Matti Puurtinen oli kotoisin Savonlinnasta jossa oppi musiikin alkeet isoveljeltään Sepolta, aluksi kitaraa soittaen ja myöhemmin Sepon jälkiä seuraten, soittimeksi tuli piano. Matti muutti Jyväskylään 1969 opiskelemaan musiikkia Jyväskylän Konservatoriossa ja perusti opiskelijakaverinsa Juha Pörhölän kanssa tanssiyhtyeen nimeltä Pörröset, soitellen paikallisissa ravintoloissa. Upi Helkovaara huomasi lahjakkaan muusikon ja houkutteli Matin ja minut samanaikaisesti omaan bändiinsä 1970. Näin oli kasassa erittäin taitava ja suosittu kvartetti, joka kiersi lähes viisi vuotta Rantasipi-hotelleja ammattimaisesti esiintyen neljä-viisi kertaa viikossa.
Upi Helkovaara on aina rakastanut autoilua ja hänellä oli uusi, turvallinen ajopeli aina keikkamatkoille. Upi ja Jose istuivat aina edessä, Matti ja minä takapenkillä päivän rasituksista torkkuen mutta illan musisointia innolla odottaen. Oli myös aika monta pimeää iltaa, kun ajomatkalla Matin kanssa haaveiltiin, että eiköhän lähdetä vaikka Espanjaan katusoittajiksi kun meitä joskus puudutti jukeboksina tanssittaminen.
Matti opiskeli säveltämistä ja kapellimestariksi joten joutui ottamaan kolmannen soittimen haltuunsa, joka eräänä soitto-iltana paljastui trumpetiksi. Oli kuulema koesoitto tulossa, joten hän kysyi voisiko hän soitella muutaman kappaleen trumpetilla. Olisko huulet olleet rohtuneet vai sormet jäykkinä kun soittimesta tuli aikamoista puhinaa ja vikinää, niin että me muut soittajat nauroimme kyyneleet silmissä, Matti laittoi trumpetin koteloon sanoen että treenaan myöhemmin. Soitinta ei sen jälkeen näkynyt.
Siihen aikaan Äänekosken tehdas tuoksui Jyväskylään saakka pakkaspäivinä ja joskus torstain hernerokkapäivän keikkamatkalla etupenkkiläisiltä pääsi ilmapaukkuja, joiden tuoksua me takapenkkiläiset manailimme. Tähän etupenkkiläinen Jose nauraen totesi, että Äänekosken raha tuoksuu! Kun emme Matin kanssa tähän enää uskoneet, kaverit sanoivat hoitavansa terveyttään, koska lääkärit olivat kuulema sanoneet ettei ilmavaivoja saa sisällään pitää. Olen tähän terveydenhoitoon itsekin uskonut myöhempinä aikoina ja hyväksi havainnut.
Summassaaressa vietimme soittotaukoa isossa vastaanotto aulassa mihin tanssiyleisöäkin kokoontui tauon aikana aika runsaasti. Seisoin soittoveljeni kanssa vastaanottotiskiin nojaten ja seurasimme viatonta, tulevaa uhria joka oli aulan läpi kohti miesten WC:tä kävelevä pukumies. Juuri kun mies tarttui WC:n ovenkahvaan, soittokaverini päästi erittäin äänekkään ilmapaukun, jolloin kaikkien katseet kääntyivät ihmettelemään ääntä. Katseen käänti myös WC:n ovella oleva viaton pukumies jolloin soittokaverini sanoi kovalla äänellä: aika lähelle pääsit, tarvitsetko paperia. Kun punehtunut mies livahti miestenhuoneen sisälle soittokaverini sanoi minulle, että näin minä olen aina halunnut tehdä ja nyt se on tehty!
Muutama juttu olisi samasta aiheesta tanssilattialta ja jopa Beritin keikkamatkoilta, mutta kerrotaan ne muissa terveydenhoito tarinoissa.
Tanssi-illoissa ensimmäinen tunti on rauhallista viihdemusiikkia ja Upi oli erittäin innostunut myös urkujen soitosta, joten hän vaihtoi Matin kanssa soittimia. Matti löi kitaran kaulaan ja Upi kysyi urkujen äärestä että mitä soitetaan? Matti vastasi että mitä vaan, koska hänellä oli kyky soittaa uruilla tai kitaralla virheettömästi samalla taidolla, tätä taituruutta pääsin vierestä monta vuotta seuraamaan. Kun Upi vuosia soitteli urkuja huvikseen, oli aika helppoa myöhempinä vuosina ottaa se myös pääsoittimeksi.
Keikoilla Matin kanssa oli upeaa olla koska hän pystyi toteuttamaan kaikki yleisöltä tulleet erilaiset musiikkitoiveet jazzklassikoista Unkarilaiseen tanssi numero viiteen.
Aiemmin olen kertonut, että soitimme aika paljon Ylen paikallisradion ohjelmissa ja eräässä ohjelmassa soitimme triona Matti, Pepe Hämäläinen ja minä, tulevan mestarisäveltäjä Matin ensimmäisen sävellyksen nimeltään: Kevään äänet, johon tekstin on tehnyt nykyinenkin soittokaverini Pepe.
Syksyllä 1974 Matti oli saanut opintonsa päätökseen ja ilmoitti että hänet on valittu Turun teatterin kapellimestariksi. Teatteriin töihin vaikkei ollut koskaan edes käynyt teatterissa!
Saman aikaisesti Jose Castello ilmoitti että hän lopettaa vakituisen keikkailun koska on jo niin vanha eli 35 vuotias ja me olimme Upin kanssa vasta 27 vuotiaita. Näin päättyi tämän upean kvartetin yhteinen hieno taival ja olimme Upin kanssa valmiit uusiin kokemuksiin ja kokoonpanoihin.
