Hämäräliikkujien jäljillä
Yön hämärissä, aamun ensi tunteina, ilmestyy keväiselle hangelle jälkiä kuin itsestään. Yksi mennyt tuonne, toinen tänne, kolmas soheltanut muuten vain! Kaikki tyynni: hanki täynnä salaperäisten kulkijoiden jättämiä salaperäisiä viestejä.
Tassukuvioita, varpaiden jälkiä, siiveniskuja, käpysuomuja, tuulessa heiluva oksaan tarttunut höyhen, oksennuspallo puun juurella täynnä myyrän karvoja ja luita, erilaisia ulostepököjä, kaulittuja pikkukuusenrunkoja…Kaikenlaista sellaistakin, mistä ihmisen tietämys ja mielikuvitus on koetuksella. Ne ovat merkkejä hämärän kulkijoista. Heistä, jotka eivät halua ihmisiä lähelleen.
Ne ovat merkkejä heistä, joille ihmisten maailma on uhka ja olemassaolon vaara. Heille, joille turvallisinta aikaa ovat illan ja aamuhämärän hetket. Vaikka hämärän hetketkään eivät ole elossa säilymisen kannalta helppoja, sillä nekin vaativat valppautta ja varovaisuutta.
Kun ihminen sitten aamulla joskus heräilee, menee metsään ja löytää puun juurelta kasan vaikkapa linnun höyheniä, hän ihmettelee. Ihmettelee ja taas ihmettelee ja tekee omia tulkintojaan tapahtuneesta.
Kokoaa mielikuvituksessaan tarinaa luonnossa tapahtuvasta ankarasta kamppailusta, olemassaolon taistelusta, jossa ei armoa tunneta. Mutta se on kaukana totuudesta ja perustuu vain ihmisen omaan rajoittuneeseen filosofointiin. Siihen samaan, joka on antanut ihmiselle oikeuden myös oman lajinsa tuhoamiselle.
Pöllöilyä
Alkaa olla jälleen se aika vuodesta, jolloin metsistä ja peltojen laidoilta kuuluu merkillisiä yöllisiä ääniä. Pöllöt siellä puputtavat, kirskuvat, huhuilevat, köhivät ja puuskuttavat. Laululla, jota ei aina lauluksi ihmisen mittapuun mukaisesti voi kutsua. Siinä on kysymys vain siitä, että koiraslinnut ilmoitelevat naaraille varatuista pesimäalueista houkutellen niitä samalla puolisoikseen. Ne ovat myös varoituksia reviirille tuleville kilpakumppaneille.
Meillä Suomessa pesii kymmenen pöllölajia. Pöllöt ovat olleet aina ihmiselle sympaattisia lintuja; niitä pidetään viisauden symboleina. Siksi niitä oli täytettyinä apteekkien ylähyllyillä. Myös siksi niillä oli paljon hauskojakin kansanomaisia nimiä. Joitakin niitä on ohessa lajinimen perässä kursivoituna. Lisää niitä löytyy kirjasta Kaisa Häkkinen: ”Linnun nimi” , Teos 2004.
Suurin on huuhkaja (hyypiä), erämaiden eläjä. Mutta se voi hakeutua joskus aivan asutuksenkin lähelle. Kuten kävi täällä Palokassa, silloin kun maalaiskunnan kaatopaikka oli vielä olemassa. Siellä riitti paljon pulleita rottia huuhkajaperheen ravinnoksi. Kaatopaikka lopetettiin sitten aikanaan ja huuhkajan huhuilua ei ole enää kuulunut yli kymmeneen vuoteen. Eipä se enää pystyisi kallioilla pesimäänkään, sillä ne on murskattu sepeliksi.
Puputtajahaukka
Helmipöllö (puputtajahaukka) oli vielä yli kaksi vuosikymmentä sitten Suomen yleisin pöllö, mutta nyt sen kanta on hiipunut, ja laji on uhanalainen. Ongelmana ovat metsien pirstoutuminen, vanhojen metsien häviäminen ja niiden myötä pikkunisäkäsravinnon väheneminen.
Professori Erkki Korpimäki, joka on tutkinut helmipöllöjen ekologiaa yli viidenkymmen vuoden ajan Pohjanmaalla, toteaa, että ”metsäelinympäristössä tapahtuneet muutokset ja toisella sijalla ilmastonmuutos ovat pääsyynä helmipöllökantojen romahdukseen.” (E. Korpimäki: ”Helmipöllö”, Tammi 2023).
Helmipöllö on itselleni rakkain pöllölaji. Sen puputusta oli lapsuuden kevätiltoina mahtavaa kuunnella. Monesti saattoi kahden tai kolmenkin koiraan kilpalaulanta kaikua yli keväisen järvenselän. Toukokuun alussa löytyi sitten lähes varmasti rannan telkänpöntöstä pesä, jossa oli puolenkymmentä mustahöyhenistä, palavasilmäistä pöllömystynyttä poikasta. Hauskaa oli löytää sen pesäpönttö ja koputtaa puun kylkeen. Ja kas`, sieltähän se äiti-pöllö kurkisti ja kysyi: ”Kuka koputti, mitä asiaa?”
Täällä Palokan Terttumäessäkin helmipöllö pesi vielä 1990-luvun alkuun saakka, mutta nyt se on kadonnut. Vain tyhjät pesäpöntöt ovat enää jäljellä.
Korvapöllöstä hiiriäismyllyyn
Viirupöllö (wiirupöllö) lienee pöllöistämme agressiivisin, sillä pesintäaikana se käy päälle ahkerammin kuin ”yleinen syyttäjä”. Sen kynsiä on syytä varoa ja poistua pesäpaikalta mahdollisimman nopsasti.
Lehtopöllö viihtyy ihmisasutuksen läheisyydessä. Se on ollut tyypillinen laji kartanoiden puutarhoissa, joiden puunkoloissa pesä sijaitsi. Sen vanha nimi tarhapöllö, kertookin hyvin sen elinympäristöstä.
Muita Suomessa pesiviä pöllölajeja ovat pienten metsälöiden sarvipöllö (korvapöllö) ja suurten peltoaukeiden suopöllö (pumppuhaukka), pienikokoisin varpuspöllö (pissihaukka), rauhallisten erämetsien lapinpöllö (harmajapöllö), kaunis ja harvinainen tunturipöllö (valkijapöllö) sekä pohjoisten suoerämaiden hiiripöllö (hiiriäismylly).
Jokaisella lajilla on omalatuinen lauluäänensä. Jos kuulet sellaista ja et ole varma lajista, asenna kännykkääsi ”Muuttolintujen kevät”- sovellus. Sen avulla on helppo tunnistaa laulaja, ja annat samalla arvokasta tietoa lintujen esiintymisestä.
Tervetuloa pöllöretkelle!
Mainostettakoon vielä Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämiä pöllöretkiä Jyväskylän seudulla. Ensimmäinen retki tehdään sääolot huomioiden joko tulevana perjantaina 7.3. tai sitten lauantaina 8.3. klo 20.00 alkaen. Oppaana on kokenut lintumies Hannu Laakkonen. Häneltä saat tarkempaa tietoa retkestä ja käytännön järjestelyistä (p. 045 2364 834, iltaisin ja s-postitse: hane.laakkonen@gmail.com). Mukavia pöllöilykokemuksia!
