Maahan pudonnut värikäs lehtimatto luo mystistä alavaloaan ja häkellyttää erikoisella loistollaan. Syksyisen metsän huumaavan raikas sädesienten tuoksu kertoo, että ne ja muut luonnon kierrätystalouteen osallistuvat mikrobit ovat aloittaneet vuotuisen aherruksensa.
Jossain kuusen latvassa hippiäisen hento piipitys, kauempana käpytikka koputtelemassa kelopajassaan. Pajan juurella oleva männynkäpyjen kasa kertoo sepän ahkeruudesta.
Mitä vanhemmaksi kulkija elää, sitä varovaisemmaksi tulee ja katsoo tarkemmin eteensä.
Matkanteko hidastuu, mutta silloin jää enemmän aikaa luonnon makusteluun: kuunteluun, haisteluun, tarkkailuun ja hiljaisuudesta nauttimiseen. Siis kaikkeen siihen, mistä metsäkävelyssä tulisikin nauttia.
Eräällä retkellä varovaisuus palkittiinkin, sillä metsäjänis loikkasi vain parin metrin päästä mättään takaa pakosalle. Se luotti viimehetkeen suojaansa. Jänö näytti olevan talvipukuaan vaihtava yksilö. Hassunnäköinen vitivalkoinen hännäntupsu muutoin niin harmaantuvan takin helmassa loisti kuin perävalo sen koikkelehtiessa hämärään puiden suojaan. Siinäpä aamuretken upea elämys!
Talvesta selviytymisen mestareita: pesänrakentajat
Nyt kun talvi jo kolkuttelee ovella, palataan joidenkin eläinten keinoon selviytyä talvesta – talvipesän rakentamiseen. Tällaisia lajeja ovat mm. karhu, orava, siili, mäyrä, majava, piisami ja jotkin pikkunisäkkäät.
Talvipesien rakentajien käyttäytymistä ohjaa perimään liittyvä vaistotoiminta. Vaistotoiminnan laukaisee puolestaan luonnossa tapahtuvat ympäristön muutokset, kuten päivän pituuden lyheneminen ja sään viileneminen.
Karhua ei saa herättää kun se nukkuu pesässään…
Laulaa Jukka Kuoppamäki kivassa lastenlaulussaan. Karhu lienee tunnetuin talvipesän rakentajista. Se kaivaa pesänsä muurahaiskekoon, penkereeseen, kivenkoloon tai tiheän kuusen alle. Pesään kerätään sammalia tai kuusen oksia. Lumi täydentää lämmöneristystä. Pesän kattoon jää hengitysaukko, joka juuri ja juuri saattaa erottua hangen pinnassa.
Karhun talviuni kestää loka-marraskuusta maalis-huhtikuuhun. Naaras synnyttää talviunen aikaan tammi-helmikuussa 2-4 poikasta. Elintoiminnot ovat minimissään. Ruumiinlämpö laskee n. 33 ºC:een, sydämen syke laskee 10 lyöntiin minuutissa. Syksyllä hankittu rasvavarasto riittää puolen vuoden talviunen tarpeisiin.
Mikko Mäyrän talvipesä
Mäyrä on toinen talviunta viettävistä suurista nisäkkäistämme. Mäyrän talviuni ei ole niin syvää kuin karhun. Mäyrä on aito pedantti ja kunnostaa talvipesänsä huolellisesti. Luolasto on vuosien työn tulos sisältäen kymmeniä metrejä maanalaisia luolia.
Talveksi pesään tuodaan uudet ”petivaatteet” eli sammalet ja vanhat viedään pois. Myös pesän käytäväverkostoa laajennetaan ja kunnostetaan. Mäyrä on sosiaalinen eläin. Pesässä saattaa talvehtia sopuisasti useampia mäyriä, jopa supikoira tai kettu hyväksytään unikavereiksi.
Mäyrän vanha nimi on metsäsika. Sikahan on oikeasti siisti eläin, vaikka ihminen on tehnyt siitä sottailun vertauskuvan. Mäyrällä on pesän lähettyvillä tietty ”kakkapaikka”, pieni maahan kaivettu syvennys, johon se käy tekemässä tarpeensa. Se on siis siisti kuin metsäsika!
Käärijän talvipesä
”Siili teki talvimajan, taakse vaarin halkovajan. Kun syksyn tuulet räntää viskoo, siili täkin korviin kiskoo.” Kirsi Kunnas
Siili on esimerkki talvipesän rakentajasta, joka hakeutuu paksun lehtikasan, risujen tai rakennusten alle ja rakentaa sinne yksinkertaisen talvehtimispesänsä. Se on hyväksynyt myös ihmisen rakentamia pesälaatikoita, jotka on täytetty syksyn kuivilla lehdillä.
Siili ei nuku talviunta vaan horrostaa. Talvihorroksessa ruumiin lämpötila voi laskea jopa +5 ºC:een. Aikuinen siili painaa vähän yli kilon. Myöhään syntynyt, alle puolikiloinen siili ei yleensä selviydy talven pitkästä horrostamisesta rasvavarastojen loputtua.
Aikainen talvi saattaa koitua siilin kannalta kohtalokkaaksi, sillä eläin ei ehdi horrokseen. Tällainen oli talventulo v. 1992. Jyväskylän seudulta löytyi paljon marraskuussa talvihorrokseen vaipumattomia siilejä (Ksml 18.11.1992).
Sellaisen mekin otimme Palokan Terttumäessä hoidettavaksemme. 18.11. 1992 veimme hangelta löytyneen siilin kellariimme +4 ºC:een lämpötilaan. Rakensimme sille talvipesän, laitoimme kasan heiniä pesän korvikkeeksi ja viereen pienen vesiastian. Sinne siiliystävämme vaipui horrokseen.
Muutama päivä myöhemmin (21.11.) se heräsi ja alkoi syödä tarjoamiamme muikkuja. Seuraavana päivänä se kaivautui taas pesäänsä. Kuukautta myöhemmin (20.12.) siiliystävämme oli vielä hengissä ja veimme sen tepastelemaan lumettomalle pihalle. Sille kelpasi hyvin jauheliha ja kalanperkeet.
Siiliystävämme katosi siitä jonnekin, ja sen kohtalosta emme saaneet varmuutta. Hartain toiveemme oli, että se olisi löytänyt luontaisen talvehtimispaikan jostain turvaisasta lehti- tai risukasasta.
***
Mukavia aikoja Palokka-lehden lukijoille sinne omiin talvipesiin!
