Muutin Jyväskylään työn perässä viime keväänä. Kaupunki oli ennestään jonkin verran tuttu, mutta yllätyin iloisesti monipuolisten, vehreitten ulkoilureittien määrästä. Marraskuun hämärään ehdittyä moni reiteistä on tullut tutuksi, mutta nyt varustaudun koiralenkeille otsalampun ja kumisaappaiden kanssa.
Harjun maisemissa reitti on toistuvasti vienyt kahden taidepenkin ja niihin kirjoitettujen Lauri Rikalan (1885-1936) aforismien äärelle. Toinen niistä kuuluu ”Maisema saa usein nähtynä kodin piirteitä.”
Näin taitaa tosiaan käydä. Toiston kautta ennestään vieraista paikoista tulee tuttuja, jopa kotoisia. Paikkoja, joihin tuntee kuuluvansa, joissa voi hengittää vapautuneesti ja antaa hartioiden laskeutua paikoilleen.
Seurakunta on yksi tämän alueen monista yhteisöistä, joissa rakennetaan hyvää elämää alueen asukkaille ja täällä vieraileville. Tänä syksynä olemme olleet iloisia siitä, miten sekä vanhat tutut että uudet ihmiset ovat löytäneet tiensä seurakunnan toimintoihin.
Täällä kokoonnutaan toistuvasti niin alttarin äärelle kuin yhteiseen ruokapöytään, keskustelemaan ja toimimaan, leikkimään ja laulamaan. Jakamaan yhdessä sekä elämän lahjoja että menetyksiä.
Toivon, että seurakunta voisi olla sinulle paikka, jossa voit tuntea kuuluvasi joukkoon ja olevasi omiesi parissa. Lauri Rikalan ajatusta mukaellen: toiston kautta seurakuntakin alkaa saada kodin piirteitä.
Toinen Rikalan Harjun taidepenkeiltä löytyvistä aforismeista kuuluu ”Että kaikki on: ihme, joka vain kasvaa ihmetellessä”. Tähänkin ajatukseen on rakennettu sisään toiston voima.
Rikala sanoittaa osuvasti kristinuskon ydintä ilman erillistä kristillistä kieltä. Varsinkin vaikeina aikoina ja huolten ympäröidessä on tarpeen keskittää katse siihen hyvään, siihen ihmeeseen, mikä on ja pysyy. Se ei aina onnistu yksin, mutta on helpompaa yhdessä.
Olet lämpimästi tervetullut kotikirkonmäelle, uudelleen ja uudelleen.
