1970-luvun alussa Helkovaaran Upin kvartetti säesti tulevaa iskelmätähti Beritiä ja he kiersivät ympäri Suomea tanssipaikoilla. Menin muutamiksi viikoiksi tuuraamaan vanhaa soittokaveriani Sakaa basson varteen ja samanaikaisesti kosketinsoittaja Tikkeä tuli tuuraamaan kapellimestariksi opiskeleva Matti Puurtinen. Upi ja rumpali Jose Castello tykästyivät meidän soittoon niin, että ei aikaakaan kun olimme Matin kanssa bändissä vakituisina. Ratkaisua helpotti se, että lopetimme Beritin säestyshommat ja teimme Rantasipi-hotelleihin Keski-Suomessa kuukauden sopimukset, neljä-viisi keikkaa viikossa ja vain yhdet roudaukset.
Mies Barcelonasta
Jose Castello asui Barcelonassa, opiskeli konservatoriossa musiikkia ja valmistui samalla myös siviiliammattiinsa vaatturiksi. 1962 Jose ystävineen oli perustanut tanssiyhtyeen ja tuli Suomeen kiertämään ravintoloita ja hurmaamaan Pohjolan tytöt lattari rytmeillä ja iloisella energialla. Jyväskylästä löytyi elämän ihastus eli vaalea Liisa ja parille kehkeytyi nopeasti vakituinen seurustelusuhde. Kun yhtye siirtyi kiertämään vuodeksi myös Ruotsiin, olivat Jose ja Liisa jo avioituneet ja Liisa lähti mukaan Ruotsin kiertueelle. Ruotsissa Liisa huomasi odottavansa lasta, joten hän palasi kotiseudulleen Jyväskylään jonne myös Jose asettui kun sai sopimuksensa keikat tehtyä Ruotsissa. Jose meni Jyväskylässä ammattinsa mukaiseen päivätyöhön vaatturimestariksi Karjalan Pukuun, soitteli harvakseltaan kunnes alkoi tämä Upin bändin vakituinen pesti.
Kuten aiemmin olen kertonut, soittelimme useasti Laajavuoren Paneelisalissa yksityistilaisuuksissa ja siellähän oli se orkesterisyvennys pienellä korokkeella ilman kaidetta. Eräässä tilaisuudessa illan mittaan ”piristynyt” parkettien partaveitsi huomattavassa laitamyötäisessä kompastui korokkeeseen ja kaatui partnereineen Josen rumpujen päälle. Tulinen latinoveri kiehahti, Jose pomppasi pystyyn ojentaen rumpupalikat kaatuneelle ja tiuskaisi: Jos sinä haluat soittaa rumpuja, siinä on kapulat, minä häivyn!
Kun Jose oli poistunut takahuoneeseen, Upi avasi mikin sanoen rauhallisesti: Pidämme pienen tauon. 20 minuuttia lepyttelyä ja suostuttelua ja niin Jose palasi takaisin rumpujen taakse.
Kun bändi soittelee kuukauden samassa paikassa ja arki-iltoina on aika hiljaista, kuitenkin niin, että muutama pari haluaa tanssia, alkaa soittajia samojen tanssibiisien hinkkaaminen tylsistyttää ja jotain täytyy keksiä mielen piristykseksi. Näin teki Jose kun Upin kanssa herkisteltiin kaunista balladia eli ensin putosi kapula, tuli anteeksipyyntö rumpujen takaa, sitten putosi muita helistimiä kovalla kolinalla ja taas kuului: anteeksi, anteeksi ja samalla hillitöntä naurua. Tauolla sovimme että kostamme tilanteen lattarilaulajalle, jonka bravuri oli tenoriäänialasta menevä ”Que sera”. Nostimme kappaletta yhdellä sävelaskeleella ja kun kappaleen sävellaji vielä lopussa nousee (modulaatio), päätimme katsoa miten äijän käy? Koetimme pitää naamat peruslukemilla kun Jose pikkasen rykien sai alun nipin napin toimimaan, mutta lopuksi kun modulaatio tuli, Josen laulu alkoi muistuttaa M.A. Nummisen falsettikirkumista, ei meidän pokka enää pitänyt vaan kyyneleet silmissä nauroimme täyttä kurkkua ja kun Jose tämän huomasi ja tajusi tilanteen, hän löi kapulat tiskiin ja tiuskaisi: Perrkkkele, minun kustannuksellani ei naureta! Kun Jose oli häipynyt takahuoneeseen, Upi sanoi mikkiin: Pidämme pienen tauon ja tuttu juttu toistui taas.
Säestimme Laajavuoressa Monica Aspelundia jolla oli erittäin monipuolinen ohjelmisto ja näin lattariekspertti Jose pääsi näyttämään taitojaan myös isoilla Gonga-rummuillaan joiden soitossa hän oli varmaan Suomen huippuja. Monica lauloi myös vaikeajakoisia kappaleita, kuten esim. ”I say a little prayer”-kappaleen jossa Jose ei oikein päässyt B-osan erikoisiin jakoihin mukaan, harmitteli sitä tauolla sanoen: Harmi kun ei ole nuotteja tähän jakoon. Monica sanoi että ei ole mikään ongelma ja kirjoitti saman tien rumpunuotit Joselle tähän kohtaan. Seuraavana iltana Jose laittoi nuotin rumpujen päälle ja soitti taas sen kohdan väärin kuten aiemminkin. Kun katsoin häntä, Jose virnuillen sanoi: harmi kun nuotti putosi lattialle. Sen jälkeen soitto sujui oikein, enkä tiedä oliko katsottu nuotista vai kuunneltu kappale kunnolla opiskellen.
Josen huumorintajusta kertoi myös se, että kun hän lauloi kappaleet espanjaksi, en viitsi tähän tarinaan kertoa mitä puuta heinää ja tanssijoista kertovia asioita hän lauleskeli sanoen : ei sitä kuitenkaan kukaan ymmärrä mitä minä sanon varsinkin kun hän lauloi myös katalaaniksi.
Upi oli myös koiranleuka, joka väänteli Josen laulujen tekstejä, kuten esimerkiksi kun Jose lauloi Quisas-kappaletta jossa osa tekstistä menee :” Asi pasan los dias” niin Upille se kappale oli Sika sano diias!
Tämä neljän vuoden keikkaputki jatkuu osassa II.
