Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Ilon palsta: Juulia Lehtinen

Olen Juulia, ja aloitin taloushallinnon harjoittelijana Palokan Ilolla syyskuussa.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Opiskelen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta taloushallinnon tradenomiksi ja suoritan Palokan Ilolla kolmen kuukauden syventävän harjoittelun.

Harjoitteluni aikana pääsen perehtymään monipuolisesti erilaisiin taloushallinnon työtehtäviin, kuten kirjanpitoon, osto- ja myyntireskontran hoitoon, laskutukseen sekä palkkoihin. Työtehtäviini kuuluu myös muita taloushallinnon käytännön asioita, esimerkiksi vaatetilauksia, jotka tuovat mukavaa vaihtelua päiviin. Ensimmäiset viikot ovat kuluneet seuran toimintaan ja uusiin järjestelmiin tutustuessa, ja jo kolmannella viikolla olen päässyt tekemään tehtäviä myös itsenäisesti.

Aiemmin olen toiminut rahastonhoitajana toisessa urheiluseurassa sekä työskennellyt ostolaskujen käsittelyn parissa, joten harjoittelu täydentää hyvin aiempaa kokemustani. Uskon, että saan tästä harjoittelujaksosta arvokasta oppia ja käytännön kokemusta, josta on hyötyä valmistumisen jälkeen monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä.

Palokan Ilolla minut on otettu heti lämpimästi mukaan porukkaan, ja työilmapiiri on ollut avoin ja kannustava. Perehdyttäjäni on tukenut kehitystäni hienosti ja mahdollistanut uusien asioiden oppimisen. On hienoa päästä kokemaan urheiluseuran taloushallintoa käytännössä, sillä se tarjoaa uudenlaisen näkökulman verrattuna yritysmaailmaan. Tunnelma Ilo-hallilla on kaikinpuolin lämmin ja energinen!

Marraskuussa harjoitteluni aikana pääsen myös osallistumaan Huhtasuon koululla järjestettävään Joukkuevoimistelun Ilo Cup -kisaan. Olen siellä mukana aulassa lipunmyynnissä, ja näen käytännössä, miten tapahtumien järjestäminen toimii taloushallinnon näkökulmasta.

Minulla ei vielä ole tarkkaa aihetta opinnäytetyölleni, mutta toivon löytäväni sen harjoittelun aikana. Harjoittelun kautta toivon saavani varmuutta omaan tekemiseeni ja vahvistusta siihen, millaisissa taloushallinnon tehtävissä haluaisin tulevaisuudessa työskennellä.

Muita juttuja

20 vuotta Jyväskylän alueella siivouspalveluja tuottanut Terhimaaria Oy

On tunne, että kevät etenee kohti kesää niin

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Länsi-Palokan liikuntapuiston asemakaava- ja tonttijakoehdotus

Länsi-Palokan liikuntapuiston asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus sekä tonttijakoehdotus ovat julkisesti nähtävillä 21.2.–24.3.2025. Kaavamuutokset koskevat useita alueen kortteleita ja virkistysalueita, ja niihin voi tutustua kaupungin verkkosivuilla sekä kaupunkirakenteen neuvonnassa.

Kolmen kokoonpanon yhteiskonsertti

Recently Added, Punainen Heikki, dead beat society Palokan Pelimannitalolla 27.9. klo 15.00.
Tikkakoskelainen Kalle Tossavainen aloitti hiihtokauden viikonvaihteessa Vuokatin Suomen Cupissa.

Kalle Tossavainen Suomen Cupissa kymppisakissa

Tikkakoskelainen Kalle Tossavainen, 17, teki vahvan avauksen hiihtokaudelle Vuokatin Suomen Cupissa. Ensimmäisessä henkilökohtaisessa Suomen Cup -kilpailussaan Kalle sijoittui upeasti kymmenenneksi ja varmisti paikkansa välierissä.