Ajankohtaista

Toimitukselta 15.4.2026

Kesä tulee kohisten ja vappukin pian saapuu.

Palokan Ilo palkittiin Tähtiseura-kannustuspalkinnolla nuorten työllistämisestä

Voimisteluseura Palokan Ilo on palkittu Tähtiseura-kannustuspalkinnolla tunnustuksena merkittävästä työstään nuorten työllistämisen edistämiseksi.

Maa-aines- ja ympäristölupahakemus Hiekkapohjaan

JTagro Oy hakee maa-aines- ja ympäristölupaa (yhteislupa) kalliokiven ottoon, kiven louhintaan ja murskaukseen sekä pilaantumattomien kaivumaiden vastaanottoon maisemointitarkoituksessa Hiekkapohjan Katajamäessä sijaitsevalle Soramäki tilalle.

Hyvää alkanutta vuotta!

Uuden lehtivuoden kynnyksellä kiitämme kaikkia lehden tekoon osallistuneita kolumnisteja, kirjoittajia ja mainostajia.

Selvitystyötä Jyväsjokireitin kehittämiseksi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Matkailu- ja ravitsemusalan opiskelijan Ramona Grunderin opinnäytetyö käsitteli Jyväsjokireitin houkuttelevuuden kehittämismahdollisuuksia niin alueen asukkaiden kuin vierailijoidenkin virkistäytymiskohteena.

Vesa Välilä palkittiin ansioistaan kulttuurivaikuttajana

Palokka-lehden vuodesta 2015 aloittama palokkalaisen kulttuurivaikuttajan palkitseminen sai jatkoa Palokan kulttuuripäivien avajaisissa Palokan kirjastolla.

Palokka Lukutie 1 B:ssa kirjastoa vasta päätä sijaitsee Lounasravintola Ruusu

Lounasravintola Ruusu tarjoaa hyvää ja maukasta kotiruokaa korttelin ja lähiseudun asukkaille.

Kälviän Viihdekuoro, Lauluyhtye Tuulantei ja Viihdekuoro JyväSet tunnelmallisissa joulukonserteissa

Askel jouluun konsertti on Jyväskylässä sunnuntaina 14.12. klo 14.00 Palokan koululla.

Joulurauhaa myös eläimille

Lemmikkien jouluhartaus järjestetään sunnuntaina 14.12..

Palokan Ilon Kilta 10 vuotta!

ILO: Innostu, Liiku, Onnistu!
Nämä artikkelit loppuivat valitettavasti tähän.