Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Harri Hyppöselle kultaa eläkeliiton SM-Karaoke karaokekilpailussa

Palokkalainen Harri Hyppönen on voittanut kultaa SM-Karaoke karaokelaulun suomenmestaruuskilpailussa, joka järjestettiin Salon Lehmirannassa lokakuussa.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

– Fiilikset on tosiaan aika mahtavat. Nyt alkaa pikku hiljaa ymmärtämään mitä on tullut saavutettua. Tapahtuma oli kuitenkin iso, koko Suomen laajuinen ja kilpailijoita on kaiken kaikkiaan ollut yli 600. Itse pääsin Hietamalta jatkoon. Kilpailussa viisi pääsi finaaliin. En itse oikein uskonut voittoon, eli onhan tämä minulle ihan huippujuttu, Hyppönen iloitsee.

Laulaja pikkupojasta lähtien

– Siskojen kanssa tuossa muisteltiin, että ensimmäisen kerran olen julkisesti laulanut kolmevuotiaana äitienpäiväjuhlilla. Sitten viisivuotiaana osallistuin Hämähäkki-laulukilpailuun, joka oli lasten laulukisa. Myös äiti lauloi paljon. Hän lauloi myöhemmin eläkeläisten kuorossa. Äiti se sanoi minulle, että älä ole rautaleuka vaan laula rennosti. Nyt voin katsoa tuonne ylöspäin, että äiti, nyt rautaleuka voitti kultaa, Harri Hyppönen muistelee.

Into laulamiseen palasi

Kouluaikaan laulamiseen iski jännitys ja alaluokilla laulun arvosana oli huono. Sittemmin laulaminen jäi kokonaan.

– Vuonna -99 oli siskolikan häät Peurungassa. Silloin sisarukset kysyivät, että kävisitkö laulamassa. Kävinhän minä ja sain niin hyvää palautetta, että into laulamiseen palasi. Vuosien mittaan olenkin säännöllisen epäsäännöllisesti laulanut. Karaokea olen tosissani harrastanut viitisen vuotta. Käyn parissa eri kerhossa, Hietamalla ja Kansalaisopiston kerholla. Itselläni ei ole laitteita ollenkaan, Hyppönen kertoo.

– Hankaluutta tuo invaliditeettini eli 23 vuotta sitten lähti toisesta korvasta kuulo kokonaan. Lavalla pitää katsoa missä laulan, että kuulisin oman ääneni. Lehmirannassa laitteet olivat kyllä erinomaiset ja kaikki meni hienosti, hän lisää.

Kultainen mikrofoni

Harri Hyppönen on ennenkin kilpaillut. Esimerkiksi Valtakunnan Seniori Mestarit -karaokekisassa hän on saavuttanut kaksi kakkossijaa ja yhden ykkössijan. Seinäjoen Tangomarkkinoilla kisa eteni semifinaalivaiheeseen saakka.

Eläkeliiton SM-Karaoke karaokekilpailussa hän oli ensimmäistä kertaa.

– Olen juuri jäänyt 64-vuotiaana eläkkeelle ja lähdin seniorikisoihin. Saavutin minulle mielettömän uskomattoman voiton, Hyppönen iloitsee.

Hän kertoo laulavansa suomeksi ja mielellään paljon balladimaista suomi-iskelmää. Artisteista hän mainitsee Kari Tapion, Reijo Taipaleen ja Olavi Virran.

– Semifinaalissa esitin Eino Grönin tangokappaleen Seinillä on korvat. Finaalissa lauloin Olavi Virran kappaleen Sua lemmin kuin järjetön mä oisin. Kilpailuun pitää lähteä sellaisella kappaleella, mikä on mahdollisimman varma ja itselle mieluinen, Harri Hyppönen sanoo.

– Lavalla oleminen tulee koko ajan luonnollisemmaksi ja varmemmaksi. Minusta kilpailun esitykset olivat aika rennot. Sain sellaistakin palautetta, että olen esiintyjä ja sitten laulaja. Yleisöltä tuleva palaute on tärkeää, vaikka ei pärjäisikään. Mahtavaa kuulla, jos joku tulee sanomaan että olit tosi hyvä. Yleisön takia sitä esiintyykin. Mitä enemmän porukkaa sitä enemmän innostun, Harri Hyppönen miettii.

Karaoken laulaminen jatkuu tottakai.

– Nyt tuo kultainen mikrofonikin. Se on niin hieno ja siitä olen pikkuisen ylpeä. Vaikka olen tällainen tavallinen tallaaja, saavutin sen, Hyppönen lisää.

Finaaliesitys on katsottavissa www.palokka-lehti.fi

Muita juttuja

Toimitilat Jyväskylä kokoaa vapaat tilat yhteen

Autotalli harrastukselle, varasto tavaroille tai uusi liiketila yritykselle.

”Poliisi tutkii asiaa huvittuneena.”

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Toiminta Ritoniemen ja Tikkakosken päiväkodeissa päättyy 30.5.2025

Jyväskylässä tapahtuu muutoksia varhaiskasvatuksen tilaratkaisuissa. Ritoniemen ja Tikkakosken päiväkotien toiminta päättyy toukokuussa 2025, ja lapset siirtyvät alueen muihin päiväkoteihin.

Hyviäkin uutisia!

Aina minulla ei ole näissä kirjoitelmissani hyviä uutisia, mutta nyt on.
Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Valoa kohti

Toivotaan, että tämä vuosi tuo valoa niin maailman politiikkaan kuin kotimaan talouden taantumaan.