HÄMÄRÄN HYSSYTTELIJÖITÄ!

Hämärän hetket paljastavat luonnon salaisuuksia – keväthangilla näkyvät merkit kertovat öisistä kulkijoista, ja pöllöjen mystiset äänet kantautuvat metsistä.

”HOH, HOH, TALVIKIN ON JO PUOLESSA!”

Harakka pyörähtää ilmassa valkopäiset siivet levällään.

Paavalin päivänä (25.1.) talvi on perinteisesti puolivälissä – mutta mitä kertovat säätilastot ja vanhan kansan uskomukset? Entä onko lumipeite todella ohentunut viime vuosikymmeninä?

LAJI- JA LUONTOKATO UHKA MYÖS IHMISELLE

Ison kiven ohi, puiden välistä kulkee polku metsän keskellä.

Kustaa Vilkuna kertoo kirjassaan Vuotuinen ajantieto (Otava 1997) marraskuusta seuraavaa: ”Marraskuun nimi johtuu luonnonsuhteista, mitä kuvaa sanontatapa ”maa on martaana”. Sana marras näet kuulunee vanhaan indoeurooppalaisen kuollutta merkitsevään sanaperheeseen ja lienee Suomessa ns. arjalainen lainasana yli kahdentuhannen vuoden takaa”