Tämän vuoden kesäkuun lämpötila oli Suomessa 1–2 astetta pitkän ajan keskiarvon yli. Koko läntisessä Euroopassa kesäkuu oli mittaushistorian kuumin. Maailmanlaajuisesti keskilämpötila oli 16,54 astetta, mikä on 1,39 astetta enemmän kuin arvioitu esiteollisen ajan (1850–1900) keskiarvo.
Ilmatieteen laitoksen vanhemman tutkijan Joonas Merikannon mukaan suurin osa ylimääräisestä lämmöstä varastoituu meriin, mikä lisää ilmakehän lämpö- ja kosteussisältöä ja samalla vahvistaa Euroopan helleaaltoja. Maapallon merialueiden keskimääräinen lämpötila (20,86 astetta) oli korkein kesäkuun aikana koskaan mitattu lämpötila. (Ksml 3.7.2026).
Mustikan varvuilla suven sato karttui…
Kari Rydman runoili kauniissa laulussaan ”Elämä on kaunis” oheisen säkeen kesän ihanuudesta. Kulunut kesä onkin antanut parastaan metsässä vaeltajalle ja sieltä satoa keräävälle.
Mikä on nautinnollisempaa kuin se, että sinulla on marjaämpäri, poimuri ja voimallinen mieli. Istahdat pehmeälle mättäälle mustikanvarpujen keskelle. Siinä heitä on ympärilläsi, tummansiniset silmät ymmyrkäisinä, varret nuokollaan ja sadon paljoudesta väsähtäneinä.
Jossain kaukana palokärjen janoinen huuto juhlistaa retken kuin yllyttäen marjastajaa työhönsä. ”Kii-kiik, siinä sinulle eliksiiriä talven varalle, tartu jo toimeen, kii-kiik, kii-kiik!” se kiikittää. Jokunen hyttynen ja auringon paahteen houkuttelema paarma eivät ole edes hidasteita tässä ihanuudessa; vain vähäisiä kiusoja, keskikesän juhlahetkeen kuuluvia.
Tämä rauha ja leppeys mustikanvarpujen keskellä, pehmeällä tuoksujen mättäällä; mitä muuta ihminen voi enää kaivata. Loppukesän luonto, kevään voimallisuuden jälkeen, hurmaa nyt runsaudellaan ja kauneudellaan. Juhlava satokausi on alkanut, ja sen tarjoamat herkut kypsyvät ja säilövät meille ihmisille auringon energiaa talven pimeiden päivien iloksi ja nautinnoksi.
Marjat, marjat – nuo kesän ihanuudet!
Suomessa kasvaa paljon erilaisia hienoja metsä- ja suomarjoja, joita ihminen on käyttänyt vuosisatojen ajan hyödykseen. Ohessa muutama esimerkki suosikkimarjojemme kansanomaisista nimityksistä (Suomen Luonto -lehti 5/2026)
Mustikka on ollut Suomessa tärkeä marja kautta aikojen. Vanhan kansan nimityksiä ovat mm. mustikas, mussikka ja papinmustikka tai tervamustikka (täysin mustasta, vahapeitteettömästä mustikasta käytetty nimitys).
Puolukan nimi pohjautuu suomalais-ugrilaiseen sanaan buola, joka tarkoittaa marjaa kaikissa itämerensuomalaisissa murteissa. Kuvastaa puolukan tärkeyttä metsämarjojen joukossa. Viron kielessä puolukka on pohla.
Lakalla on monta nimeä kuten rakkaalla lapsella. Sellaisia ovat mm. hilla, hillo, hillukka, höllö, lintti, muurain, nevamarja, valokki ja viroksi rabamurakas.
Mesimarja on vähentynyt elinympäristöjen muuttumisen myötä, mutta on ollut aiemmin hyvin arvostettu aromikas marja. Sillä on monia hauskoja nimiä kuten hepokkainen, karvamansikka, kirpilä, latukka, luhdikka, luhurikka, maamuurain, mesimansikka ja mesikki.
Karjalassa vadelmaa kutsutaan vaapukaksi, pohjoisessa Suomessa vaaraimeksi ja eteläisessä Suomessa vadelmaa sanotaan hallaimeksi. Keski-Pohjanmaalla mm. Vetelissä sitä kutsutaan halunaksi viitaten ilmeisesti ruotsin kielen sanaan hallon.
Kurki, soiden valtias
Loppukesän yksi sykähdyttävimmistä linnuista on kurki. Sen arvokas, hillitty astelu lähipellolla tai suolla on yksi upeimmista näyistä luonnossamme.
Kurjen alkukantainen, voimallinen huuto painuu sydänjuuriin, pysäyttää ja herättää mielessä kaiun ikiaikaisesta luonnosta. Sen huuto on kuin näkymätön side menneisyyteen. Se häkellyttää ja samalla värähdyttää. Se herättää mielleyhtymän, että juuri noin kurjen, tuon uljaan linnun, pitääkin huutaa! Juuri noin, voimallisesti!
On ilahduttavaa, että kurjella menee tällä hetkellä Suomen luonnossa hyvin. Pesivä kanta on n. 40 000 paria. Kurjen menestystä siivittävät sen monipuolinen ruokavalio ja sopeutuminen pesimäympäristön muutoksiin ja myös ihmiseen.
Mukavaa ja satoisaa syksyn alkua kaikille Palokka-lehden ystäville!
