Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Lähtölaukaus kasvuun?

Merkit Jyväskylän vaikean talous- ja työttömyystilanteen kääntymiseksi ovat ilmassa.
Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Maailman suurimman autovalmistaja Toyotan innovaatiokeskus Jyväskylän Majajärvellä voi vihdoin edetä rakentamisvaiheeseen. Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa ja nyt hanke käynnistyy toden teolla. Kyseessä on merkittävä, yli 100 miljoonan euron investointi. Toivottavasti myös lisää seuraa perässä.

Samaan aikaan Hippoksen työmaa on täydessä käynnissä. Myös tämä pitkällinen prosessi pääsi lopulta käyntiin ja nyt Jyväskylään on rakentumassa pohjoismaisittain ainutlaatuinen liikunnan, huippu-urheilun ja tutkimuksen keskittymä. Jos kaikki alueen käyttäjät toimivat yhteen ja muodostava niin sanotun ekosysteemin, heijastuu positiivinen vaikutus ennakoituakin suuremmin.

Merkit Jyväskylän vaikean talous- ja työttömyystilanteen kääntymiseksi ovat ilmassa.

Myös Suomen talousnäkymät ovat pitkästä aikaa positiiviset. Alkuvuosi on ollut jopa ennakoitua parempaa kasvua. Mikäli tämä kehitys jatkuu, myös Euroopan pahimmaksi kivunnut työttömyys alkaa toivottavasti taittua.

Laakereilleen ei kuitenkaan voi jäädä lepäämään, Suomen tilanne on erityisen kimurantti. Velkajarrun lisäksi on painettava voimallisesti kasvukaasua.

Viron yritysveromallin ”Suomen versio” olisi järkevä selvittää perinpohjaisesti. Siis niin, että yrityksiä kannustettaisiin jättämään tulosta taseeseen investointeja varten. Vasta voittoja ulos otettaessa verotettaisiin. Vaikutus olisi investointeihin kannustava. Luonnollisesti Virossa havaitut mallissa olevat puutteet on syytä paikata. Myös erityistalousalueiden osalta on syytä edetä käytäntöön. Mietintöjä on tehty jo riittämiin, on vihdoin aika edetä.

Kahdella keinolla ei tilannetta korjata, mutta ne osoittavat että työkaluja ja vaihtoehtoja on. Mitä suuremmalla yhteiskunnan yksituumaisuudella voidaan edetä, sen parempi. Eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen, vaan voimme monissa kohdin ottaa mallia pohjoismaisista naapureistamme.

Kesäloman tapahtumissa kiinnitin huomiota, kuinka isoja mahdollisuuksia meillä Keski-Suomessa ja Jyväskylässä olisi houkutella ja panostaa entistä monipuolisempaan tapahtumatarjontaan. Sekä koti- että ulkomaalaisille vieraille. Viileä ilmasto tarjoaa jo itsessään mahdollisuuden houkutella matkailijoita koko maahan. Hyvin järjestetyt tapahtumat kiinnostavat ja vetävät väkeä. Ja puitteet luonnon ja infrastruktuurin osalta meillä jo on kohdillaan. Kasvua ja elämää saisi tätäkin kautta, ja vieläpä ympärivuotisesti.

Muita juttuja

Heräätkö aamuisin päänsärkyyn? Kärsitkö jatkuvista niska- ja hartiaseudun

Tuulia Marjasen käsinkuvitettu tilannekuva kirjastohyllyltä, jonka vieressä ilmeisesti punapäinen Sanelma ja keskivartalopyöreä Sven kohtaavat.

Sanelmalle oli syttynyt yhtäkkinen romantiikan kaipuu, kun laiha

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Vanha rakennus tarjosi aidot puitteet – VPK ja muut pelastustoimijat harjoittelivat yhdessä Vaajakoskella

Savua täynnä olevat käytävät, pimeät huoneet ja useita etsittäviä henkilöitä.
Veikko Nyberg soittaa bassokitaraa ja näyttää viihtyvän soitin kädessään.

Neljän vuoden keikkaputki, osa I

Veksan tarinoita yli 60-vuotisen kitaristiuran varrelta.
Veikko Nyberg soittaa bassokitaraa ja näyttää viihtyvän soitin kädessään.

VEKSA: Parhaat kaverit

Tuohimutkaan muuttomme jälkeen 70-luvun lopulla, tapahtui pojallemme naapurin koiran kanssa onnettomuus jonka pelkäsimme aiheuttavan koirapelkoa.