Konsta Niskavaaran ja Olli Tantun duo tuo Palokan Pelimannitalolle tunnelmallisen musiikkiesityksen. Iloa ja valoa syysiltaan tuovan esityksen konserttipaikaksi sopii hyvin vanhat puurakennukset, kuten Pelimannitalo, jossa akustiikka on luonnostaan hyvä. Ohjelmisto on tehty erityisesti senioreille ja aikuisille.
Musiikki soi lapsuudessakin
Palokassa asuvaa Konsta Niskavaaraa musiikki on kiinnostanut pienestä pitäen.
– Isäni on pelimannimuusikko ja lapsuudenkodissa kuului musiikki lähes koko ajan. Myös veljeni ja siskoni soittivat. Soitin viulua 4-11 vuotiaana ja murrosiässä alkoi kitara kiinnostaa. Kun ensimmäisiä bändivirityksiä kyhättiin, kukaan muu ei suostunut laulamaan, joten minä sitten lauloin. Teini-iässä tein myös ensimmäiset lauluni, jotka olivat sanalla sanoen surkeita. Vasta keski-ikäisenä olen alkanut mielestäni löytämään itseäni laulunkirjoittajana, Niskavaara kertoo.
Myös Olli Tantun elämässä musiikki on ollut mukana lapsesta saakka.
– Sisarusten ja serkkujen kanssa asuimme samoilla kyllillä ja yhdessä tuli soitettua ja laulettua. Soitin klassista kitaraa musiikkikoulussa ja yläkoulussa alkoivat bändikuviot, kertoo Olli Tanttu.
Lukion jälkeen oli kyllä mietinnässä muitakin uravaihtoehtoja, mutta musiikin tekeminen ja keikkailu vei voiton.
– Tykkään alan monipuolisuudesta ja mahdollisuuksista löytää aina jotain uutta, mitä tutkia, Tanttu lisää.
Konsta Niskavaaralle on muusikon ura aina ollut selvä.
–En ole halunnut koskaan tehdä ns. 8-16 työtä, vaikka olenkin sitä vastentahtoisesti tehnyt yli vuosikymmenen ajan. Veljeni Samin ja hyvän ystäväni Osmo Ikosen kanssa päätimme joskus lukioiässä, että meistä tulee muusikoita. Muusikot ovat mielestäni älyttömän hyvää porukkaa ja työyhteisöissä hyvä meininki. Myös se, että saa ihmiset hyvälle tuulelle ja hymyilemään on mielestäni merkityksellistä, hän kertoo.
Hieno teos on hieno teos
Muusikkoina Niskavaara ja Tanttu ovat molemmat soittaneet monen genren musiikkia.
– Maailmassa on älyttömän paljon hyvää musiikkia, jota voisin esittää. Toisaalta kyllä minä tässä iässä jo tiedän mistä pidän ja mistä en. Kaikki musiikki on mielestäni lopulta yhtä puuta, eikä genrellä ole mulle niin väliä, kunhan musiikki herättää jonkin reaktion itsessä eli ”liikuttaa”, kertoo Konsta Niskavaara.
Samoilla linjoilla on myös Olli Tanttu.
– En ole innokas genreuskovainen. Olen koettanut suhtautua avoimin mielin kaikenlaiseen musiikkiin ja opetella eri tyylien lainalaisuuksia. Koen myös, että monipuolinen musiikin tekeminen tuottaa persoonallisen ja tyylitajuisen soittajan. Hieno teos on hieno teos, oli se sitten tangoa, klassista tai metallia!
Yhteinen duo syntyi
Niskavaara ja Tanttu kertovat, että vaikka olivatkin tienneet toisensa jo pitkään, yhteistä projektia ei oltu aiemmin tehty. Konsta Niskavaara ideoi duon, joka soittaisi vanhempaa iskelmää, pop- ja rockmusiikkia. Kun hän esitteli idean Olli Tantulle, tykkäsi hän siitä ja niin duo perustettiin.
– Mielestäni Olli on paras vaihtoehto duokaveriksi tähän prokkikseen, koska hänellä on pitkä kokemus musasta yli genrerajojen. Hän on myös todella taitava kitaristi ja lisäksi laulaa hienosti, Niskavaara miettii.
– On mukavaa päästä keikkailemaan Konstan kanssa. Olemme aiemmin esiintyneet yhdessä jonkun kerran ja tekeminen on tuntunut luontevalta. Lisäksi ajatus siitä, että konsertti voitaisiin viedä myös syrjäisempiin lokaatioihin, miellytti minua, lisää Tanttu.
Duossa esiintyminen eroaa paljonkin suuremmissa kokoonpainoissa esiintymisestä. Pelkästään roudaamista on vähemmän ja treeniaikataulujen sovittaminen on helpompaa. Myös vastuuta ja toisaalta vapautta on enemmän. Kumpikin huolehtii omasta tontistaa ja tukee toisen tekemistä. Tärkeintä on saada kokonaisuus toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Tulevan konsertin ohjelmistoa
Duon konsertin ohjelmistosta kumpikin mainitsee erityisen upean kappaleen.
– Puolikuun Makeaa Myrkkyä puhuttelee tällä hetkellä. En ole sitä koskaan esittänyt ja kyseessä on todellinen helmi, Olli Tanttu miettii.
– Esitämme konsertissa mm. Witchita Lineman-kappaleen, joka on ollut viime aikoina yksi suosikkilauluista. Siinä biisissä on kyllä moni asia osunut kohdalleen, jatkaa Konsta Niskavaara.
– Saattaapa olla, että esitämme myös jonkun minun oman laulun. En ole niitä aiemmin juuri keikoilla esittänyt, joten se hieman jännittää kuinka ihmiset niihin reagoivat. Mieluummin otan sellaisen palautteen vastaan, että ”olipa ärsyttävä tai huono laulu”, kuin sen, ettei se herättäisi mitään reaktiota, hän lisää.
Duon ohjelmisto kumartaa menneiden vuosikymmenten hienoja lauluntekijöitä. Illan aikana kuullaan suomalaisia lauluja mm. Topi Sorsakoski & Agentsilta, Rauli Somerjoelta, Kirkalta, Hectorilta ja Eppu Normaalilta. Ulkomaisia lauluja kuullaan mm. The Beatlesilta, Roy Orbisonilta ja Paul Ankalta.
Niskavaara ja Tanttu ovat sovittaneet ohjelmiston kahdelle kitaralle ja lauluille. Liekki palaa -konsertti on Palokan Pelimannitalolla keskiviikkona 11.11. klo 18.
