Kirrin päiväkodin retkitoimintaa
Olimme 24.3. aamulla mukana Kirrin päiväkodin eskariryhmän perinteisellä metsäretkellä Terttumäen suojelualueella. Retken vetivät varhaiskasvatuksen opettaja Tiina Ikonen, lastenhoitaja Pia Kärnä ja lähihoitajaopiskelija Nella Salmi. Sairastumisten vuoksi ryhmässä oli vain 13 lasta. Ryhmällä on upea nimi: Kirjosiivet.
Tiina kertoi, että kaikki päiväkodin lapsiryhmät käyvät viikoittain säännöllisesti retkillä lähiympäristössä, pienemmät lähellä ja isommat kauempana. Tämä on näkynyt päiväkodin tarvikehankinnoissakin. Päiväkodin pihalla on myös oma laavu, jossa sopivan tilaisuuden tullen päästään nuotion ääreen istuskelemaan.
Päiväkodin tukena on aktiivinen vanhempaintoimikunta, joka on hankkinut lasten käyttöön mm. seitsemät lumikengät. Mielenkiintoista on, että päiväkodilla on joissakin ryhmissä lastenkokous, jossa lapset suunnittelevat, ehdottavat ja äänestävät tulevan viikon tekemisiä.
Miksi ketulla on valkoinen hännänpää?
Retkikohde, jossa olimme, sijaitsee Terttumäessä. Se on kaupungin metsätoimilta rauhoittama n. 10 ha:n vanha kuusikko. Länsilaidalla virtaa puro ja pohjoislaidalla on pieni suoalue. Olemme antaneet sille nimen ”Peukaloisen metsä”, koska puronvarressa asustaa peukaloinen, tuo kauniisti laulava pirtsakka metsänruhtinas!
Lapset olivat valmistelleet meille ,”muka tietäville”, paljon kivoja ja visaisiakin kysymyksiä. Päällimmäisinä niistä loisti rakkaus luontoon ja ne osoittivat myös sen, että asioita oli pohdittu.
Aapo Rautiaisen kysymys veti meiltä heti jalat alta: ”Miksi ketun hännänpää on valkoinen?”
Aargh! Teki mieli sanoa, että sitä pitäisi kysyä ketulta. Päädyimme kuitenkin yhdessä pohtimaan, että valkoisella värillä voisi olla sama tehtävä kuin metsäkauriin valkoisella takapäällä: kaverit voivat seurata sitä hämärässä turvallisesti. Mutta kettu ei ole mikään laumaeläin! Ääh! Entäs emon viesti poikasille !?
Pohdintojen jälkeen tuli mieleen, että ihminen on käynyt kuussa, mutta emme tiedä vielä edes ketun valkoisen hännänpään syvällistä merkitystä. Aika kevyttä on ihmisen tietämys!
Kysyin jälkikäteen asiaa kymmenenneksi parhaimmalta kaveriltani eli chat gbt:ltä. Hän vastasi, että ”ketun hännänpää on valkoinen, koska se on perinnöllinen ominaisuus, joka liittyy ketun väritykseen ja voi toimia viestintäkeinona. Valkoinen hännänpää saattaa auttaa ketunpoikasia seuraamaan emoaan hämärässä tai toimia lajitovereiden välisenä signaalina.”
Energiavarojen oikeaa suuntausta!
Ei tarvinnut kovin suurta päättelykykyä sen havaitsemiseen, kuinka suuri ero energiankäytössä on eri sukupolvien kesken. Heti kun opettajan taholta tuli lapsille lupa vapaaseen liikkumiseen, löytyi kovasti tekemistä.
Oitis kolme poikaa oli korkealla kaatuneen puun rungon päällä, yksi nerokas oli tehnyt kuusen kuivaoksasta metallipaljastimen, ”metsätanssi”-ryhmä tanssi upeasti ison kiven päällä, ”kasa” poikia telmi kuusen tyvellä jne. Kaikki kuin ihania vikkeliä sinitakkisia peukaloisia!
Lasten kirmailuja katsellessa tuli eläkeläisen mieleeni nuoruuden aikainen pirteä suomenpystykorva, kaverini Supi. Se ehti metsässä heittää kolminkertaisen lenkin siihen mitä itse jaksoin kävellä.
Supi haukkui oravat, pyyt, sammakot ja kaikki liikkuvat, joita reittimme varrelle sattui. Ja silti se jaksoi illalla nappisilmillään tuijotellen heilutella vielä pirteästi häntäänsä retkipäivän päätteeksi, kuin kysyen ”Lähdetäänhän pian uudestaan, eikös niin!”
Metsän merkitys
Lasten kanssa levähdyspaikalla istuessamme tuumailimme, mikä metsässä oli mukavinta, muistettavaa tai pelottavaa. Metsä oli eskareiden mielestä mitä mahtavin leikkipaikka, varjoisa, turvaisa ja sieltä sai marjoja, sieniä, risuja, naavaa ja käpyjä.
Heitä kiinnosti myös se, mikä oli meidän mielilintumme. Yht`äkkiä oli vaikea tuohon vastata, sillä kaikki linnut ovat ihmeellisiä! Siitä kehkeytyikin laajempi keskustelu, miksi linnuilla on höyhenet ja sulkia? Kuinka ne pysyvät ilmassa?
Totesimme sulkapeitteen ja kevyen ruumiinrakenteen onttojen luiden myötä antavan linnuille niiden keveyden. Kirjosiipien kanssa kokeilimme käsiä räpytellen päästä lentoon levähdyspaikan penkeiltä. Se ei Kirjosiiviltäkään onnistunut!
Pikagallup sienestyksestä antoi tuloksen, että sienestämässä oli käynyt 7/13:sta. Aivan upea tulos! Siitä kiitokset vanhemmille ja isovanhimmille! Metsän pelottavia asioita ei tullut kellään mieleen. Edes karhu ei pelottanut ketään! Tuli mieleen, että mistähän mediassa vellova aikuisten petopelko ja -viha oikein pursuavat?
Peukalonpään kokoinen lintu
Retkeilessämme ”Peukaloisen metsässä” lintu ei ollut vielä tullut pesintäalueelleen, mutta jo parin viikon päästä sen iloista laululiverrystä voi kuulla metsän puronvarsikuusikossa.
Tämä pikkuinen, n. 9 gramman painoinen lintu on lajistomme pienimpiä. Se tekee palleromaisen, sammalilla vuoratun pesänsä maahan, risukkojen suojaan. Peukaloinen on lintu, jolle ihminen on antanut nimen todennäköisesti sen ulkonäön perusteella. Pyrstö pystyssä lintu on kuin ihmisen peukalo liftausasennossa! Kuten tuosta Matin kuvastakin voi nähdä.
Sen laulu ja varoitusäänet antavat mielikuvan suuremmasta linnusta kuin mitä se todellisuudessa on. Se lisää piskuisen peukaloisen sympaattisuutta… ollaan ikään kuin vähän suurempia jo pelkän äänen perusteella!
Suuri elämys
Kaiken kaikkiaan retki Peukaloisen metsään Kirjosiipien kanssa oli meille ”asiantuntijoille” tosi kiva, uusien asioiden ja asenteiden oppimisen paikka. Meille metsäretket ovat olleet luontohavaintojen ”saalistusta”, mutta retkellä Kirjosiipien kanssa huomasimme, että metsästä voi löytää täysin uusia elementtejä. Asioita, jotka aikuisilta ovat jo herkästi unohtuneet. Kiitos Kirjosiivet, että saimme olla mukana ihanalla metsäretkellänne!
