Kevätsieneen uusin ajatuksin!
Ystävämme lähetti kuvan sienestä, joka on melko harvinainen kevätsieni. Kyseessä on huhtasieni, jota pidetään herkullisena ruokasienenä. Ne putkahtavat usein puutarhan kukkapenkkeihin tai kuorikatteen sekaan yksittäin tai hyvinkin runsaana kasvustona.
Sienitutkija Lasse Kososen mukaan eräänä keväänä Turussa kerrostalon ruusupenkin katteessa oli yli tuhat yksilöä! Huhtasieni on mieto ruokasieni, jota ei tarvitse lainkaan ryöpätä. Sen voi laittaa siis suoraan pannulle paistumaan. Perättäisiä huhtasieniaterioita kannattaa kuitenkin välttää, sillä sellaisesta tiedetään jonkun saaneen lievää pahoinvointia.
Tunnetuin kevätsienemme on korvasieni, jota nykyään ei enää suositella ruokasieneksi sen sisältämän gyromitriini-myrkyn vuoksi. On todettu, että myrkky ei täysin häviä kuivattamisessa tai ryöppäyksissä. Muita kevätsieniä ovat mm. pienet käpynahikkaat, mörskyt, maljasienet ja kevätkaunolakki.
Latopääskyn laulu ja muutto
Haarapääsky on kesän linnuistamme varmaan yksi viehättävimmistä ja rakkaista. Sen sirkutus sähkölangalla tai salamanopea lento pihan yli on varmasti kaikkien, varsinkin vanhempien ihmisten, mielissä. Sirkuttava laulu on kuin ihanaa lasten iloista jokeltelua, joka päättyy kivaan mystiseen ja salaperäiseen narinaan.
Se on ennen kaikkea maaseudun lintu. Sen tieteellinen nimikin (Hirundo rustica) tarkoittaa juuri maaseudun pääskystä. Se pesii mielellään karjasuojissa, ladoissa, venevajoissa ja lähellä vesistöjä. Tätä kuvastavat myös monet vanhan ajan nimitykset kuten latopääskynen, riihipääskynen ja huonepääskynen (Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, 2004). Haarapääsky on Itä-Uudenmaan maakuntalintu ja Viron kansallislintu (suitsupääsuke).
Haarapääsky tekee pitkän muuttomatkan, sillä se talvehtii valtavina, jopa miljoonan yksilön parvina Afrikan keskiosissa Saharan eteläpuolella. Ensimmäiset linnut saapuvat Etelä-Suomeen jo huhtikuun lopulla.
Olemme tehneet havaintoja haarapääskyn ilmestymisestä Palokan seudulle vuodesta 1990 lähtien. Keskimäärin se on saapunut 18.5. näiden havaintovuosien aikana. Näiden reilun kolmenkymmenen vuoden aikana muutto on aikaistunut noin kolme vuorokautta ilmaston lämpenemisen myötä. Varhaisin muuttohavainto on vuodelta 2012 (9.5.) ja myöhäisin vuodelta 1999 (28.5.).
Suomessa on myös kolmas pääskylaji, nimittäin ranta- ja hiekkatörmissä pesivä törmäpääsky. Kaikki Suomen pääskylajit ovat nykyään uhanalaisia. Meillä on myös tervapääsky, joka ei ole nimestään huolimatta pääsky, vaan kuuluu kiitäjälintujen lahkoon.
Linnuston muutokset
Ilmaston- ja maankäytön muutokset vaikuttavat Suomen linnustoon ja lajien levinneisyyteen hyvin paljon. Tehtyjen linnuston linjalaskentojen perusteella on havaittu, että Suomen linnusto siirtyy noin 1,5 kilometriä joka vuosi pohjoisemmaksi (Helsingin yliopiston yli-intendentti Aleksi Lehikoinen).
Linjalaskentoja on tehty säännöllisesti jo vuodesta 1975 lähtien yli 62 000 kilometrillä. Tällainen pitkäaikainen ja laaja seuranta on antanut hyvän kuvan lajiston levinneisyysalueiden muutoksista. Uraauurtava linjalaskentojen kehittäjä Suomessa ja koko Euroopassa oli ornitologi Einari Merikallio, joka kehitteli laskentoja jo 1940-luvulla.
EU:n ennallistamisasetus velvoittaa Suomeakin seuraamaan etenkin pelto- ja metsälintujen määriä. Ympäristöhallinto käyttää linjalaskenta-aineistoa mm. uhanalaisuusarvioinnissa ja EU:n lintudirektiivin raportoinnissa.
Lajiston taantumista peltojen ja vanhojen metsien osalta
Peltolintujen vähenemisen suurimpia syitä on maatalouden tehostuminen (esimerkkilajeina mm. peltosirkku, kivitasku ja kiuru). Myös vanhoja metsiä suosivien lajien sekä suolintujen taantuminen ovat selvästi nähtävissä laskentatuloksissa.
Tehometsätalous on kohdellut kaltoin mm. kuukkelia. Vielä 1990-luvulla sitä tavattiin Etelä-Suomen ikimetsissä, mutta tällaisten metsien vähetessä myös kuukkeli on kadonnut lähes kokonaan. Tunturi- ja Metsä-Lapin lajit, kuten riekko ja kiiruna, joutuvat tulevaisuudessa ilmaston lämmetessä yhä ahtaammalle.
Riekon levinneisyysalueen muutosta pohjoisemmaksi kuvaa hyvin se, että vielä vajaa neljäkymmentä vuotta sitten löysimme Palokasta riekon jäljet talvisen Terttumäen peltoaukean pajukoista. Muistan myös lukeneeni Jussilan veljesten joskus 1930-luvulla kirjoittamia lintuhavaintoja Jyväskylän seudulta – siellä oli mainintoja riekosta Jyväsjärven rannoilta ja Ylistönrinteeltä!
Ilmaston muutokset ovat myös laajentaneet monien eteläisten lajien, kuten sepelkyyhkyn, mustarastaan ja monen yölaulajan elinalueita pohjoisemmaksi.
Jos vielä palataan Suomen lintulajistoon, niin yleisimmät lajit tällä hetkellä ovat peippo (7,5 milj. paria), pajulintu (7 milj. paria), punarinta (2,3 milj. paria), talitiainen (1,8 milj. paria) ja metsäkirvinen (1,7 milj. paria). Vielä muutama vuosi sitten pajulintu oli yleisin, mutta peippo on vienyt siltä ykkössijan.
Kivoja luontohavaintoja ja mukavaa kesän alkua kaikille Palokka-lehden ystäville!
