Muutama viikko ennen starttia, ilmaantui halukkaaksi mukaan vanhempi pariskunta joilla oli auto, emme kieltäytyneet. Lautalla Naantali-Kapellskär, Ruotsin läpi ajo toiselle lautalle Helsingborg-Helsingör ja iltamyöhällä koputtelemaan Amager camping-alueen vastaanottoa. Aika äkäinen rouva tuli avaamaan oven mutta leppyi heti kuultuaan, että olemme suomalaisia emmekä ruotsalaisia huligaaneja.
Kasasimme koko matkan ajalla olevan majoituksemme eli kolmen-neljän hengen oranssisen Sopu-kupoliteltan. Päivällä tutustuimme Ströget ostoskatuun, Kööpenhaminan Tivoliin ja illalla päätimme mennä pahamaineiseen Nyhavn satama-alueeseen ja sen kapakoihin. Valitsimme vilkkaimman ravintolan jossa oli yksi neljän hengen pöytä vapaana ja viereisessä pöydässä istui kuusi kukkakaalikorvaista, lihaksikasta ”pukumiestä”, jotka hiljaisina tuijottelivat kapakan meininkiä. Minä lähdin hakemaan neljää Elefanttia nautinnoksi ja kun palasin, pöytäseurueeni jutteli iloisesti lihaskimppujen kanssa, suomeksi! Paljastui että he olivat Pohjanmaalta Suomea edustava painijoukkue, joten tuli aika turvallinen olo.
Seuraavaksi uusi lautta eli Rödby-Puttgarden, jossa päästiin nauttimaan kuuluisia tanskalaisia katkarapuleipiä, ne ovat maineensa veroisia. Hampuriin tullessa majoituimme Syderelbe camping-platzille joka oli jonkun verran kaupungin ulkopuolella, joten jouduimme menemään aina bussilla keskustaan. Ihmettelimme pari päivää, miksi bussipysäkille piti mennä aika vilkkaan valtatien yli vähän niin kuin henkensä kaupalla, kunnes eräs rouva kysyi miksi emme käytä sadan metrin päässä olevaa alikulkutunnelia? Meillä taisi olla kiire.
Hampurin jälkeen ajoimme Amsterdamiin jossa pakolliset kanavaristeilyt ja tietenkin mestareiden tauluihin tutustumista eri museoissa. Lopultakin suuntasimme auton nokan kohti Pariisia ja tyttöystäväni sanoi et mä kuolen kun nään Eiffel-tornin! (Nähdä Pariisi ja…) Pariisissa valitsimme Bois de Boulogne-puiston camping-alueen, joka oli hieno paikka Seine-joen rannalla. Kasasimme taas tätä oranssia nähtävyyttä, joka herätti aikamoista hilpeyttä koska naapureilla oli vieressä asuntovaunut ja isot huvilateltat jossa yleensä pariskunta katseli meidän touhuja kun neljä aikuista könysi pieneen kupolitelttaan.
Tutustuimme pakollisiin: Louvre, Notre Dame, Sacre-Coeur kukkulan nähtävyyksiin, Eiffel-torniin ja syvimmän vaikutuksen tehneeseen Versaillesin palatsiin. Palatsissa kulkiessamme opastetulla kierroksella, tyttöystäväni tunsi kuinka Aurinkokuningas oli vahvasti mukana saleissa ja ihmettelimme sen ajan palvelijoitten ovien matalaa kokoa. Matkamuistoksi palatsista saimme seurueesta otetun yhteiskuvan linnan pihamaalla ja vieläkin ihmettelemme tyttöystäväni vieressä ollutta espanjalaista senoritaa ja hänen tyylikkyyttään huikeissa korkokengissä ja sirouttaan, koska tytöystäväni vieressä vaikutti viikinkipainijalta!
Lähdimme myöhemmin camping-alueelta taksilla kaupunkiin ja kun pääsimme keskustaan ja astuimme taksista ulos, tyttöystäväni huomasi että hänen lompakkonsa oli jäänyt taksiin, rahoineen ja henkilötietoineen, mutta onneksi passi oli camping-alueen turvasäilössä. Kun palasimme kaupunkikierrokselta, menimme heti kysymään vastaanotosta, olisiko taksikuski tuonut lompakon sinne. Virkailija sanoi että täällä kyllä kävi taksikuski kertomassa lompakosta, mutta kun majoitus papereissa luki seurueemme vain yhden henkilön, eli kuljettajan nimi, virkailija ei ottanut lompakkoa vastaan. Ajattelimme että se siitä ja taksikuski sai hyvät tipit. Arvatkaas mitä?! Lähes kolmen kuukauden kuluttua Pariisin suurlähetystöstä tuli tyttöystävälleni kirjattu kirje jossa oli lompakko ja kirjelappunen. Virkailija kirjoitti että kuljettaja oli tuonut lompakon lähetystöön ja ilmoittanut hänelle että hän on ottanut rahoista taksimatkan kulut ja tämä lompakko täytyy lähettää tälle tytölle Suomeen! Mitä ranskalaista rehellisyyttä!
Pääsin paikkaamaan tämän hyvän teon Lontoossa 1995, kun Anssi-pojan kanssa tulimme Tottenhamin jalkapallo-ottelusta ja poika huomasi maassa pullean lompakon erään auton takaoven vieressä. Kuljettajaa ei näkynyt missään, joten nostin lompakon ja katsoin että sisällä oli lähes 300 puntaa rahaa, luottokortit ja henkilöpaperit. Kirjoitimme auton rekisterin ylös paperille ja kun tulimme bussimme lähelle ojensin lompakon ja paperilapun kahdelle poliisille ja pyysin heitä ottamaan yhteyttä omistajaan kertoen että kaikki on tallella ja laitoin lompakkoon oman käyntikorttini. Noin kuukauden kuluttua kotiin tuli pieni paketti missä oli mustavalkoinen, kehystetty Tottenhamin mestaruuskuva jostain 1960-luvulta, kiitokset rehellisyydestä ja toivotettiin tervetulleeksi Lontooseen jossa hän voisi palkita teon. Ei ole tullut mentyä, mutta hyvä olo riitti ja Pariisin taksikuskin teko aina mielessä.
Lähdimme ajelemaan Pariisista pois tietenkin perjantain iltapäiväruuhkan aikaan ja kun olimme Riemukaaren liikenne- ympyrässä pyörineet aika monta kertaa tietämättä minne lähdetään, eräs auto ajoi eteemme ja kuljettaja vinkkasi meitä seuraamaan häntä, jonka teimme. Hän pysähtyi vapaalle parkkialueelle ja kertoi huomanneensa, että olemme pulassa ja kysyi minne olemme menossa. Annoimme kohteeksi Hampurin ja hän kirjoitti paperille kaikki isoimmat kaupungit ja niille johtavat päätiet numeroilla, joten jälleen koimme ranskalaista ystävällisyyttä ja avuliaisuutta. Aika paljon oli tapahtunut, joten kipinkapin kotiin, mutta teimme uudet matkat nuorella porukalla 1970 ja 1972, niissä tarinoissa uudet kaupungit ja vielä värikkäämmät tarinat.
