Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Palokan ilon palsta

Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Olen Neea Kouvonen, aloitin Palokan Ilolla elokuun puolenvälin jälkeen. Valmennan Palokan Ilolla Mirellat (akrobatiavoimistelu) joukkuetta lisäksi minulla on lasten ryhmistä akron harrasteryhmät, Freegym ja Ninjagym ryhmät sekä temppuilu ryhmät.

Freegym ja Ninjagym ovat vauhdikkaita ryhmiä, missä yhdistyy perusliikuntataitojen harjoittelu sekä voimistelu. Akrobatiavoimistelu tunneilla aloitetaan harjoittelu perusvoimistelu liikkeistä sekä yhdessä tehtävistä pyramideista. Kun taidot karttuvat ja kehonhallintaa tulee lisää voidaan harjoitella vaativampia liikkeitä.

Olen opiskellut Varalan urheiluopistossa liikunnanohjauksen perustutkinnon, osaamisalanani oli valmennus ja seuratoiminta. Lisäksi olen käynyt liikunnanohjauksen peruskurssin.

Lähdin opiskelemaan liikunta-alaa, koska olen aina tykännyt itse liikkua ja urheilla, liikunta on ollut ja on edelleen tärkeä osa minun elämää. Haluan myös, että muut voisivat löytää elämäänsä liikunnan ilon.

Olen ollut ensimmäisen kerran apuohjaajana vuonna 2016. Sen jälkeen olen ollut apuohjaajana ja vastuuvalmentajana lasten ja nuorten joukkueissa. Olin 2019 syksyllä Palokan Ilolla mukana valmentamassa miniakroja.

Itselläni on lajitaustaa akrobatiavoimistelusta ja telinevoimistelusta. Lisäksi olen pelannut nuorempana lentopalloa ja pienenä kävin lastenjumpissa.

Haluan, että minun ryhmissä lapset voisivat löytää liikunnan ilon ja saada onnistumisen kokemuksia.

Muita juttuja

Syksyn pimeys on taas päässyt täyteen voimaansa ja

Tikkakosken senioreiden toimintaa, SPR Jyväskylän, Palokan aluekirjaston, MLL

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Työn juhla meni jo

Vappu on kuulemma suomalaisen työn päivä. Mitä on suomalainen työ? Mikä tekee työstä suomalaisen? Tuo lyhyt määritelmä kadottaa kaikki tarkemmat määritelmät.
Havainnekuva Puuppolan vanhan voimalaitoksen alueesta jokikunnostuksen jälkeen.

Autiojoki kunnostetaan

Tikkakosken Luonetjärvestä Puuppolan Korttajärveen laskeva Autiojoki kunnostetaan.

Yritysesittely | Jyväskylän Insinööripalvelu

Palokan Kirrissä on tammikussa 2025 avannut ovensa uusi yritys, Jyväskylän Insinööripalvelu Oy eli Jipa.