Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Musaklubi goes Beatles 1.5.

Mikä olisi parempi tapa jatkaa vappupäivän viettoa kuin melodisen popin Musaklubin teemailtaa Beatles-musiikin klassikoita kuunnellessa Popparissa.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Talven aikana on usein Musaklubeissa kyselty että milloinkas se Beatles-ilta on? Musaklubeissa on tavaksi muodostuneet erilaiset teemaillat kuten Elvis, Cliff ja Shadows, elokuvamusiikki, mestarien jäljillä, mutta suosituin kaikista on ollut suurten ikäluokkien ykkössuosikki eli Beatles. Beatlesit levyttivät 13 studioalbumia ja yli 200 sävellystä, joten valikoimaa Popparibändillä on. Popparibändissä beatlesisoivat Pepe Hämäläinen, Ari Oinonen, Juhat Ahtilinna ja Murtolahti sekä Veksa Nyberg. Ravintola Poppari perjantaina 01.05. klo 19.00-21.00.

Muita juttuja

Sotiemme veteraanien kirkkopyhää vietetään Jyväskylässä jälleen perinteisesti syyskuun

Toimi Kankaanniemen profiilikuva keltaisella taustalla.

Suomen valtiolla oli velkaa vuoden 2008 alussa 56

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Mika Pekkanen maalaama akvarelli: Palokan Jokelan vanha pappila.

”VIII Juuret Palokassa – Värit elämän lähteenä ” taiteilija Mika Pekkanen

Palokan aluekirjaston Galleria Palkkiin pystytetty näyttely tarjoaa kävijöille mahdollisuuden sukeltaa Mika Pekkasen teosten kautta aitoihin ja arkisiin hetkiin, joissa kohtaavat ihmisten elämänrytmi ja luonnon vivahteet.
Kilpailupäällikkö Jarkko Soikkeli, turnauksen suojelija Jorma Hänninen, ylituomari Pentti Keiskoski, turnausvastaava Perttu Hautala, kaksinpelin mestari Henri Lahti ja kaksinpelin finalisti Tuomas Alasaarela seisovat tenniskentällä verkon edessä.

Alva Tenniksen avoimet

Kuudes Alva Tenniksen hyväntekeväisyysturnaus tarjosi kolmeksi päiväksi täyden kaavion kovia matseja, näyttäviä suorituksia ja kesäistä kisatunnelmaa tenniksen merkeissä.

KEINOT JA KONSTIT TALVESTA SELVIYTYMISEEN

Menneen vuoden syksy oli poikkeuksellisen lämmin, ja se sai monet muuttolinnut viivyttelemään etelään lähtöään.