Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Kasvoja peittävät hunnut kiellettävä

Useissa suomalaisissa kaupungeissa on päädytty kieltämään kasvoja peittävät asusteet kouluissa, joko aiheutuneiden ongelmien johdosta tai tehden päätöksen ennakolta. Esimerkiksi Vantaa, Turku ja Tampere ovat päätyneet toimimaan asiassa.
Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Kiellossa kyse on siitä, että oppilas tai opiskelija on tunnistettavissa. Kysymys on vuorovaikutuksesta, turvallisuudesta ja suomalaisesta koulujärjestelmästä. Kiellettyjä asusteita ovat esimerkiksi koko kasvoja peittävät huivit, kommandopipot, therian-maskit tai näihin rinnastettavat kasvoja peittävät asusteet. Luonnollisesti erinäiset juhlatilanteet sekä koulun luvalla tapahtuva toiminta muodostavat poikkeuksen.

Voidaan perustellusti olettaa, että Jyväskylä suurena kaupunkina ei ole irrallaan muualla maassa tapahtuvista ilmiöistä. Hyvin valmisteltu, ennakollinen kielto, loisi selkeät puitteet koulurauhalle. Samalla voitaisiin välttää yht’äkkinen päätös, kuten esimerkiksi kännykkäkielto-kysymyksessä tapahtui.

Teimme kaupunginvaltuustossa aloitteen, jotta sivistyslautakunta laatii ennakoivasti linjaukset kasvot peittävien asusteiden kieltämisestä Jyväskylän kaupungin kouluissa. Näin vältämme äkkinäiset päätökset ja annamme myös vahvan signaalin suomalaisen koulutuksen arvoista.

Muita juttuja

Kytölän Kello ja Kulta 120 vuotta mukana elämän tärkeimmissä hetkissä

Aivan Jyväskylän sydämessä, Kauppakeskus Forumissa sijaitsevassa Kytölän kello-

Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Palokan Eläkkeensaajat juhli 50-vuotista taivaltaan 17.9. Yhdistys on

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Jyväskylän Poikakuoro Sirkat jatkavat yli 150-vuotista tiernapoikaperinnettä

Jyväskylän Poikakuoron tiernapojat ovat tuoneet adventin ajan tunnelmaa Jyväskylän seudulle jo yli kymmenen vuoden ajan.
Konsertti-illasta nauttimassa Eila, Helena, Eira ja Leila.

Musiikilla herkuttelua

Tikkakosken senioreita oli herkuttelemassa ja kuuntelemassa upeita musiikkiesityksiä – Pariisin Taivaan Alla Vesilinnassa ja ooppera Muuppera.

Juhannussaunasaarna

Pyhä sauna ja koivun tuoksu – suomalaisen sielun temppeli