Viime vuonna joulukuun loppuun saakka oli hyvin lämmintä, ja lunta oli vähän. Sen jälkeen alkoi yli kuukauden mittainen kova pakkasjakso. Tammikuu ja helmikuun alku oli koko maassa poikkeuksellisen kylmä. Sademäärä jäi hyvin vähäiseksi sillä koko maan keskiarvo oli lumena vain 5-20 cm (Ilmatieteen laitos).
Talven alin lämpötila -42,8 astetta saavutettiin 9.1. Sodankylän Tulppiossa. Helmikuun 2. päivä oli Palokan Terttumäessä talven kylmin päivä -29,4ºC. Lumipeite oli täällä paksuimmillaan n. 35 cm.
Maaliskuu oli puolestaan poikkeuksellisen lämmin. Helsingissä, Kaisaniemen sääasemalla mitattiin keskilämpötilaksi +2,9 astetta, mikä on korkein lukema havaintoaseman 140-vuotisessa historiassa. Maaliskuun viimeisellä kolmanneksella oli Palokassakin lunta vain laikuittain, ja jäät heikkenivät nopeasti.
Palokkajärven jäät hileiksi!
Järven jäidenlähtö kuvaa hyvin olemassaolevia sääolosuhteita. Oheiseen diagrammiin on koottu Palokkajärven jäidenlähtö havaintojemme mukaan vuosien 1990-2026 aikana. Vanhimmat havainnoista on tehty Palokan koulun luontoryhmäläisten kanssa ja vuodesta 2010 alkaen allekirjoittaneen toimesta. Jäidenlähdön kriteerinä on järven jäättömyys Pappilanjoen suulta järven eteläpäähän. Järvellä on saattanut olla ajelehtivia pieniä jäälauttoja ja Tyyppälänlahti vielä osittain jäässä, mutta valtaosa vesialasta on jäätöntä.
Jäidenlähtö on aikaistunut havaintojakson aikana lähes parilla viikolla. Kaavion punainen trendiviiva kuvaa sitä. Ennen tätä vuotta varhaisin jäidenlähtö tapahtui v. 2014 (12.4.). Tänä keväänä jäät sulivat paikoilleen 5.4. mennessä. Järvellä oli vielä tuolloinkin pieniä, hileisiä jäälauttoja ja myös Tyyppälänlahti osittain jään peitossa. Mutta veneilemään jo pääsi!
”Vanhana hyvänä aikana” jäät lähtivät Keski-Suomen järvistä yleensä siinä toukokuun alussa, äitienpäivän tienoilla, jolloin tervattujen veneiden tuoksu levisi ympäristöön kertoen kesän olevan jo ovella!
Kuinka aikainen jäidenlähtö vaikuttaa sitten järven kalastoon ja yleiseen tilaan? Järvissä tapahtuu keväisin ja syksyisin ns. veden täyskierto, jolla on merkittävä vaikutus järven happitilanteeseen. Aikainen kierto keväällä voi saada aikaan loppukesällä happitilanteen huonontumista varsinkin syvänteissä. Monet kalalajit kutevat veden lämpötilan mukaan. Tällaisia ovat mm. hauki ja ahven. Jos kudun jälkeen tulee kylmä jakso, se voi heikentää mädin tai poikasten selviytymistä.
Korpijänis ja peltojänis
Palokkalaisten pihapiirissä ja lähiympäristössä tavallisimpia liikkujia ovat olleet jänikset. Niistä on tullut monenlaisia havaintoja. Yksi parhaimpia kommentteja mm. rusakosta on, että ”mikä ihmeen kenguru meidän pihalla istuu!”
Meillä on luonnonvaraisena kaksi jänislajia, metsäjänis ja rusakko. Joskus voi olla vaikea tunnistaa kummasta lajista on kysymys, sillä ne saattavat muistuttaa hyvin paljon toisiaan varsinkin kesäaikana. Tarkemmin vertailtaessa niillä on kuitenkin paljon eroavaisuuksia mm. koon, korvien pituuden, turkin ja hännän värityksen ja myös jälkien perusteella.
Jäniksen vanhoja nimityksiä ovat mm. metsäjänis, korpijänis ja valkojänis. Rusakolla puolestaan kansan antamia nimityksiä ovat peltojänis ja euroopanjänis. Nimet kuvaavat hyvin niiden elinympäristöä.
Jänistä (Lepus timidus) voidaan pitää alkuperäisenä Suomen lajistoon kuuluvana. Rusakko (Lepus europaeus) alkoi levittäytyä vasta 1800-luvun lopulla Keski-Euroopasta Suomeen.
Lajien eroja pohdittaessa tulee mieleen ensimmäisenä koko, vaikkakin se on hyvin suhteellinen käsite, sillä harvoin näitä lajeja pääsee vertaamaan samanaikaisesti. Rusakko on suurempi, painaa 3-7 kg, ja metsäjänis 2,5 -3 kg.
Rusakolla on pitemmät, mustakärkiset korvat, jotka ulottuvat yli kuonon. Hännän yläpuoli on samoin musta ja alta valkoinen. Rusakolta puuttuvat ns. lumikengät, eli taito levittää takajalan varpaat pehmeässä lumihangessa.
Metsäjäniksen elinympäristöä ovat metsät ja suot ja rusakolla piha- ja peltoalueet. Metsäjänis vaihtaa syksyisin valon määrän vähetessä turkkinsa valkoiseksi ja keväällä puolestaan ruskeaksi. Rusakon turkki on läpi vuoden ruskea.
Molempien lajien käytöstä luonnehtii se, että niillä on tarvittaessa räjähtävä liikkeellelähtö. Ne saavuttavat 2-4 sekunnissa 65-70 kilometrin tuntivauhdin. Se voittaa jopa nykyautojen kiihtyvyysnopeuden, joka on 4-6 sekuntia. Jänikselle nopea kiihtyvyys onkin tarpeen arkkivihollisen ilveksen kannalta, sillä sen saalistustekniikka perustuu yllätyshyökkäykseen.
Näiden lajien tunnistamista vaikeuttaa myös se, että lajit risteytyvät keskenään ja tuottavat jopa lisääntymiskykyisiä poikasia. Jälkeläisillä on enemmän rusakon piirteitä. Talvikarva on laikukas. Risteymän isä on yleensä rusakko.
Pieni yksityiskohta metsäjäniksen käyttäytymisessä on ns. paluuperä. Olen joskus talvella seurannut jäniksen jälkiä ja nähnyt, kuinka ne päättyivätkin yht`äkkiä. Jänis oli tehnyt paluuperän. Se tarkoittaa sitä, että jänis vaaran uhatessa palaa omia jälkiään kymmenkunta metriä takaisin ja loikkaa sitten kauas sivuun, suojaisaan paikkaan, josta näkee ohikulkevan vainoojansa. Paluuperän tavoitteena on hajujälkien sekoittaminen, ja se antaa jänikselle aikaa paeta ja selviytyä ahdistajastaan.
Mukavaa kesän odotusta kaikille Palokka-lehden lukijoille! Toivotaan, ettei tule enää kovin kylmää ja lumista talven paluuperää.
