Lepo onkin joskus tarpeen, erityisesti vamman tai äkillisen kiputilan alkuvaiheessa. Ongelmia syntyy kuitenkin silloin, jos lepo jatkuu viikosta toiseen ilman, että vaivan todelliseen syyhyn puututaan.
Keho tarvitsee sopivaa kuormitusta
Ihmisen elimistö on rakennettu liikkumaan. Lihakset, jänteet, nivelet ja luusto tarvitsevat sopivasti kuormitusta pysyäkseen vahvoina ja toimintakykyisinä. Kun kuormitus vähenee pitkäksi aikaa, kudosten sietokyky heikkenee. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa aiemmin vaivatta onnistunut arjen toiminta alkaa tuntua raskaalta tai kivuliaalta. Esimerkiksi selkä voi kipeytyä helpommin pitkästä istumisesta, polvi voi oireilla portaissa, vaikka liikuntaa on vähennetty tai olkapää voi jäykistyä, jos sitä vältellään käyttämästä normaalisti. Tällöin pelkkä lepo ei ratkaise ongelmaa, vaan keho tarvitsee hallittua ja asteittain lisääntyvää kuormitusta.
Kipu ei aina tarkoita kudosvauriota
Moni yllättyy kuullessaan, että kipu ei ole sama asia kuin vaurio. Kipu on elimistön suojamekanismi, jonka tehtävänä on varoittaa mahdollisesta uhasta. Joskus kipu kertoo selkeästä kudosvauriosta, mutta pitkittyneissä vaivoissa kipuun vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten kuormitus, stressi, unen määrä ja aiemmat kokemukset.
Siksi voimakaskaan kipu ei aina tarkoita vakavaa vauriota. Vastaavasti kudoksissa voi olla muutoksia ilman merkittäviä oireita. Tämän vuoksi pelkkä kivun välttely ei aina johda paranemiseen.
Aktiivinen kuntoutus auttaa palauttamaan toimintakykyä
Tutkimusnäyttö tukee aktiivista kuntoutusta monissa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoissa. Sopivasti valitut harjoitteet voivat auttaa vähentämään kipua, parantamaan liikkuvuutta ja lisäämään kudosten kuormituskestävyyttä.
Tärkeintä on löytää oikea taso, jolloin kuormitus on kehittävää, mutta ei liian raskasta ja oireita pahentavaa.
Milloin kannattaa hakeutua fysioterapiaan?
Jos vaiva on jatkunut useita viikkoja, toistuu jatkuvasti tai rajoittaa arkea, kannattaa tilanteeseen hakea ammattilaisen arvio.
Fysioterapeutti auttaa selvittämään, mistä oireet voivat johtua, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja millainen kuormitus sopii juuri sinun tilanteeseesi. Monissa tapauksissa ratkaisu ei ole täydellinen lepo eikä kivun läpi puskeminen, vaan yksilöllisesti suunniteltu eteneminen kohti normaalia toimintaa.

