– Ideana on, että omistaja saa harjoittaa koiraansa tai koiriaan turvallisesti sisätiloissa ympäri vuoden. Nettiajanvarauksen kautta saa ovikoodin sisäänpääsyä varten. Halli on tuolloin varattu vain omaan käyttöön. Kun muita koiria ei ole samaan aikaan, oma koira ei häiriinny eivätkä aratkaan koirat pelkää, kertoo hallin omistajayrittäjä Pete Herranen.
Areenalla on odotustila, jossa koirat omistajineen odottavat vuoroaan. Treenitilasta poistutaan toisen oven kautta, jolloin vieraat koirat eivät kohtaa.
– Talon puolesta on kaksi häkkiä, jossa koira voi levätä, jos vaikka on kaksi koiraa mukana, joita vuoron perään harjoitetaan. Lisäksi areenalta löytyvät keittiö/taukotila ja pesutila ihmisille, Herranen kertoo.
Koira-Areenan tarjoamia välineitä ovat erilaiset agility-, toko-, rally-toko-, ja PK-tottis välineet. Myös monenlaisia tasapaino- ja lämmittelylautoja löytyy. Halli on kauttaaltaan katettu ruohomaisella matolla, joka on hieman joustava.
– Matto on koiran tassuille miellyttävä. Juostessa ja hyppiessä pieni jousto on myös hyväksi, Pete Herranen miettii.
Koira-Areena sopii monenlaiseen toimintaan koirien kanssa.
– Talon puolesta tulee tilat ja omistaja itse suunnittelee, mitä haluaa koiran kanssa puuhata. Tila riittää pallopeleihinkin, Herranen jatkaa.
Kuonosta hännänpäähän ja vatsaan myös
Samassa kiinteistössä Kauhatiellä toimii useampi koirien hyvinvointiin erikoistunut yritys.
AquaBarks on vesiterapiaan ja koirien kehonhuoltoon erikoistunut koirauimala. AquaBarksilla on terapia-allas, jossa on +30° asteinen vesi koirien kuntoutukseen, sekä vesikävelymatto.
Terapia-altaasta hyötyvät leikkauksesta kuntoutuvat, nivelrikkoiset, selkävaivaiset ja vanhat koirat, sekä harrastekoirat, joiden liikkuvuutta halutaan parantaa. Lihasjumeja ja nivelten liikkuvuutta voidaan vesiterapian lisäksi hoitaa eri käsittelymuodoilla esim. fasciakäsittelyllä. Lisäapuna voidaan käyttää hoitavaa laseria ja paikallista kylmähoitoa (xocryo). Tiloissa käy myös vierailevia koirien hoitamiseen erikoistuneita EOMT-terapeutteja.
Keski-Suomen Koirauimalassa on koirien kuntouintiallas, jossa koirien uittaminen tapahtuu ohjatusti ja tavoitteellisesti uintiohjaajan avulla. Koirien uittaminen kuntouintialtaassa parantaa kuntoa ja lihaksia, jotka maalla liikkuessa saattavat olla heikommalla käytöllä. Kuntouintialtaalla huomataan koiran toispuoleisuus ja haasteet uintitekniikassa. Omistaja voi altaalla uittamisessa vahvistaa koiran hallittavuutta ja ohjattavuutta, sekä harjoitella harrastuksiin liittyviä tekniikoita.
Lemmikkitarvikemyymälä Nordic Pet Shopin verkkokaupan varastomyymälä sijaitsee myös kiinteistöllä. Valikoimassa on tunnettuja pohjoismaisia brändejä sekä pienempien pohjoismaisten valmistajien tuotteita.

