Kesän rippikoululeirit ovat näinä päivinä leireilty ja kesän viimeisiä konfirmaatiojuhlia valmistellaan niin kodeissa kuin kirkoissa.
Ihailen nykynuorten avoimuutta uskolle ja jumalapuheelle. Kun vertaan omiin rippikouluaikoihini näen, miten nuorten asenteet ovat nyt hedelmällisempiä. Vähenemään päin on perinteinen ei voisi vähempää kiinnostaa -asenne ja suora torjunta.
Rippikoulu kestää noin puoli vuotta, mutta silti yhteinen aika Jumalaa, ihmistä ja elämää koskevien perimmäisten kysymysten äärellä on lyhyt. Asiaa olisi loputtomasti pohdittavaksi ja rukoiltavaksi.
Yksi teema, joka mietityttää nuoria, on uskon ja tiedon välinen suhde. Miten jumalajutut voi olla totta, kun niitä ei voi todistaa? Pitääkö kristityn sammuttaa järkensä, että voi uskoa? Jos luomiskertomus ei ole totta, voiko mikään sitä seuraavakaan raamatunkertomus olla?
Myös aikuiset miettivät samoja. Moni hylkää lapsuuden uskonsa, kun ei pysty ylittämään tiedon ja uskon välistä rajaa ja asettamaan näitä keskenään vuoropuheluun.
Pyhän logiikka on väistämättä erilainen kuin järjen logiikka. Onneksi pyhä ei ole vain sitä aluetta, jota tieteen eri alat eivät vielä pysty selittämään. Jos Jumala jäisi vain vielä järjelle selittämättömälle alueelle, hän olisi pieni ja voimaton, tieteen eri alojen jatkuvaa kehittymistä pelokkaasti kyyristelevä jumala.
Meidän ei tarvitse valita joko tietoa tai uskoa. Piispat julkaisivat vuonna 2019 kirjasen nimeltä Tieteiden lahja. Se välittää luterilaisen uskontulkinnan myönteistä perusasennetta tiedettä kohtaan, korostaa tiedon ja uskon välistä vuoropuhelua sekä kutsuu yhteiseen vastuuseen luomakunnasta.
Tiede tutkii ja usko luottaa. Molemmat ovat arvokkaita ja kiitoksen aiheita. Tiede kertoo miten, usko vastaa miksi-kysymykseen ja antaa mielen ja merkityksen.
Todellisuus on monikerroksista, ja sama, järkevä ihminen voi hyvillä mielin elää lisääntyvän tiedon, vahvistuvan uskon, eteenpäin vievän toivon ja mieltä antavan rakkauden varassa.
Voitaisiinko me vanhemmat oppia nuorten avoimuudesta ja antaa Pyhän jatkuvalle, luovalle toiminnalle mahdollisuus? Kyynisten hetkien jälkeen palata aina uudelleen virren pyyntöön: ”Silmäni avaa, Jumalani. Kaikki muu turhaa on rinnallasi” ja näin antaa Jumalan hoitaa kasvatustyötään meissä jokaisessa.
Pidetään kiinni kyvystä yllättyä, haltioitua ja kiittää kaikesta hyvästä, mitä meille annetaan.
