Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Palokan 26. kulttuuripäivät tulossa 5.-15.11.2026

Kulttuuripäivien avajaiset ja " X Juuret Palokassa" taitelijoita kotiseudullaan, Petri Blomqvist -näyttelyn järjestetään Palokan aluekirjastolla 5.11. klo 17.00, ja ne kestävät kymmenen päivää.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Taiteilija, valokuvaaja Petri Blomqvist, on kuudestoista Palokkaan vahvasti liittyvä taiteilija, jonka teoksia esitellään kulttuuripäivillä.

Kulttuuripäivien ohjelman kokoajana on entiseen tapaan Palokka-Seura. Palokan kulttuuripäivillä ei ole palkattua tuottajaa, joten ohjelman tuottavat esiintyjät ja esillepanijat jälleen itse. Vuotuinen tapahtuma ponnistetaan kokoon jälleen kerran yhteisenä talkootyönä.

Tulevan marraskuun ohjelmisto alkoi muodostua heti edellisten kulttuuripäivien jälkeen. Ennakkotietona voidaan jo ilmoittaa, että esimerkiksi Palokan aluekirjastolla tulevat esiintymään mm. Teatterikone lapsille ja kansalaisopiston orkesterit. Kirjailijavieraana tavataan mielenkiintoinen, 1800-luvun Jyväskylään sijoittuvaa Rajapirtti-sarjaa kirjoittava kirjailija ja historianopettaja, Henna Huovila.

Tarkka ohjelma-aikataulu valmistunee syyskuun aikana. Esiintymään tai ohjelman tuottamiseen voi halutessaan osallistua ilmoittamalla halukkuudestaan Palokka-Seuran sähköpostiin, info palokka.fi. Yhteystiedot ja ohjelma rakentuu www.palokka.fi sivustolle

Muita juttuja

Avainnippu singahtaa pois näkyvistä vihreän taustan edestä. "Pikkujuttu" huomauttaa kynällä kirjoitettu lause.

Kävi niin, että 13.10.2025 maanantaina Tv-ruutu ja netti

Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.

Merkit Jyväskylän vaikean talous- ja työttömyystilanteen kääntymiseksi ovat

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Joululomalta demokratiaan

Demokratia mielletään usein vaaleiksi, mutta oikeastaan demokratian ydin on keskustelu.

Palokan Ilo:n Urheilijakunta

Palokan Ilo voimistelu ja liikunta ry. on perustanut syksyllä 2025 urheilijakunnan, jossa tavoitteena on, että urheilijat pääsevät ääneen ja vaikuttamaan heidän harrastustoimintaan.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Meillä Tikkakoskella

Luonto on lähellä.