Kesän säästä on helppo valittaa, eikä sää ole koskaan kaikkien mieleen. Milloin on liikaa hellettä, milloin on kylmä, milloin sataa liikaa tai on aivan rutikuivaa. Säätilat ovat turvallisia valittamisen paikkoja. Lähiympäristöön ei tule suurta harmia, jos hieman ilmoista purnaa. Toista on kunnallisvalitukset, joiden määrä on Jyväskylässä kasvanut turhan paljon.
Hyvin monista elinkeinopoliittista hankkeista on valitettu ja niiden käynnistyminen on harmillisesti viivästynyt.
Eniten valituksia kerännyt hanke on ollut Hippoksen kehittäminen. Alueen kokonaisvaltainen kehittäminen käynnistyi yli kymmenen vuotta sitten. Hankkeen eri vaiheissa tehtiin lukuisia valituksia hallinto-oikeuteen ja pyydettiin lupaa jopa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, että se käsittelisi valitukset. Kaikki valitukset hylättiin lopulta ja nyt rakentaminen alueella on hyvässä vauhdissa. Ilman valituksia siellä voitaisiin jo harrastaa eri liikuntalajeja ja alueella toimisi useita yrityksiä tuoden työtä ja toimeentuloa kaupunkiimme. Toinen ikävä valitusprosessi on koskenut elinkeinopoliittisesti tärkeää Toyota Gazoo Racingin hanketta rakentaa 100 miljoonan kehittämiskeskus Majajärvelle. Yhtiö työllistää jo nyt yli 300 henkeä ja kehittämiskeskus tuo tulevaisuudessa merkittävästi lisää elinvoimaa kaupunkiin. Hallinto-oikeus käsitteli valitukset nopeasti ja hanke etenee.
Seppälänkankaan datakeskuksen kaavan valitusaika taitaa olla juuri päättymässä. Sen osalta ei ilmeisesti ole valituksia luvassa.
Monista asuntorakentamisen kaavapäätöksistä on valitettu esimerkkeinä Pitkäkatu 25:n ja Tammirinteen kaavojen osalta. Ne kulkivat normaalin kaavoitusprosessin, joiden yhteydessä kuultiin alueiden asukkaita ja suunnitelmiin tehtiin käsittelyn aikana parannuksia. Lopulta ne hyväksyttiin kaupungin hallinnossa lähes yksimielisesti. Päätökset johtivat useisiin valituksiin, jotka hylättiin hallinto-oikeudessa.
Kyllä valittaa pitää, kun siihen on aihetta. Säästä valittaminen on aika turhaa, koska ilmasto ei meidän manailua kuuntele. Kunnallisen kaavoituksen ja päätöksenteon tulee kuitenkin olla sellaista, että kuntalaisia kuunnellaan ja mielipiteillä on merkitystä. Kaavoitusprosesseja tulee kehittää. Tarvitaan lisää vaikuttamisen kanavia keskustelutilaisuuksin ja työpajoin. Valitusten käsittelyä tulee tehostaa ja nopeuttaa. Tämä vaatii lisää resursseja mm hallinto-oikeuksiin. Eräissä puheenvuoroissa on esitetty valittamisen rajoittamista, mutta en usko, että perustuslaki tähän kovin helposti taipuu.
Hyvää kesää toivottaen, nähdään rantapoluilla

