Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

ALKUPERÄISTÄ JOULUA

Joulukuun ensimmäisenä päivänä pysähdyin kuuntelemaan aitoperäisiä joululauluja. Se oli kaunista kuunneltavaa. Olen tyytyväinen, että aiemmin en ollut vielä kohdannut kovin joulusäpinää.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Kohta pääsen kokemaan jälleen tallin joulun odotusta hevosten parissa. Se toimii mieluisana etkona joululle.

Pidän tähtäimessä alkuperäistä joulua. Sen muistona ja katseenkiinnittäjinä ovat mm. tähdet, enkelit, paimenet, lampaat ja seimiasetelma. Löytänemmekö niitä tämän vuoden kaupoista?

Tänä aikana vaatii vähän vaivannäköä löytää joulurauhaa, kohtaamisen tuntua ja syvyyttä joulun viettoon, mutta kyllä se kaikki on löydettävissä. Joulun Sana odottaa vain kuuntelijoitaan -ja sen myötä laskeutuu rauha. Mariakin ”kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä”.

Alkuperäisen joulun lähestymistä sinulle!

Muita juttuja

Aala Ranta-Maunus, Eveliina Nummi ja Sanni Rajala heitto-ohjelman MM-kilpailusuorituksessa Pesarossa, Italiassa.

Syyskuun lopussa istuin Pesarossa akrobatiavoimistelun MM-kilpailujen katsomossa ja

Urheilut kesälajien osalta alkaa olla taputeltu. Sinänsä taputtelun

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Mielipide | Opetuksen ja kaavoituksen tasoa nostettava

Kehittyvässä kaupungissamme on erityisesti panostettava opetukseen ja maankäyttöön.

Nivelrikko – mitä on hyvä tietää

Juttusarjan 1. osa.

”Järki hoi älä jätä” –onko tekoälymessu uhka vai mahdollisuus?

Helsingin Paavalinkirkossa järjestettävä tekoälymessu herättää kysymyksiä: voiko tekoäly tuoda mitään merkityksellistä jumalanpalvelukseen, vai jääkö se vain pinnalliseksi jäljitelmäksi?