Aikoinaan nuorempana tutustuin yhteen heistä ja meistä tuli erottamattomat ystävät. Hän oli minulle kuin isoisomummi, äiti ja sydänystävä yhtä aikaa. Ehkä kuitenkin eniten sydänystävä. Hänellä ei ollut omia lapsia, eikä puolisoa. Hän leikisti adoptoi minut tyttärekseen – ja se oli hauska leikki.
Kun aikaa kuluu, tuntuu, että vuodet menettävät merkitystään ihmissuhteita solmittaessa. Keskeiseksi nousee sama aaltopituus, jolla tavoittaa toisemme. Tällaisessa ystävyydessä voidaan yhdessä löytää sitä oleellisinta elämästä: Esim. että raha, tavara ja maine eivät olekaan keskeisintä. Tärkeää on löytää tyytyväisyys, kohtaaminen, kuuntelu, eläytymiskyky, ilo, anteeksianto, syvin tarkoitus ja sisäinen rauha. Ne ovat omaisuutta, joka on todella kadehdittavaa. Niitä ei myöskään kukaan voi noin vain varastaa.
Nuo ominaisuudet ja löydöt tekevät ihmisestä usein myös karismaattisen. Ja karismaattinen ihminen ei sulaudu tapeettiin, eikä taustaan. Hänet huomataan.
