Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Kamarikuoro Braxén konsertoi Jyväskylässä 7.2.

Viime vuonna täydelle salille esiintynyttä Kamarikuoro Braxénia kuullaan jälleen Yhteisvastuukeräyksen merkeissä akustisesti ja arkkitehtonisesti upeassa Kuokkalan kirkossa lauantaina 7. helmikuuta klo 18.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Viime vuonna täydelle salille esiintynyttä Kamarikuoro Braxénia kuullaan jälleen Yhteisvastuukeräyksen merkeissä akustisesti ja arkkitehtonisesti upeassa Kuokkalan kirkossa lauantaina 7. helmikuuta klo 18.

Valtakunnallisena kamarikuorona toimiva Kamarikuoro Braxén perustettiin vuonna 1973 Suomen Vapaakirkon edustuskuoroksi. Kuorossa on vielä muutama alkuperäinen laulaja 50 vuoden takaa sekä myös uusia jäseniä, joista osa on syntynyt 2000-luvulla. Vuonna 2009 kuoron johtajana aloitti Juha Törmä. Kuoron toiminta on vuosien kuluessa laajentunut yhteiskristilliselle pohjalle. Laulajat tulevat eri kirkkokunnista, ja yhtenä tavoitteena kuorolla onkin seurakuntien ja kirkkokuntien välisen yhteistyön tukeminen.

25 eri puolilta Suomea tulevaa laulajaa kokoontuu 6–7 kertaa vuodessa harjoittelemaan ja konsertoimaan. Kuorolla on jatkuvasti uusiutuvan ohjelmiston avulla tavoitteena palvella seurakuntia monipuolisesti sekä jumalanpalveluksien että konserttien muodossa.

Kuoronjohtaja Juha Törmä on Sibelius-Akatemian kasvatti ja musiikin moniammattilainen. Kamarikuoro Braxénin taiteellisen johtajuuden lisäksi hän toimii mm. orkesterinjohdon kouluttajana. Kuoron johtamisen ohella hän vastaa Kamarikuoro Braxénin ohjelmiston sovittamisesta. Kuoron ohjelmistossa on hengellisen kuoromusiikin klassikoita, virsiä, negrospirituaaleja sekä uudemmasta musiikista muun muassa Pekka Simojoen ja Lasse Heikkilän tuotantoa. Iso osa ohjelmistosta on sovitettu a cappella -lauluyhtyeistä tuttuun tyyliin, jossa kaikki rytmit ja harmoniat tehdään ihmisäänten avulla.

Kamarikuoro Braxén on saanut kuulijoilta paljon positiivista palautetta. On koettu, että kuorolaiset ovat tulleet palvelemaan kuulijoitaan. Kuoron laulu on ollut paitsi tasokasta, myös koskettavaa. Lauluvalinnat ovat olleet tarkoin harkittuja ja sovitukset kiinnostavia. Yleisön on ollut helppo elää mukana musiikin tunnelmissa ilosta kyyneliin.

Konsertin järjestää Jyväskylän evl.srk sekä Jyväskylän vapaaseurakunta. Konsertti on maksuton. Vapaaehtoisen käsiohjelman tuotto ohjautuu 2026 Yhteisvastuukeräykseen, jonka kohteena on ikääntyneiden ja heidän läheistensä tukeminen. Keräyksen yhteistyökumppanit ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu.

Muita juttuja

Urheilut kesälajien osalta alkaa olla taputeltu. Sinänsä taputtelun

Satu Jokihalme kurkistaa aukosta vaaleanpunaisen taustan takaa.

Hukkasin avainnippuni Valon kaupungin öisillä poluilla tasan vuosi

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Nuori lapsi askartelee jotain puukäsityötilassa. Hän on kiinnittänyt puukappaleita kaarevaan muotoon valkoiseen alustaan.

Luovuutta lapsille oman kodin lähellä

Avoimesta ikkunasta värähtelee huilun kirkas ääni, toisesta luokasta kuuluu vasarointia ja kolmannesta kikatusta. Keinun vauhti hidastuu ja lapsi juoksee hiekka rahisten kohti omia tarinoita. Mitä ihmettä lapsen omalla lähikoululla tapahtuu tavallisena arki-iltana?

Rengasliike Paussu osti Tikkakosken Rengaspalvelun – paikallinen palvelu vahvistuu

Puuppolassa toimiva Rengasliike Paussu osti maaliskuussa Tikkakosken Rengaspalvelun. Yrityskaupan myötä asiakkaiden rengaspalvelut jatkuvat saumattomasti entistä laajemmalla tarjonnalla.

Leppälahden VPK:n 70-vuotisjuhla

Elokuussa juhlittiin Leppälahden VPK:n 70-vuotista taivalta.