Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Lady sings Beatles 4.9.

Ravintola Poppari perjantaina 04.09. klo 19.00-21.00.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Nyt syyskuussa alkaa Melodisen popin Musaklubin 12. vuosi virallisesti ja Popparibändi aloittaa sen solistinsa, Tanja Salosen kanssa, yhtä innokkaana kuin ensimmäisenä vuotenakin.

Suositut teemaillat tulevat jatkumaan ja bändillä ohjelmisto vaihtuu kuukausittain joten mielenkiinto säilyy niin kuuntelijoilla kuin soittajillakin.

Keväällä oli loppuunmyyty Beatles-ilta ja nyt Tanja jatkaa tuttua teemaa eri Beatles-kappaleilla. Tanjalla on ohjelmistossa myös muuta saman aikakauden musiikkia ja tietenkin Popparibändin kolme omaa solistia tulkitsevat saman tyylin kappaleita, joten ilta on ihan jee, jee!

Popparibändissä Tanjan lisäksi soittavat Juha Ahtilinna, Pepe Hämäläinen, Juha Murtolahti, Ari Oinonen ja Veksa Nyberg.

Ravintola Poppari perjantaina 04.09. klo 19.00-21.00.

Muita juttuja

Muistatko Sataman valot ja Metrotytöt? Lentääkö lempesi laulu

Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi pari viikkoa sitten resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman,

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Alisa Virtanen valmistautuu ensi kesän arvokisoihin

Palokkalainen huippujuoksija Alisa Virtanen valmistautuu kesän arvokisoihin, joissa tavoitteena on jatkaa viime kauden menestystä ja edustaa Suomea kansainvälisillä areenoilla.

Paula Koivuniemestä laulunäytelmä – pääroolissa Saija Tuupanen!

Paula Koivuniemen elämä ja musiikki heräävät eloon Aikuinen nainen -laulunäytelmässä. Pääroolissa loistaa Saija Tuupanen, ja ensi-ilta koittaa juhannusaattona 20. kesäkuuta Ränssin Kievarin Kesäteatterissa Jyväskylässä.
Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.

Kasvoja peittävät hunnut kiellettävä

Useissa suomalaisissa kaupungeissa on päädytty kieltämään kasvoja peittävät asusteet kouluissa, joko aiheutuneiden ongelmien johdosta tai tehden päätöksen ennakolta. Esimerkiksi Vantaa, Turku ja Tampere ovat päätyneet toimimaan asiassa.