Palokan kirkossa kuullaan maanantaina 7.12.2026 klo 18.00 kaikkien tuntemia ja rakastamia joululauluja kahden huippusolistin esittäminä. Mukana on myös muutama vähemmän tunnettu joululaulu. Puolentoista tunnin konsertin ohjelmassa ovat mm. ruotsalainen laulajan Carola Häggkvistin säveltämä ja norjalaisen runoilijan Erik Hillestadin sanoittama ”Taivas sylissäni”, Jori Sivosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama ”Joulun tarina” sekä paljon muita nostalgisia joululauluja. Mukana on myös yksi yhteislaulu.
Konsertin järjestää Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys ry. Joulukonsertista on tarkoitus tehdä perinne keväisin järjestettävän, suureen suosioon nousseen Palokan yhtenäiskoulun kevätkonsertin rinnalle. Viimevuotisen joulukonsertin liput myytiin loppuun jo kaksi viikkoa ennen konserttia.
Tämän vuoden ”Sydämeeni joulun teen”-konsertissa esiintyvät sopraano Mari Palo ja baritoni Hannu Lehtonen. Säestäjänä toimii pianisti Janne Hovi. Kolmikko on tehnyt yhteistyötä konserttisaleissa jo pitkään.
Mari Palo on yksi kysytyimmistä suomalaisista sopraanoista sekä kotimaisilla että kansainvälisillä estradeilla. Mari oli esiintymässä jo keväällä Palokan yhtenäiskoululla järjestetyssä perinteisessä konsertissa ja sai kuulijoiden varauksettomat kiitokset. Hän on monipuolinen ja uskomattoman kaunisääninen laulaja, joka valloittaa kuulijansa tyylikkäällä laulullaan iskelmästä jazziin ja musikaaleista ooppera-aarioihin.
Hurmaavaääninen, suurten tunteiden tulkki Hannu Lehtonen on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin lähinnä konserttilavoilla. Poikkeuksellisen sävykkäästi ja kauniisti laulava Hannu soittaa konsertissa myös saksofonia. Viime vuosina Hannu on esiintynyt pääsääntöisesti erilaisten konserttikiertueiden solistina. Hannu on ollut jo pitkään tuttu kasvo veteraanijärjestöjen tilaisuuksissa, myös täällä Jyväskylässä.
Janne Hovi on pianistilegenda Seppo Hovin poika, joka on seurannut isänsä jälkiä musiikin pariin. Hän on suorittanut pianonsoiton diplomitutkinnon Sibelius-Akatemiassa ja säestänyt useita maamme eturivin artisteja. Janne on myös kantaesittänyt ja levyttänyt uutta suomalaista musiikkia, erityisesti säveltäjä Antti Nissilän tuotantoa. Kotimaan lisäksi hän on esiintynyt Ruotsissa ja Kanadassa.
Lippuja konserttiin on myynnissä Palokan Keskuskulman kukassa 4.12. saakka. Lippuja on saatavana konserttisalin ovelta vain, mikäli niitä on jäljellä ennakkomyynnistä.
Lipputiedustelut puh. 040 352 3567
Huom! Palokan Lyydiat myyvät tuotteitaan kirkon kahviossa ennen ja jälkeen konsertin. Myynnistä saatu tuotto kohdennetaan hyväntekeväisyyteen.

