Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Oma polkuni yrittäjäksi Palokassa

Kauneushuone Havu syntyi metsässä, paikassa jossa minä lataan akkujani ja rauhoitun. Halusin luoda Palokkaan rauhallinen ja luonnonläheinen kauneudenhoitola, jossa asiakkaan on helppo hengähtää arjen keskellä.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Olen vasta saanut valmiiksi kosmetologiopinnot Jyväskylässä Gradiassa.

Jo ennen valmistumistani olen tehnyt usean vuoden ajan kauneudenhoitoalan töitä. Olen tarjonnut kynsipalveluja parin vuoden ajan kotonani sijainneessa työtilassa, minkä lisäksi työskentelin opintojen ohella noin vuoden kauneushoitolassa. Tämä antoi minulle vahvan käytännön kokemuksen, varmuutta asiakastyöhön ja rohkeutta lähteä yrittäjäksi.

Opintojeni aikana ajatus omasta hoitolasta ja yrittäjyydestä alkoi kypsyä. Halusin tehdä työtä omien arvojeni mukaisesti: kiireettömästi, asiakasta kuunnellen ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tukien. Oman yrityksen perustaminen tuntui luontevalta jatkumolta opintojen päättyessä.

Palokka valikoitui yritykseni sijainniksi sen yhteisöllisen ja luonnonläheisen tunnelman vuoksi. Haluan, että Kauneushuone Havu on paikallinen ja helposti lähestyttävä hoitola – paikka, jonne tullaan paitsi hoitoihin myös pysähtymään hetkeksi ja palautumaan arjen keskellä.

Muita juttuja

Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi pari viikkoa sitten resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman,

Digitaalinen havainnekuva vaaleista, moderneista kerrostaloista vihreässä ympäristössä.

Uuden JVA:n vuokrakerrostalon rakentaminen on käynnissä osoitteessa Pölkintie

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

15-vuotias Aku Airaksinen loisti driftingin SM-sarjassa

Palokkalainen Aku Airaksinen, 15, teki vakuuttavan ensiesiintymisen driftingin SM-sarjan Pro2-luokassa.

Veteraanien illanviettoon kuuluiyhteislaulua ja runonlausuntaa

Rossin tilalla Palokan Heinämäessä järjestettiin kesäkuussa veteraaneille ja veteraanien leskille yhteinen illanvietto.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Mikähän tuo Tikkakoski on kyliään?

Tikkakoski on paljon muutakin kuin suoran varrelle kätkeytyvä kylä – se on yhteisöllinen ja monipuolinen asuinpaikka, jossa palvelut ja luonto kulkevat käsi kädessä.