Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Musaklubin 10-vuotisjuhla 6.9.

Melodisen Musaklubin hieno ja suosittu taival on jatkunut jo 10 vuotta, joten on syytä juhlia tätä iloa kahdesti ja isosti.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Eilisen illan jatkoksi riemukkaat juhlat jatkuvat myös lauantai-iltana. Popparibändion valmiiksi lämmitetty ja soittaa ohjelmistonaan täysin eri kappaleet kuin perjantai-iltana. Lisäksi mukaan saapuu aina kuulijoita kauniilla äänellään ihastuttava Inkku, jolta balladien lisäksi bändi vaatii muutaman ripeämmän repäisyn.

Toisen juhlaillan erikoisvieraana on Suomen ”The Voice” eli suurten ikäluokkien suuri sankari Pepe Willberg. Pepen pitkä ja monipuolinen, edelleen jatkuva laulajan ura on kaikkien tiedossa, mutta tänä iltana Pepe tulee esittämään Musaklubin teeman mukaisesti 1960-70-lukujen hittejään ja iso osa illan ohjelmistoa on upeita Beatles-kappaleita. On todella pitkä aika siitä kun Pepe on esiintynyt Popparissa, joten tähän harvinaiseen nautintoon kannattaa varata liput ajoissa.

Myös Popparibändi odottaa tätä säestysriemua innolla, koska se mitä soitetaan on juuri Popparibändin ”omaa” musiikkityyliä. Popparibändissä mukana Inkku, Juha Ahtilinna, Pepe Hämäläinen, Juha Murtolahti, Ari Oinonen ja Veksa Nyberg. Ravintola Poppari lauantaina 06.09. klo 19.00-21.00.

Muita juttuja

Kotivara on jo monelle tuttu konsepti: kotiin varataan

Eduskuntavaalit lähestyvät. Vuosi ja vartti on kärsittävä nykyistä

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Pyöräsuunnistajat toivat jälleen arvomitaleja Palokkaan

Palokkalaiset Liida Lahti, Eeti Lahti ja Aleksi Kallio onnistuivat hienosti pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa Ylöjärvellä.

Tikkakosken seniorit Ry:n opastettu itsearviointi 13.1.

Ohjattu itsearviointi hyvinvointialueen Ville Salmisen opastuksella. 13.1.2026 Tikkakoskella.

Vapaaehtoiset ovat Palokan Pelimannitalon toiminnan sydän ja elinehto

Palokan Pelimannitalo täyttyy tiheään kansanmusiikin rakastajista ja esiintyjistä, sekä talkooväestä, joka kuuluu usein näistä kasteistä molempiin.