Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Palokan Viihdelaulajat on vuoden palokkalainen

Nimeäminen julkistettiin Palokan kulttuuripäivien avajaistilaisuudessa Palokan kirjastolla.
Kunniakirjan vastaanottivat puheenjohtaja Niina Koivukorpi ja varapuheenjohtaja Jami Klemola.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Palokan Lions Klubin valinta vuoden 2025 palokkalaiseksi kohdistui Palokan Viihdelaulajiin.

Palokan Viihdelaulajat on syksyllä vuonna 1998 perustettu sekakuoro. Kuorolla on monipuolinen ohjelmisto niin viihteellistä kuin hengellistäkin musiikkia. Kuorossa on noin 30 laulajaa, joista enemmistö on naisääniä. Miesääniä toivotaankin lisää. Kuoron ohjelmisto koostuu niin viihteellisestä kuin hengellisestäkin musiikista.

Kuoro on esiintynyt pääasiassa Jyvässeudulla. Ehkä eksoottisin esiintyminen Jyvässeudun ulkopuolella on tapahtunut Yllästunturin huipulla järjestetyssä kuorojen suurtapahtumassa. Palokan Viihdelaulajat ovat esiintyneet myös yhdessä muiden paikallisten orkestereiden kanssa. Kuoro on tehnyt lukuisia esiintymismatkoja useisiin Euroopan maihin, kuten Ruotsiin, Viroon, Espanjaan, Puolaan ja Skotlantiin. Levyjäkin on julkaistu kolme.

Klubin presidentti Yrjö Kautto totesi julkistamispuheessaan, että Palokan Viihdelaulajat ovat rikastuttaneet Jyvässeudun kulttuurielämää pitkään. Palokan Viihdelaulajat ovat esimerkillään osoittaneet, kuinka musiikki voi yhdistää ihmisiä, tuoda iloa ja vahvistaa paikallista identiteettiä.

Muita juttuja

SR-Hammas Oy on vuonna 1973 perustettu täyden palvelun

Edistämme ajan haasteisiin vastaavaa monipuolista aluetyötä, rikasta jumalanpalveluselämää

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

KIRJE JOLLEKIN

Psykologi-ystävä kertoi mahdollisuudesta tunteiden tuuletukseen.
Oli aurinko sylissä

Oli aurinko sylissä

Kesästä luopumisen vaikeudessa on jotain samaa kuin elämän illassa olevista ystävistä luopumisessa. Kaikki haraa vastaan, eikä millään voisi päästää irti, ei millään!

Liikuntakeskus Klub1 laajentaa toimintaansa Palokkaan

Liikuntakeskus Klub1 avaa toisen liikuntakeskuksen Palokkaan elokuussa. Liikuntakeskus avataan elokuussa entisen Terran tiloihin Palokanorsi 12.