Vanhan perinteen mukaan Sanelma oli lämmittänyt juuri ennen joulua saunan ja kutsunut myös naapurinsa Rannan Maijan saunomaan.
Pukuhuoneessa palavat kynttilät loivat hartaan tunnelman ja ilmassa tuoksui tuore kuusi, jonka Sanelma oli juuri koristellut.
– Jestas sentään, kun näin komeat naiset pääsee joulun alla saunomaan, puheli Sanelma ja katseli siroa Maijaa miettivänä.
– Kylläpä sinä Sanelma olet saanut tämän saunan niin täyteen joulutunnelmaa että ihan sydän sulaa, jutusteli Rannan Maija kun katseli ympärilleen.
– Voi veikkonen, elä vaan sinä siihen sula ihailuinesi, vaan malta pysyä kasassa lauteille asti. Sillä minä heitän kunnon löylyt! Innostui Sanelma ja kohensi pyyhettään ympärillään.
– Jaaha, onko Elmeri sotkenut sydämesi, niin ettei siihen auta muu kuin kuuma löyly ja kunnon vihdonta koivun vastalla selkään, sanoi Rannan Maijaa ja nauroi.
– Eläs nyt , kyllä meidän nyt kelpaakin löylytellä kun Elmeri vaihtoi uudet kivet kiukaalle. On siinä näppärä mies, kehui Sanelma ja kurkisti silmäkulmastaan Rannan Maijaa.
– Sinäpä sen sanoit! Kunnon mies, mutta vaikea saada ymmärtämään, että meistä hänen olisi emäntä valittava, tokaisi Maija huokaisten.
– Höpsistä, minähän sen Elmerin olen jo varannut, jotta tiedät. Hän kävi nimittäin laittamassa meille uudet saunan kivetkin, tuhahti Sanelma ja hörppäsi glögiä kujeillen.
– Nyt sinä käyt hurjana Sanelma ja omiasi höpiset, vastasi Maija kateellisena.
– Kattia kanssa, nyt mennään saunaan niin että kunnon puna nousee poskille! Saat sinäkin hieman väriä, ilmoitti Sanelma ja meni edeltä käsin lauteille.
Lämmin löyly ja koivuvastojen tuoksu rentoutti kylpijät päästä varpaisiin ja arjen paino katosi jonnekin kauas.
Molemmat olivat sitä mieltä, että niin hyvät löylyt täytyi johtua juurikin Elmerin laittamista uusista kivistä. Ei niitä kukaan muu olisi osannut laittaa niin hyvin, kuin heidän Elmerinsä.
