Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Valoa kohti

Toivotaan, että tämä vuosi tuo valoa niin maailman politiikkaan kuin kotimaan talouden taantumaan.
Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Uusi vuosi toi talven tullessaan. Kunnon pakkasten kera saamme yleensä nauttia myös auringon valosta. Valo lisääntyy ja päivä pitenee talven kuluessa. Toivotaan, että tämä vuosi tuo valoa niin maailman politiikkaan kuin kotimaan talouden taantumaan. Monet tahot odottavat meiltä positiivista otetta tulevaisuuteen sekä uskoa siihen, että valoa on näkyvissä ja tulossa on hyvä vuosi.

Suomen talouden taantuman taittaminen tulee viemään kotvan aikaa. Tasavallan presidentti Aleksander Stubbin uuden vuoden puheessa asiaan oli samoja lääkkeitä kuin Urho Kekkosella aikoinaan. Kekkonen kysyi viisikymmen luvulla; ”onko maallamme malttia vaurastua”. Hän peräänkuulutti tuolloin investointeja ja kasvua. Samaan teeman palasi Stubb, hän totesi, että Ilman kasvua ei ole hyvinvointia. Polkuna kestävän kasvun tielle hän näki, että kaikki lähtee osaamisesta, tutkimuksesta ja koulutuksesta. Samat keinot olivat myös pääministeri Paavo Lipposelle edellisen suuren laman hoidossa.

Maakuntamme näkee tulevaisuutensa valoisana. Keski-Suomen uuden strategian ydinajatuksena on kokonaiskestävyys ja kokonaisturvallisuus. Kokonaiskestävyys tarkoittaa, että ihminen, luonto ja talous vahvistuvat rinnakkain. Kokonaisturvallisuus nostaa kestävyyden kumppaniksi varautumisen, huoltovarmuuden ja kriiseistä palautumisen kyvyn.

Kasvun kärkiä on myös neljä: bio- ja kiertotalous, uudistuva teollisuus, hyvinvointi sekä turvallisuus ja huoltovarmuus. Nämä ovat Keski-Suomen vahvuuksia, erityisosaamista ja tulevaisuuden kasvualueita, joihin meidän on panostettava.

Jyväskylä näkee valoa väestönkasvussa. Juuri vuoden vaihteessa asukasluku ylitti 150 000 merkkipaalun. Kasvu on hieman hidastunut, mutta kaupunki luottaa vetovoimaisuuteensa.

Jyväskylällä on erinomaiset edellytykset kasvavana maakuntakeskuksena. Erityinen voimavara on kaupungin yli 50 000 opiskelijaa, opettajaa ja tutkijaa. Monipuolinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu muodostavat maan kolmanneksi suurimman koulutuskonsernin. Gradia on maamme suurimpia ammattiopistoja. Meillä on merkittävien tutkimuslaitosten ja yritysten kokonaisuus, jota ei monesta kaupungista löydy. Näilllä voimavaroilla on saatavissa aikaan kasvun polku, joka luo lisää investointeja, yrityksiä ja työpaikkoja.

Paljon myönteisiä asioita on lähtenyt liikkeelle. Hippos rakentuu, Harju valmistuu keväällä ja pian käynnistyy Toyotan uuden teknologiakeskuksen rakentuminen. Toyota-yhteistyö on poikinut yhteisyritys Central Finland Mobility Foundation, jonka tehtävänä on edistää hiilineutraalia ja kestävää liikkumista. Jyväskylässä avattiin loppukesästä maan ensimmäinen vetytankkausasema. Tämän ansiosta Jyväskylän joukkoliikenteessä kulkevat nyt maan ainoat vetybussit. Monta uutta vetyhanketta on vireillä.

Kaupunki kohentaa kasvojaan. Kirkkopuisto palaa entiseen loistoonsa, joukkoliikennekeskus valmistui Vapaudenkadulla ja uusi tori tuo viihtyisyyttä sen rinnalle. Kaupunginteatterin peruskorjaus valmistuu syksyllä. Lyseonperuskorjaus lähtee liikkeelle ja koko korttelialueen suunnittelu jatkuu. Paljon myönteistä tapahtuu, joten valoa kohti.

Muita juttuja

Elokuussa juhlittiin Leppälahden VPK:n 70-vuotista taivalta.

Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Koulut ovat alkaneet ja monen perheen harrastuskalenterit täyttyvät

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Kuvanveistäjä Samuli Alosen taideteos juhlistaa Kalajoen kaupungin 500-vuotista historiaa

Jyväskyläläinen kuvanveistäjä Samuli Alonen on luonut Kalajoelle monumentaalisen taideteoksen nimeltään "Kutsu".

Ajatukset tuulettuvat papin kanssa patikoidessa

9.1. alkaen papin kanssa pääsee patikoimaan parillisilla viikoilla perjantaisin kello 10.

Turvallisuustaidot kiinnostavat naisia – harjoitus Tikkakoskella täyttyi hetkessä

Tikkakosken Ilmasotakoululla järjestettiin toukokuun alussa suuri turvallisuusharjoitus, NASTA Vinka 2025. Harjoitukseen osallistui lähes 300 naista, ja yli 500 jäi jonoon. Tämä kertoo, että turvallisuus kiinnostaa erityisesti nyt.