Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Miksi toinen lihoo ja toinen pysyy hoikkana?

Ovatko toisilla vain paremmat geenit tai nopeampi aineenvaihdunta?
Harri Selänteen profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Potilas oli varannut ajan vastaanotolle vuosien mittaan kertyneen ylipainon vuoksi. Useammalla käynnillä kävimme läpi hänen ruokailutottumuksiaan. Painon kertymiseen nähden hänen ilmoittamansa energiamäärä vaikutti hyvin vähäiseltä. Epäilin vahvasti, ettei hän muistanut merkitä ylös kaikkea syömäänsä. Nykyisin ymmärrän paremmin, kuinka monimutkaisesti elimistö säätelee painoaan. Pelkkä epäily puuttuvista ruokamerkinnöistä oli liian yksinkertainen lähtökohta.

Moni tunnistaa saman ilmiön. Pelikaveri syö hyvällä ruokahalulla ja pysyy vuosikymmenestä toiseen hoikkana. Itse joutuu tarkkailemaan syömistään, ja silti vyötärö kiristyy. Ovatko toisilla vain paremmat geenit tai nopeampi aineenvaihdunta?

Painon säätelyyn vaikuttavat sekä perimä että elinympäristö. Nälkä ja kylläisyys eivät tunnu kaikista samanlaisilta. Suoliston, rasvakudoksen ja aivojen väliset viestit ohjaavat syömistä suurelta osin huomaamattamme. Joillekin syömisen lopettaminen on helppoa, kun ”vatsa on täynnä”. Toiset voivat jatkaa syömistä kylläisyydestä huolimatta, koska halu syödä jatkuu. Yksi syö runsaan aterian jälkeen luonnostaan vähemmän, toinen tuntee pian uudelleen nälkää.

Yksi kiinnostava ilmiö on leptiiniresistenssi. Rasvakudoksen tuottama leptiini viestii aivoille elimistön energiavarastoista ja hillitsee ruokahalua. Lihavuudessa leptiiniä on yleensä runsaasti, mutta sen ruokahalua hillitsevä vaikutus on riittämätön. Insuliiniresistenssissä elimistön vaste insuliiniin on heikentynyt; leptiiniresistenssissä ruokahalua säätelevä järjestelmä reagoi puutteellisesti leptiiniin. Kyse on eri mekanismeista, mutta molemmissa hormonin vaikutus jää riittämättömäksi sen määrästä huolimatta.

Myös geenit vaikuttavat ruokahalun säätelyyn. Esimerkiksi aivojen MC4R-reseptorin toimintaa muuttavat geenimuunnokset voivat joko altistaa lihavuudelle tai suojata siltä. Hoikkana pysyminen voi siis olla toiselle biologisesti helpompaa kuin toiselle.

Kulutuksessakin on eroja. Kehon koko, koostumus ja liikkuminen vaikuttavat energiantarpeeseen. Osa ihmisistä liikuskelee, seisoo ja vaihtaa asentoa jatkuvasti huomaamattaan. Tällainen arkinen, vähäinenkin liikehdintä voi osaltaan selittää eroja rasvan kertymisessä.

Painoa kertyy, kun energiaa saadaan pitkällä aikavälillä enemmän kuin kulutetaan. Sekä syömistä että kulutusta säätelee kuitenkin moni tekijä. Syödyn energiamäärän arviointi on kenelle tahansa vaikeaa.

Kaikki lisäpaino ei myöskään ole rasvaa. Painoindeksi ei erota lihaksia rasvakudoksesta. Lihaksikas voi sen perusteella olla ylipainoinen, ja normaalipainoisellakin voi olla vähän lihasta ja runsaasti rasvaa. Erityisesti sisäelinten ympärille kertyvä rasva liittyy aineenvaihdunnan häiriöihin ja aiemmissa kirjoituksissani käsiteltyyn hiljaiseen tulehdukseen.

Vastaanottokokemus on opettanut minulle kuuntelemista. Painonhallinnan vaikeus ei yksin kerro tahdonvoimasta. Biologiset lähtökohdat ovat erilaisia, joten myös avun pitää olla yksilöllistä. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelen painonhallinnan lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä hoitokeinoja.

Muita juttuja

Kalmujoen rauhaa! Joki virtaa mutkitellen vanhassa uomassaan, jota reunustavat paikoin jyrkät penkereet ja pienet kosket. Joen suojeltuja rantametsiä hallitsevat vanhat kuuset, hiekkätörmällä männyt ja kosteikoilla jykevät lehtipuut kuten haapa ja hi

Metsässä saattaa aivan jaloista räpsähtää lentoon lintu, jota

Toimi Kankaanniemen profiilikuva keltaisella taustalla.

Suomen valtion velka ylitti 200 mrd euroa. Korkolasku

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Luonnossa | EI OLE HOUSUJA, EI OLE TAKKIA,PELKKÄÄ JALKAA VAIN JA LAKKIA!

Otsikon hauska loru on Pajupellon päiväkodin tuotoksia ja kuvaa hyvin metsiemme erästä eliöryhmää, sieniä. Tämän vuoden loppukesä ja alkava syksy ovat olleet paitsi marjastajan myös sienestäjän kannalta erinomaisia.

KIRJE JOLLEKIN

Psykologi-ystävä kertoi mahdollisuudesta tunteiden tuuletukseen.

Kuntalaisaloite | Palokan vanha uimaranta takaisin!

Palokan ranta-alueella paljon liikkuessa on tullut usein mieleen, että hienosta kokonaisuudesta puuttuu yksi aika olennainen asia – kunnollinen uimaranta.