Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Raijalta…

Voi tätä ihanaa alkukesän vihreyttä! Olemme saaneet runsaasti taas huomata hyvän Jumalan siunausta ympärillä olevassa luonnossa.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Kaikki uusi kasvaa jälleen, kaikki luonnon harmaus on poissa.

Tuomet ja syreenit hurmaavat jo tuoksullaan. Luonto on saanut sopivasti aurinkoa ja sadetta.

Me palokkalaiset saamme kiitollisena seurata tuota luonnon muodonmuutosta joka sunnuntai istuessamme kirkkosalin penkeissä.

Edessämme ikkunasta avautuva luonnon alttaritaulu.

Alkukesän merkkejä on myös se, että kirkon penkit täyttyvät rippikoululaisista mutta iloitsemme myös suuresti joka sunnuntai kun saamme nähdä että perheitä pienten lasten kanssa osallistuu jumalanpalvelukseen ja samoin nuoria aikuisia miehiä ja naisia.

Koitankin jälleen rohkaista kaikkia teitä saapumaan tähän yhteiseen Jumalan perheen palvelukseen.

Helluntaina saimme kokoontua suureen yhteiseen juhlajumalanpalvelukseen Taulumäen kirkkoon kun pitkäaikainen kirkkoherramme Arto Viitala piti lähtösaarnan. Kirkko täyttyi niin hänen työtovereistaan kuin kirkkokansastakin.

Ja nyt saatte kaikki lukea tuon lähtösaarnan vielä tämän lehden sivuilta.

Upeaa musiikkia esittivät koko seurakunnan kanttorit yhdessä laulaen ja soittaen sekä uudeksi seurakuntien yhdistymisen myötä kirkkovaltuuston jäseneksi tullut upeaääninen Arja Koriseva.

Juhlajumalanpalveluksen jälkeen saimme nauttia kirkkokahvit pihamaalla ja vielä sen jälkeen jatkaa yhteistä Kiitosjuhlaa kirkon sisätiloissa, jossa minäkin sain pitää pienen muistelun pitkästä yhteisestä toiminnasta Arto Viitalan kanssa seurakunnassamme.

Toivomme kaikki hänelle sydämestämme ansaittuja ja siunattuja eläkepäiviä. Ja kaikille meille kaunista kesää..kera enkelten!

Ja muistattehan että seurakunnassa tapahtuu kesälläkin, muun muassa tunnelmalliset lähetys nuotioillat joita tänä kesänä taitaa olla ihan ennätyksellisen paljon.

Kaikista tapahtumista tietoa Henki ja Elämälehdestä ja seurakunnan nettisivuilta.

Muita juttuja

Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Keskustelu valtiontalouden tasapainoittamisesta käy suurilla kierroksilla.

Kalmujoen rauhaa! Joki virtaa mutkitellen vanhassa uomassaan, jota reunustavat paikoin jyrkät penkereet ja pienet kosket. Joen suojeltuja rantametsiä hallitsevat vanhat kuuset, hiekkätörmällä männyt ja kosteikoilla jykevät lehtipuut kuten haapa ja hi

Metsässä saattaa aivan jaloista räpsähtää lentoon lintu, jota

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Rantapoluilta | Resurssiviisautta kohti

Kaupunginvaltuusto hyväksyi pari viikkoa sitten resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman, se tavoittelee kestävän arjen kaupunkia.
Kirkon muuttuvat ja pysyvät perinteet

Kirkon muuttuvat ja pysyvät perinteet

Syksyn ruskan väistyessä kohti lehdetöntä talvimaisemaa kirkossamme on viime aikoina ollut suuria muutoksia.

Mielipidekirjoitus | Yltiöyksilöllistä menoa: Vahvuutta vai harhaa?