Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Norolan päiväkodin viimeinen kevätrieha kokosi perheet yhteen

Norolan päiväkodin pihalla vietettiin tiistaina 19. toukokuuta perinteistä kevätriehaa, joka sai tänä vuonna erityisen merkityksen.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Kyseessä oli yksi viimeisistä yhteisistä juhlista ennen päiväkodin toiminnan päättymistä loppuvuodesta 2026.

Vanhempaintoimikunnan järjestämä tapahtuma keräsi paikalle runsaasti päiväkodin lapsia vanhempineen. Norolan päiväkodissa vuodesta 2012 toiminut aktiivinen vanhempaintoimikunta on vuosien varrella ollut tärkeä osa paikallisyhteisöä.

Toimikunta on saanut aikaan konkreettisia parannuksia päiväkodin ympäristöön, kuten hidastetöyssyn ja lapsista varoittavan liikennemerkin. Lisäksi se on osallistunut vahvasti päiväkodin toiminnan tukemiseen. Vuoden 2014 alussa kaupunki teki päätöksen lakkauttaa norolan päiväkoti 2020 mennessä. Vanhemmat keräsivät adressin päiväkodin jatkumisen puolesta ja lähettivät adressin päättäjille 23.4.2014. Toiminta jatkuikin vielä useamman vuoden.

Varainkeruun avulla on mahdollistettu muun muassa retkiä, hankintoja ja yhteisiä tapahtumia. Lapset ovat päässeet esimerkiksi Hilariushiiren puistoon ja Peurunkaan, ja torikäynnit jäätelökioskilla ovat muodostuneet monelle mieleenpainuviksi hetkiksi. Lisäksi päiväkodin arkea on ilahdutettu leluilla, joulupusseilla ja pienillä herkuilla.

Tämän vuoden kevätriehaan oli panostettu tavallistakin enemmän, sillä Norolan päiväkoti sulkee valitettavasti ovensa lopullisesti 18. joulukuuta 2026 poikkeusluvan päättyessä.

Ohjelma tarjosi runsaasti tekemistä kaikenikäisille. Lasten suosikkeihin kuuluivat pomppulinna, kasvomaalaus, onginta sekä crosskart autojen ihmettely. Musiikki, tanssi ja vapaamuotoinen leikki pitivät tunnelman iloisena koko illan ajan.

Kahviosta sai edullisesti makkaraa, munkkeja, mehua ja kahvia, jotka maistuivat niin lapsille kuin aikuisillekin.

Illan odotetuin vieras oli lähitallilta saapunut islanninhevonen Lempi. Pientä maksua vastaan lapset pääsivät ratsastamaan kierroksen päiväkodin parkkialueella. Lempi sai osakseen runsaasti lempeä, ja monelle lapselle kohtaaminen oli tapahtuman kohokohta.

Yhteishenki kantaa loppuun asti

Kevätriehan tuotot ohjataan tuttuun tapaan päiväkodin lapsiryhmien toiminnan tukemiseen. Vaikka toiminta on päättymässä, yhteisöllinen tekeminen jatkuu vielä syksyn ajan.

Vanhempaintoimikunta suunnittelee järjestävänsä päiväkodille vielä läksiäistapahtuman, johon osa kevätriehan tuotoista voidaan kohdentaa.

Norolan päiväkodin viimeinen kevätrieha osoitti, että vahva yhteishenki elää loppuun asti – ja jättää pysyvät muistot niin lapsille, perheille kuin henkilökunnallekin.

Muita juttuja

Oltiin keväässä 1982 ja Jyväskylään oli valmistumassa kauan

Koululaiset saateltiin lomille lukemiseen kannustavilla sanoilla, lukemisen monia

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Joulusaunan hiljainen filosofia

Joulusauna ei ole vain peseytymistä, vaan suomalaisen vuodenkierron pyhä rituaali.

Palokan Pelimannitalolla tapahtuu – VÄLIMATKA. Runoja ja tarinoita matkan varrelta

Kävelyfutista ja harrastejalkapalloa

Palokan Riento tarjoaa kävelyfutiksen ilmaisen kokeilujakson.