Kehittyvä Tikkakoski nimi on vaihdettu muutama vuosi sitten Tikkakosken kyläyhdistys nimeen. Tohinatori on ollut koko Tohinoiden ajan kyläpäivien päätapahtuma. Vuosien varrella oheisohjelmaa toritapahtuman ympärillä on ollut vaihtelevasti. Tohinatorin paikka oli aiemmin Tikkakosken torilla, mutta muutama vuosi sitten torialueen ja K-Market Tikkarin remontin aikana tori oli järjestettävä muualla. Silloin paikaksi valikoitui Tikkakosken yhtenäiskoulun yläkoulun piha-alue. Isompi paikka runsaan pysäköintialueen kanssa osoittautui erittäin toimivaksi ja tämän jälkeen Tohinatorin paikka on ollut Tikkakoskella sijaitsevan Suomen Ilmavoimamuseon piha-alue. Tohinatori on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ja päätapahtumassa käy tuhansia ihmisiä vuosittain.
Tikkakosken kyläyhdistys on Tohinoiden pääjärjestäjä, mutta tapahtumaviikko toteutetaan monen eri paikallistoimijan yhteistyönä. Tohinoiden suunnittelu käynnistyy heti alkuvuodesta yhteissuunnittelupalaverilla. Palavereita pidetään pitkin kevättä ja kesään mennessä ohjelmarunko on kutakuinkin viimesilauksia vaille valmis. Kesän aikana kyläyhdistys ottaa vastaan torille ilmoittautumisia ja ehdotuksia vuoden tikkakoskelaiseksi, hankkii talkoolaisia, selvittelee äänentoistoasioita, suunnittelee torin toimintapisteiden paikkoja yhdessä museon kanssa, kirjoittaa selvityksiä, hakemuksia ja ilmoituksia poliisille ja pelastuslaitokselle jne. Tapahtumien järjestäminen on monivaiheinen juttu ja vaatii aikaa ja paneutumista.

Tohina -kyläpäivät ovat usein olleet kestoltaan keskiviikosta sunnuntaihin. Nyt juhlavuonna ohjelmaa oli kokonaisen viikon verran ja vähän päälle, kun Tikkakosken Latu järjesti Tohinoiden etkoina puutalkoot Sarpatin laavulla edellisen viikon lauantaina. Hyvä keli ja Tohinoiden yhteyteen laitetut puutalkoot saivatkin ennätysmäärän väkeä liikkeelle. Sarpatissa hääri parikymmentä ihmistä lapsista eläkeläisikäisiin polttopuita halkoen, liiteriin kuskaten ja talkooeväitä nuotion äärellä syöden. Tikkakosken Ladun aktiivi Jukka Lätti tuo veneellä tarvikkeet laavuille ja huolehtii apujoukkojen kanssa siitä, että paikalla on puuta halottavaksi, nuotiopaikalla tulet ja talkooevästä tarjolla.


Sunnuntaita Tohinoilla vietettiin musiikin parissa, kun Tikkakosken seurakunnat yhdessä järjestivät Tikkakosken kirkossa The Voice of Finlandista tutun Rosita Mäntyniemen konsertin ja illemmalla Ränssin kievarissa kuultiin Kesäilta Irwinin kanssa -konsertin esittämänä Irwin Goodmanin tuotantoa. Molemmat konsertit keräsivät hyvin yleisöä.

Tikkakosken kirjasto oli mukana Tohina-viikolla järjestäen kirjastossa omatoimista ohjelmaa piilotettuja tikkoja etsien. Maanantai -illalle suunniteltu perinne- ja pihapelit tapahtuma jouduttiin perumaan huonon sään vuoksi. Kyläyhdistyksen tarkoituksena oli houkutella eri sukupolvet paikalle pelailemaan perinteisiä pihapelejä ja touhuja ja viettämään aikaa ulkoilun parissa. Tikkakosken upeat ulkoilumaastot pääsivät kuitenkin onneksi seuraavana päivänä esille paremmassa kelissä, kun tiistaina Tikkakosken Latu veti polkujuoksu -tapahtumassa kaksi eri mittaista lenkkiä. Pidemmän lenkin juoksijat kiersivät Tikkakosken ympäri, josta tuli noin 12 km mittainen matka ja lyhempi lenkki oli noin tunnin mittainen Taavetimäen mäkisiä polkuja juosten. Tikkakosken Ladun puheenjohtaja Mikko Moilanen oli erittäin tyytyväinen molemmista tapahtumista ja kertoi molempien onnistuneen yli odotusten. Tiistaina paikallisista tahoista oli esillä myös Loviisan luova tila, jossa Loviisa tarjosi tiloissaan ilmaisen kokeilun savitöiden maailmaan. Unskinkadulla toimiva pienyritys tarjoaa keramiikkakursseja ympäri vuoden. Savitöihin on mahdollista mennä sekä avoimiin ryhmiin että varata yksityiskerta.
Tohinaviikon keskiviikkona Tikkakosken frisbeegolfradalla oli käynnissä perinteisesti Jyväskylän liitokiekkoilijoiden järjestämät Tohina-viikon kisat lapsi-aikuinen parikisana. Kisoissa oli kisailemassa lähes 20 paria. Torstaina liikunnan riemua jatkettiin urheilukentällä, jossa kisattiin lasten urheilukisat Tikkarin kesäkisat teeman mukaisesti. Järjestävinä tahoina ovat Oman kylän kauppa K-Market Tikkarin kauppiaat Sanna ja Sammy Korpinen koko perheensä ja kaupan henkilökunnan panostuksen voimin, MLL Tikkakoski ja Tikkakosken kyläyhdistys. Urheilukisojen suosio kasvaa vuosi vuodelta ja mukana oli noin 220 lasta! Aiempien kesien perusteella tiedettiin varautua entistä paremmin kuulutukseen ja äänentoiston kisoihin toi paikalle ja tarjosi MV-digi. Lajeina oli eri ikätasoille etukäteen määriteltynä juoksu, pituus ja pallonheitto. Kisat vietettiin upeassa kelissä, paikalta saatiin rekrytoitua muutamia vanhempia vielä lisäavuksi ja maskottina ollut Panda sai sylin täydeltä haleja mukana olleilta pitkin iltaa. K-Market Tikkari palkitsi kaikki osallistujat. Urheilukisojen lisäksi torstain ohjelmassa oli kirkossa Vilma Wirenin harmonikka konsertti.
Kyläpäivien viikonloppuun lähdettiin perinteiden mukaisesti Ränssin kievarin savusaunan löylyjen siivittämänä ja illan päälle tanssittiin useammassa paikassa. Luonetjärven alakoululla K-S Järkkärit pitivät discoa kouluikäisille ja Kuikan lavalla Tohinatansseissa yleisölle esiintyi Kyösti Mäkimattila ja Ajaton Sointu. K-Market Tikkari on ollut jo useampana vuonna mukana Tohinatanssien pyörteissä tarjoten lipun ostaneille munkkikahvit. Labellassa oli perjantain ohjelmassa karaokekilpailut.
Tohinoiden pääpäivään lauantaihin lähdettiin sekä kyläyhdistyksen että paikallistahojen kanssa liikkeelle jo aamutuimaan, kun Ilmavoimamuseon portit avautuivat klo 7 Tohinatorin valmisteluita varten. Torimyyjiä ja esitteille asettajia alkaa valumaan paikalle, jokaiselle pitää antaa ohjeet ja näyttää paikat. Touhua ja tohinaa riittää ja klo 10 Tohinatori on valmiina yleisölle. Tänä vuonna myyjiä ja esittelijöitä oli torilla taas runsaasti ja paikalla oli reilu 50 kojua. Paikalla on torimyyjiä läheltä ja kaukaa, puolueita, urheiluseuroja, yhdistyksiä, julkisia tahoja jne. Lasten alueelta löytyi tottakai pomppulinnat ja paikallisen voimistelu- ja liikuntaseura TiVoLi:n temppurata. Näiden lisäksi oli frisbeegolfiin tutustelua, pehmomiekkailua, ongintaa, ponikärryajelua, SPR: n nallesairaalaa jne. Hälytysajoneuvojen kalustoesittelyssä oli paikalla Tikkakosken oman aseman paloauto ja ambulanssi sekä perheen pienimmille pelastuslaitoksen pikkupaloauto, jossa perheen pienimmät saavat kokeilla mm. miltä tuntuu istua paloauton ohjaamossa. Tohinatorilla paikallistoimijat huolehtivat siitä, että kaikilla lapsilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua; MLL tarjosi tapahtumassa ilmaiset pomppulinnat, pehmomiekkailut ja ponikärryajelut, TiVoLi:n temppurata oli ilmainen, ilmaisia olivat myös Jyväskylän liitokiekkoilijoiden frisbeegolfpiste, SPR nallesairaala ja helluntaiseurakunnan teltalta löytynyt pieni toimintapiste. Ilmavoimamuseoon on vapaa pääsy Tohinatori päivänä.

Odotettu julkistus vuoden tikkakoskelaisesta tapahtuu Tohinatorilla. Vuoden tikkakoskelaiseksi valitaan henkilö, yritys tai yhteisö, joka on tehnyt ansiokasta työtä kylän yhteiseksi hyväksi. Ansiot voivat olla pitkäaikaisia tai yksittäisiä tekoja ja toimia huomioivia. Vuoden tikkakoskelaiseksi valitaan ehdokas, joka ei ole aiemmin saanut kunniamainintaa. Ehdotuksia voi lähettää kesän aikana kyläyhdistykselle, joka tekee valinnan kokouksessaan. Tänä vuonna vuoden tikkakoskelaisen valinnan saivat yksityishenkilönä Leena Tiainen ja yhdistyksenä Tikkakosken Latu. Perusteluita valinnoille oli mm.: Leena Tiainen on ansiokas Punaisen Ristin toimija Tikkakoskella jo 15 vuoden ajan. Vuodesta 2019 hän on vastuuvapaaehtoisena vetänyt Kyläkahvilatoimintaa Veteraanitalolla. Kyläkahvila on kaikille avoin ja tuo varsinkin Tikkakosken ikäihmisille virkistystä ja elämäniloa monipuolisella ohjelmalla.
Leena on järjestänyt vuosittain Nälkäpäiväkeräyksen sekä tuonut Nallesairaalan moniin kylän tapahtumiin antamaan iloa lapsille sekä opastamaan ensiavun alkeisiin.
Tikkakosken Latu pitää huolta Peuraniemen ja Sarpatin laavujen kunnosta ja huolehtii, että laavuilla on polttopuuta kävijöiden tarpeisiin. Ladun puheenjohtajan Mikko Moilasen mukaan Jukka Lätti ansaitsee erikoismaininnan. Hän on puuhamies puutalkoissa ja pitää yllä Ladun mainetta.
Tänä vuonna kukat valituille lahjoitti paikallinen leikkokukkakasvattaja Kukkatarhanne.
Lauantaina Tikkakoskella oli Tohinatorin lisäksi Tikkakosken kädentaitajien myyntinäyttely entisellä veteraanitalolla, jossa oli esillä ja myytävänä erilaisia kättentöitä. Paikalliseen käsityöhön pääsi tutustumaan myös tikkakoskelaisen Puustikki -yrityksen avoimissa ovissa. Puustikki valmistaa käsintehtyjä fantasiahuonekaluja, viikinkityylisiä kalusteita ja mytologisia koruja. Puuseppä Jarkko Pilvinen ja koruseppä Juho Manninen yhdistävät osaamisensa ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Puustikki veistää huonekalut, jotka tuntuvat tarunhohtoisen kotoisilta. TuoniCoru takoo ja kaivertaa korut, jotka kantavat sekä muinaisia merkityksiä että uusia tarinoita. Kaikki työt tehdään alusta loppuun käsityönä Tikkakoskella. Yrittäjät olivat avoimien ovien suosiosta yllättyneitä.
Tikkakosken jalkapallokentällä pelattiin Arda Cup -jalkapalloturnaus paikallisen Tikkakosken Pallon järjestämänä. Paikalla oli jalkapallojoukkueita paikallisesti, kaupungista, lähipitäjistä ja jopa Kuopiosta saakka. Turnauksessa pelattiin kaksi lohkoa, ns. junnut ja ikämiehet -sarjat. Molempien voiton veivät paikallisesti Tikkakosken joukkueet FC Tiukat pakarat. Näin ollen loppuottelu koko Arda Cupin voitosta pelattiin FC Tiukat pakarat junnujen ja setämiesten kesken. Junnut veivät voiton täpärästi viime hetkillä.
Lauantai-iltana menot jatkuivat vielä Labellassa tanssien merkeissä Vinyyli-orkesterin tahdissa.
Tohinaviikon päätöspäivänä sunnuntaina vietettiin perinteisesti koko perheen Tohinakirkkoa Tikkakosken kirkossa järjestäjinä Tikkakosken seurakunnat yhdessä. Tänä vuonna järjestettiin kirkon yhteydessä lapsille pyhäkoulu. Iltapäivällä oli mahdollisuus osallistua polkupyöräpyhiinvaellukseen Tikkakosken kirkolta Palokan kirkolle. Tuulta ja sadepisaroita oli ilmassa, kun neljän pyöräilijän voimin Tikkakoskelta rohkeimmat polkivat Palokkaan ja sieltä takaisin päin tuli muutama pyöräilijää lisää.
Tikkakosken Tohinat 30 vuotta kyläpäivät päätti Ränssin kievarissa järjestetty Saija Tuupasen Valkoinen ruusu -konsertti. Epävakaisesta kelistä huolimatta Ränssin Minna oli oikeassa, kun oli sanonut, että kun konsertti alkaa, niin ei tule pisaraakaan vettä. Sade piti taukoa todella Saijan konsertin ajan ja lähestulkoon täysi katsomo sai nauttia upeista esityksistä mukana eläen ja laulaen.
Kiitos kaikille tämän vuoden Tohinoissa mukana olleille ja kaikille järjestäjätahoille! Iso kiitos Jokihaaran kyläyhdistykselle, josta saadaan sekä talkoolaisia apuun että äänentoistoon apuja! Kiitos pitkään mukana olleille ja iso kiitos uusille mukaan lähteneille! Yhdessä saadaan paljon hyvää aikaan!
Tohinoidaan ensi vuonna taas!

