Tutuimman sienen, kantarellin sadot ovat olleet erittäin hyviä täällä Keski-Suomessa. Myös herkkutatteja on ollut ihan mukavasti, vaikka lähes jokaisen löytämämme herkkutatin olivat sienisääskien toukat löytäneet jo ennen meitä.
Mikä ihmeen pökkösieni tai vuotikka?
Kun avaat sienikirjan, niin huomaat, että sienten nimissä on sellaista verbaalisuutta, monipuolisuutta ja leikillisyyttä, joka hakee vertaistaan. Se on varsinainen mielikuvituksen kielimetsä. Mutta kuka oikein päättää sienten nimistä?
1940-luvulla perustettiin lähinnä Toivo Rautavaaran tutkimusten innoittamana Sienten nimistötoimikunta, jonka vastuulla on edelleenkin sienilajien nimeäminen. Vaikka nimet kuulostavat aivan ”korin pohjalta vedetyiltä”, niin perustana siinä on kuitenkin tietty loogisuus.
Nimen täytyy olla 1) lyhyt ja ytimekäs (esim. herkkutatti), 2) se kertoo jotain olennaista sienestä ja sen rakenteesta (esim. karvarousku, mustesieni) ja 3) nimeen liitetään joskus sienen lajiryhmä ryhmittelyn kannalta (esim. kangasrousku, valkokärpässieni).
Hauskoja ja vähän erikoisiakin nimiä ovat mm. limanuljaska, mustasatulamörsky, piispanhiippa ja kekojänönkorva. Kansanomaisia nimiä nimitysten pohjana ovat mm. hepo- ja löpötatti (tatit), voiruusti (rouskut), mörsky (korvasieni), piikkisieni (orakas), kukonsieni (kantarelli) ja karvalaukku (karvarousku).
Kärpässienen nimi perustuu vanhaan tapaan käyttää punakärpässientä tupaan tulleiden kärpästen hävittämiseen. Sientä laitettiin lautaselle maidon sekaan ja kärpäset tulivat nauttimaan nukuttavan ateriansa.
Mikä lajien runsaus!
Moni harras sienestäjäkään ei tiedä, että Suomen metsissä on n. 7000-8000 sienilajia, jotka kaikki Sienten nimistötoimikunta on nimennyt. Uusia lajeja löydetään jatkuvasti lisää, kiitos DNA-selvitysten.
Näistä tuhansista lajeista on vain 200-300 ihmisravinnoksi kelpaavia. Ja näistäkin vain 20-30 lajia on luokiteltu hyväksi ruokasieneksi.
Joskus ihmetyttää, kuinka ihminen on oppinut löytämään oikeat ja syötävät sienilajit käyttöönsä. Kysymys on sukupolvien ketjussa siirtyneestä tiedosta. Kokeilut ovat varmasti tuottaneet paljon ikäviä kokemuksia, mutta nyt sienitietous on aika hyvää ja luotettavaa.
Käytössämme on erinomaisia opaskirjoja ja netti tarjoaa hyvää pohjaa lajien tunnistamiseen ja käyttöön, mutta tekoälyn tietouteen ei kannata täysin luottaa. Sen huomasimme mm. sikurirouskun tietojen osalta. Ne johtivat aivan väärään, syötäväksi kelpaamattomaan lajiin.
On muistettava se, että sienet eivät sovi kaikille ravinnoksi. Yleisin vaiva lienee trehaloosi-intoleranssi eli entsyymin puute, joka estää sienisokerin pilkkoutumisen. Vaiva muistuttaa maitosokerin eli laktoosin vatsavaivoja.
Sienillä herkuttelijat
Sienillä on ihmisen lisäksi luonnossa omat ottajansa, ja ne ovat tärkeitä ravintokohteita monille eläinlajeille. Yleisin ryhmä ovat sienisääsket, joita on Suomessa tunnistettu yli 400 lajia. Toukat ovat valkeita ja mustapäisiä yllätyksiä ryömiessään lukuisana joukkona hyvältäkin näyttävän sienen sisältä.
Muita sienillä herkuttelevia ovat mm. metsäsittiäinen ja turkkilo. Niiden lisäksi voi sienissä tavata harso- ja talvisääskien toukkia. Porolle, oravalle ja metsämyyrälle kelpaavat sienet erinomaisesti kuten myös metsä- ja ukkoetanalle.
On aivan uskomatonta, kuinka etanat löytävät sienet. Niillä on kuitenkin hyvä hajuaisti ja suunnistavat sen ohjaamana sienelle. Tutkijat ovat laskeneet, että sata metsäetanaa raastaa karkealla kielellään yli kolme kiloa sienimateriaalia kuukaudessa (Suomen luonto 2014).
Toinen mielenkiintoinen asia on se, että mm. kantarellissa on harvoin toukkia ja etanoita, vaikka meille isoille nisäkkäille se on erinomaisen herkullinen sieni.
Syy on siinä, että kantarellin tuoksu ja maku eivät houkuttele tuhohyönteisiä. Sen malto on tiivistä ja sitkeää, ja toukkien on vaikea kaivautua siihen. Sienessä on lisäksi kitiinimannoosia, joka karkoittaa hyönteisiä ja muitakin selkärangattomia eläimiä.
Metsissämme on tänä vuonna herkkutattien tuhoajana ollut yleisenä tatinriesa- sienitauti. Se saa tatin näyttämään oudolta ja mätänevän sienen haju on todella epämiellyttävä.
Kaikkia sieniä voi syödä, joitakin vain kerran!
Entisaikaan kuviteltiin, että jos sieni kelpaa etanalle, se kelpaa syötäväksi myös ihmiselle. Tämä uskomus on saattanut koitua monen sienestäjän kohtaloksi. Valkokärpässieni kelpaa etanoille, mutta ihmiselle se on tappavan myrkyllinen. Selitys piilee siinä, että etanoiden elimistö ja aineenvaihdunta kestävät ja käsittelevät sienimyrkkyjä eri lailla kuin ihmisen elimistö.
Myrkyllisiä sieniä metsissämme ovat valkokärpässienen lisäksi mm. kavalakärpässieni, punakärpässieni, myrkkynääpikkä, suippumyrkkyseitikki ja korvasieni. Lisäksi on paljon lajeja, jotka aiheuttavat myrkytystä lievempiä oireita (mm. pulkkosieni ja lakritsirousku).
Yksinkertainen ohje sieniharrastuksessa on, että poimi vain niitä sieniä, jotka tunnet hyvin ja tiedät vaarattomiksi ruokasieniksi. Ei muuta kuin mukavia syksyn sieniretkiä ja kulinaristisia hetkiä sieniruokien parissa!
