Nyt kun kirjoitan tätä lokakuussa, niin sää kuitenkin vielä suosi ja teki mieli mökille. Olihan lämpöä melkein +10 astetta. Kesän tapaan saattoi viedä ruoka- ja kahvitarjottimen ulkopöytään rantaan. Järvi oli peilityyni, metsä hiljainen, vain linnun ääntä jossain. Kesällä aurinko lämmitti sylissä, nyt vain hiukkasen. Auringon lasku oli edelleen kuitenkin hieno, nyt voimakkaan oranssinen. On meillä kaunis kotimaa!
Mieleen nousivat virren 183:6 sanat:
”Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja huuhdottuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan,
niin puhdistuu myös henkemme
Sanassa kirkkahassa
ja liikkuvansa tuntee se
olossaan oikeassa.”
