Käy kirkkomaalla äiti lapsi käsityksin.
Miks näin varhain isin täytyi jättää minut yksin.
Miks en isänpäivälahjaa antaa saa.
Hautakummulle nyt kukkaset vain asettaa.
Seison hiljaa, tunnen, isi tietää sen,
että muistelee sua lapses pikkuinen.
Kuinka mielelläni syliis istahtaisin,
voi kun vielä näin mä tehdä saisin.
Iltarukouksessa en kiitä taivaan isää,
niin epäoikeudenmukainen kun olla pitää.
Näissä ajatuksissa taas jätän kirkkomaan.
Rakkaan isin ikiunta uinumaan.
Sylvi Miinalainen, Väinölä
Sylvi Miinalainen on kirjoittanut tämän runon 40 vuotta sitten, kun läheisessä perheessä tapahtuneen poismenon jälkeen perheen lapsi kertoi hänelle tunteistaan hautausmaalla käynnin jälkeen.
