Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Nuorisopalveluiden kesäleireille ja -retkille ilmoittautuminen on avattu

Kesäleirit ja -retket on tarkoitettu jyväskyläläisille lapsille ja nuorille. Ensi kesänä lapsille ja nuorille on tarjolla muun muassa biisinkirjoitusleiri, kalastusleirejä, retkiä Korkeasaareen ja Särkänniemeen, miniatyyrileiri ja mimmileiri tytöille.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Kesän 2025 kesäleirien ja -retkien ohjelmisto on varsin monipuolinen. Biisinkirjoitusleirillä nuoret pääsevät luomaan omia lauluja ammattilaisen johdolla. Kalastuksesta kiinnostuneille on kaksi kalastusleiriä Kuohulla. Kädentaitoleirillä nuoret voivat kokeilla erilaisia kädentaitoja, miniatyyrileirillä toteutetaan roombox ja lauta- ja roolipelileirillä pelataan pöytäroolipelejä tositarkoituksella. Tyttöjen talolla järjestetään mimmileiri, jossa ohjatun tekemisen lomassa voi tavata uusia kavereita. Älyvapaa-leirillä vietetään aikaa ilman älylaitteita, ja mysteerileirin päivien ohjelmat tulevat päivittäisinä yllätyksinä. Piippurannan Klubilla järjestettävä Sambaleiri on yhteissoittopaja, jossa päästään tutustumaan afrobrasilialaiseen musiikkiin ja rytmiikkaan ammattilaisen johdolla.

Maastisretki Ladun Majan ympäristössä ja retki Leivonmäen kansallispuistossa tarjoavat luontoelämyksiä – Maastisretkellä pyöräillään ja Leivonmäen retkellä vaelletaan. Liikunnallisia elämyksiä tarjoavat puolestaan lasten liikuntaleiri ja soveltava sporttileiri erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Särkänniemen retkillä päivät vietetään Tampereen kuuluisassa huvipuistossa ja Korkeasaaren retkellä pääsee tutustumaan legendaariseen eläinpuistoon Helsingissä.

Ilmoittautuminen toimintoihin tapahtuu verkkokaupan kautta 3.3.–31.3.2025. Soveltavan sporttileirin ilmoittautuminen alkaa 10.3.2025. Ilmoittautumisen yhteydessä peritään osallistumismaksu. Mahdolliset vapautuvat paikat tulevat myyntiin uudelleen 7.–16.4.2025 väliseksi ajaksi.

Muita juttuja

Werner Bros. esittää reipasta ja hyvän mielistä musiikkia

Hämärän hetket paljastavat luonnon salaisuuksia – keväthangilla näkyvät

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Pakopelien maailma koukutti yrittäjyyteen asti

Viivi Keinänen löysi tiensä yrittäjyyteen pakopelien maailmasta, jossa pelaamisen ilo, ongelmanratkaisu ja elämysten luominen veivät mukanaan.

Esteettinen hammashoito tukee hyvinvointia

Esteettinen hammashoito saattaa sanaparina tuoda mieleen yhdysvaltalaisten julkimoiden vitivalkoiset Pepsodent-hymyt, mutta kyse on usein paljon arkisemmasta asiasta.
Taidetta Kirpputoritupa-kirpputorin seinällä.

Kirppiksellä kuin kotona

Henna-Marjukka Veren Kirpputoritupa Palokassa yhdistää kirpputorin ja kodikkaan kahvilan. Tupa syntyi tarpeesta ihmisläheiseen kohtaamiseen ja kuulluksi tulemiseen.