Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Mielipide | Palokan suunta ratkaistaan valmisteltavassa yleiskaavassa

Palokan tulevaisuus on muotoutumassa Jyväskylän yleiskaavan päivityksen myötä. Miten suunnitelmat vaikuttavat alueen asukkaisiin ja ympäristöön?
Palokan luonto kesällä. Aurinko paistaa lammen yllä ja metsä elää vihreänä.
Palokan luonto koetaan yhdeksi tärkeimmistä alueen vahvuuksista (kuva: Markku Paananen)
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Jyväskylän, myös Palokan, kehityksen suunnat ovat nyt merkittävässä valinkauhassa, kun Jyväskylän kaupungin yleiskaavaa uudistetaan ja päivitetään. Kaavan valmistelusta vastaa työryhmä, joka sovittaa yhteen säädösten ja ohjelmien tavoitteita sekä asiantuntijatyöhön perustuvia valintoja, mutta ottaa huomioon myös kansalaisten kannanottoja.

Palokka-seuran kokoama Palokka 2040 -visio antaa hyvän selkänojan yleiskaavan luonnoksen arviointiin. Kaavaluonnos ottaa kantaa valtavaan määrään yksittäisiä aluekokonaisuuksia, joita parhaiten tuntevat kyseisten alueiden asukkaat ja toimijat. Ks. palokka.fi

Kaavaluonnoksesta on esim. visiossa tavoiteltava kirkonkylämäinen keskus huomioitu. Sen sijaan uudisrakentaminen olemassa olevia asuinalueita tiivistäen, erityisesti kerrostalorakentamisella, on ristiriidassa palokkalaisten näkemysten kanssa. Asumisväljyys ja vihreys ovat kiistattomia elämänlaadun kohottajia, joita Palokkaan kotinsa perustaneet ovat hakeneet. Palokka voisi tarjota niitä edelleen tänne muuttaville.

Rakentamisen evoluutio vaikuttaa menevän entistä standardoidumpaan suuntaan. Suunnitelmat ovat toistensa kopioita, monistaminen bisneksen äiti ja tehokkuus kunnallistekniikan kummi. Sinänsä hyviä asioita, mutta niiden myötä taitaa unohtua ihminen, hän, jota varten asuntoja tehdään. Kylmässä ja pimeässä pohjolassa asumisessa on haasteita, mutta meillä on poikkeuksellisen paljon tilaa. Miksemme nauttisi siitä, ainakin kohtuudella?

Suunnittelijat ovat hyvin koulutettuja ja rakennusfirmat osaavat epäilemättä toteuttaa projekteja. Palokan suunnitteluun toivomme rohkeutta ja näkemyksellisyyttä vallitsevasta virrasta poikkeavan asumisen luomiseksi. Uusien asuinalueiden avaamistakaan ei tarvitse empiä, jos ne toteutetaan luovasti. Heikkilään on esimerkiksi ideoitu ekologisen asumisen aluetta.

Lähiluonto, vesistöt, vuoret metsineen ja arvokkaat luontokohteet ovat tärkeä osa Palokkaa. Kaavaluonnos huomioi laajasti luontoarvoja, mutta vesistöjen kehittämiseen se ei juuri ota kantaa. Jyväsjokireitti on ainutlaatuinen elementti kaupungin alueella, jonka kehittämiseen palokkalaiset haluavat panostettavan.

Yleiskaavaluonnos on esillä Jyväskylän kaupungin nettisivuilla ja kommentoitavissa 17.2. saakka. Sivustolla on ohjeet lausuntojen toimittamiseen. Toivomme, että palokkalaiset ottavat aktiivisesti kantaa kaavaluonnokseen. Näin voimme saada omat näkemyksemme huomioiduiksi asuinympäristömme suunnittelussa.

Muita juttuja

Aurinkoinen toukokuun loppu, kevätpäivä +22 asteessa ja suuntasimme

Psykologi-ystävä kertoi mahdollisuudesta tunteiden tuuletukseen.

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Ilon palsta | Innostu, Liiku, Onnistu!

Olen Heli, aikuisopiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Jyväskylästä.
Kamarikuoro Braxénin jäsenet seisovat riveittäin päällään mustat vaatteet. Miehien kaulaa värittää pinkit kravaatit ja naisilla on vaaleansiniset huivit.

Kamarikuoro Braxén Jyväskylässä

Kamarikuoro Braxén juhlistaa 50-vuotista taivaltaan Yhteisvastuukonsertissa Kuokkalan kirkossa lauantaina 8. helmikuuta klo 18.

Terveyttä arkeen

Tässä juttusarjassa kerron tarinoita lääkärin polultani ja ajatuksia terveydestä. Aluksi kerron, miten syntyi päätös lukea lääkäriksi.