Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Kolumni | Vapaaehtoistoiminta tuo merkitystä elämääni

Se on minulle harrastus, jonka merkityksellisyys syntyy työn vaikutuksen näkemisestä.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Nautin voidessani vaikuttaa oman yhteisöni hyvinvointiin. Vapaaehtoistoiminta vie aikaa, mutta yleensä vain juuri sen verran, kuin sille pystyn antamaan. Eikä sitä koskaan tehdä yksin, vaan mukana on samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on ilo tehdä asioita.

Minun syyni osallistua vapaaehtoistoimintaan ovat juuri ne samat, joita suurin osa toimintaan osallistuvista kertoo syikseen. Taloustutkimuksella teetetty tutkimus (2024) totesi, että vapaaehtoistoiminta koetaan mahdollisuutena vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin ja päästä itselle tärkeään yhteisöön. Vapaaehtoistoiminta vaikuttaa myönteisesti sitä tekevien elämään ja lisää heidän hyvinvointiaan.

Vapaaehtoistoiminta ei tapahdu itsestään, vaan se tarvitsee tuekseen rakenteita ja resursseja, todetaan tutkimusraportissa. Kun toimintaa järjestää ja organisoi jokin yhdistys tai yhteisö, on toimijan ja toiminnan tuloksesta nauttivan ihmisen turvallisuus ja hyvinvointi paremmin huomioitu. Valtaosa suomalaisista luottaakin järjestöihin ja yhteisöihin vapaaehtoistoiminnan järjestäjinä.

Minun vapaaehtoistoimintani tapahtuu Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n eli TiVoLin johtokuntalaisena. Vastaan lasten ja nuorten harrasteliikunnasta ja aloitin tänä vuonna toisen kaksivuotiskauteni. Työparini ja muun johtokunnan kanssa suunnittelemme lukujärjestyksen, varaamme salivuorot, rekrytoimme ohjaajat, tiedotamme ja markkinoimme, vastaamme harrastajien kysymyksiin, viemme laastaria liikuntasaleille, annamme palautetta ohjaajillemme ja autamme palkkalaskelman teossa – teemme sitä mitä kulloinkin tarvitsee.

On hienoa nähdä yli kahdensadan lapsen ja lähes sadan aikuisen pääsevän harrastamaan lähiliikuntaa yhdessä ja edullisesti Tikkakoskella. Haluamme olla kasvava ja innostava seura, joka tarjoaa jäsenilleen iloa ja elämyksiä läpi koko elämänkaaren. Olen ollut apuohjaajana lasten tunneilla, jossa parhaita hetkiä on tilanteessa syntyvä riemu. Kerrankin autoin lasta tekemään kuperkeikan takaperin, joka kirvoitti ilahtuneen naurunkiherryksen. Omia lapsia harrastukseen tuodessa on mukava tervehtiä muita aikuisia eteisessä ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Samalla voi ajatella: ilman vapaaehtoistoimintaa meistä kukaan ei olisi siinä eteisessä yhdessä!

Juuri liikunta ja urheilu sekä lapset ja nuoret ovat vapaaehtoistoiminnan yleinen kohderyhmä. Yleisiä ovat myös ikäihmisten parissa tehty työ sekä asukas-, asuinaluetai kylätoimikunnassa toimiminen, paljastuu tutkimuksesta. Ilman vapaaehtoistoimintaa ei ihmisillä olisi yhtä hyvää mahdollisuutta käyttää omaa osaamistaan yhteiseen hyvään. Vapaaehtoistoiminnalla myös kiritetään yhteiskunnallista päätöksentekoa, kuten vanhempaintoimikunnassa Liinalammin koulun suhteen pääsimme viime syksynä tekemään.

Vapaaehtoistoiminta ja ihmisten palveleminen tulevat minulle verenperintönä. Siirrän samaa asennetta myös jo jälkipolvelleni. Lapset ovat olleet mukana kokouksissa ja valmistelemassa joulunäytöstä koristeluiden osalta. Ja tietysti he pääsevät kotona kuulemaan ja näkemään, kun suunnittelen, kirjoitan ja kokoustan. Onhan se minun harrastukseni, josta saan merkitystä ja iloa elämääni.

Muita juttuja

Avainnippu singahtaa pois näkyvistä vihreän taustan edestä. "Pikkujuttu" huomauttaa kynällä kirjoitettu lause.

Olen huomannut, että monet 80- ja 90-vuotiaat ovat

Toimitilat Jyväskylä kokoaa vapaat tilat yhteen

Autotalli harrastukselle, varasto tavaroille tai uusi liiketila yritykselle.

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

The Whisky Piskys tuo kelttimeiningin Poppariin

Costa del Solin musiikkikentällä vuosia hurmannut The Whisky Piskys saapuu lokakuussa toiselle Suomen-kiertueelleen ja esiintyy ensimmäistä kertaa Jyväskylän Popparissa torstaina 9.10. klo 19.

OLET AINUTLAATUINEN

"Niin se on, ettei kukaan ole korvaamaton, kohta löytyy tilalle toinen."
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Vapaaehtoisen vuoden alku

Kuinka vapaaehtoisen vuosi alkaa? Voisin sanoa, että vauhdikkaasti.