Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Seuratoiminnan kulisseissa

"On aikuisten vastuulla, että paikkakunnalla on lapsille harrastuksia." Tämän kuulin aktiiviselta voimistelijan vanhemmalta ja se on ollut oma johtotähteni seuratyössä.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Lähdin johtokunnan toimintaan, kun lapset olivat pieniä, harrastivat Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseurassa (TiVoLi) ja halusin aikuista seuraa paikkakunnalta. Aikaakin oli, kun en toiminut enää vanhempaintoimikunnassa. Harmittavan useasti samat aktiiviset henkilöt ovat mukana monen yhdistyksen toiminnassa, joka rajoittaa voimavaroja, vaikka on tietysti todella kunnioitettavaa. Toivoisin, että seuratoimintaan uskaltautuisi hakeutumaan enemmän myös ensikertalaisia. Johtokunnassa olen saanut kokemusta johtamisesta, esihenkilötyöstä, rekrytoinnista ja markkinoinnista.

Syy johtokuntaan liittymiseen on usein halu käyttää omia taitojaan useamman ihmisen hyväksi. Voi esimerkiksi tukea lasten ryhmien ohjaajia oman kokemuksen pohjalta ja samalla oppia itse uutta seuratoiminnan moninaisesta arjesta. Omiin harrastusmahdollisuuksiin pääsee vaikuttamaan konkreettisesti, kun pääsee päättämään aikuisten liikunnan tarjonnasta. Näin omalla toiminnalla on vaikuttavuutta koko kylän laajuisesti.

Olen pääsyt vaikuttamaan ihan käytännön asioissa muun muassa siihen, mihin aikaan harrastukset ovat ja että niitä on Tikkakosken kaikilla kouluilla. On ollut mahtavaa kuulla, että vanhemmat antavat palautteena vaikka juuri ryhmien sopivat kellonajat, jotka sopivat heidän perheensä rytmiin. Näin toivoin, kun mietin, mihin aikaan itse ehtisin tuoda lapsen päiväkodista harrastukseen ja mihin aikaan haluaisin hänen olevan jo iltapalalla.

Johtokuntatoiminnan lisäksi talkoohenkeä kysytään voimistelujoukkueiden joukkueenjohtajilta, harrastavien lasten vanhemmilta ja aikuisilta harrastajilta. TiVoLilla on tänä syksynä Voimisteluliiton Tähtiseura-auditointi, joka suoritetaan keskustelulla muiden seurojen, auditoijan ja neljän seuramme edustajan kesken. Yhden illan panostuksella saa aikaan merkittävän vaikutuksen, kun seuramme yksi laatutakuun pilari, Tähtiseura-sertifiointi, saa taas vahvistuksen. Auditointikeskusteluissa olen myös itse oppinut muilta seuroilta ja saanut hyviä ideoita oman seuramme toimintaan.

Näin loppuvuodesta haemme TiVoLin johtokuntaan jälleen uusia jäseniä. Vastuu on suuri, mutta niin on työn merkityskin kohtalaisella viikkotuntipanostuksella. Koska johtokunnassa ollaan vapaaehtoisvoimin ja talkootyöllä, tehtäviä hoidetaan omien voimavarojen mukaisesti sillä panostuksella ja ajalla, minkä kullakin hetkellä pystyy antamaan. Uskon, että seuramme saa jälleen mainioita uusia jäseniä johtokuntaan. Asiasta kiinnostuneet löytävät lisätietoja nettisivuiltamme osoitteesta tivoli.sporttisaitti.com

Muita juttuja

Harri Selänteen profiilikuva keltaisella taustalla.

Tämä on hiljaista tulehdusta käsittelevän sarjan kolmas ja

Veikko Nyberg soittaa bassokitaraa ja näyttää viihtyvän soitin kädessään.

Espanja lähentyi, kun ystäväpariskunta muutti Aurinkorannikolle Marbellaan. Kaupungissa

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

HANNULA | Sukulaisia ja voileipäkakkuja

Varmaan monet ovat päässeet nauttimaan näistä juhlien herkuista tänäkin suvena. Omaankin kesään on mahtunut niin iloisia kuin surullisiakin tapaamisia.

Mielipide | Väkivaltarikosten kasvu tulee pysäyttää

Toimia väkivaltarikosten ehkäisemiseksi tarvitaan heti.

Elokuvailta

Kettulan kylässä tapahtuu!