Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Mielipide | Väkivaltarikosten kasvu tulee pysäyttää

Toimia väkivaltarikosten ehkäisemiseksi tarvitaan heti.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Viime vuosina väkivaltarikokset ovat kasvaneet Jyväskylässä huolestuttavaa vauhtia. Erityisesti törkeiden pahoinpitelyiden lisääntyminen on vakava merkki siitä, että turvallisuustilanne on selkeästi heikentynyt. Lisäksi väkivaltarikoksien tekoon syyllistyvät tilastojen mukaan yhä enenemässä määrin nuoret ja alaikäiset henkilöt. Vuonna 2024 Jyväskylässä kirjattiin perusmuotoisia ja lieviä pahoinpitelyitä 1 272 kappaletta, kun vuonna 2023 luku oli 1 250. Törkeiden pahoinpitelyiden määrä kasvoi 62:sta 75:een vuodessa. 2000- luvun alkuun verrattuna väkivaltarikosten määrä on kaksinkertaistunut.

Toimia väkivaltarikosten ehkäisemiseksi tarvitaan heti, joten onkin tärkeää, että poliisi on reagoinut tilanteeseen lisäämällä valvontaa. Poliisin suorittaman valvonnan lisäksi ennaltaehkäisevän työn merkitystä tulee korostaa. Väkivaltarikoksien tekeminen ei synny tyhjiössä, vaan sen takaa tiedetään löytyvän usein yhteiskunnasta syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja päihteiden väärin käyttöä. Edellä mainitut taustasyyt saattavat luoda ihmisen ympärille moniulotteisen riskitekijöiden verkoston, joka voi purkaantua väkivaltaisena käytöksenä.

Näin ollen Jyväskylässä ja koko Keski-Suomen alueella tulisi panostaa oppilaiden tukemiseen kouluissa, nuorisotyön määrään ja laatuun, sekä matalankynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. Keski-Suomen hyvinvointialueen tulisi lisätä koulukuraattoreille ja psykologeille suunnattuja resursseja, jotta nuoret saisivat apua ajoissa. Tervetulleita olisivat myös sellaiset rikoskierteen katkaisemiseen tähtäävät toimet ja palvelut, joissa yhdistettäisiin rikosseuraamuslaitoksen, sosiaalipalveluiden ja työvoimapalveluiden yhteistyötä.

Muita juttuja

SR-Hammas Oy on vuonna 1973 perustettu täyden palvelun

Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.

Suurin osa suomalaisista ei luota eduskuntaan ja vielä

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Palokan Eläkkeensaajille PM-pronssia

Kesäkuun 14 päivä kisattiin Keuruulla Keski-Suomen piirin joukkueboccian mestaruudesta.

Monipuolisia ja kivoja kokemuksia ilman näkökykyäkin

Vaajakoskella asuva huhtikuussa 70 vuotta täyttävä Harri Pänkäläinen on pystynyt näkökyvyn menetyksen jälkeenkin harrastamaan paljon erilaisia asioita. Pitkän uran Vaajakosken varikolla puolustuvoimien palveluksessa tehnyt Pänkäläinen menetti näkökykynsä erilaisten silmäsairauksien vuoksi.
Kurki seisoo kesäisellä peltoaukealla.

MAISTUVAT MARJAT JA KURJEN HUUTO!

Loppukesän yksi sykähdyttävimmistä linnuista on kurki. Sen arvokas, hillitty astelu lähipellolla tai suolla on yksi upeimmista näyistä luonnossamme.