Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

”Toivon taulujen tuovan iloa”

Sirpa Kemppaisen värikkäät ja luonnon inspiroimat maalaukset ovat esillä Kirpparituvalla. Pitkän linjan taiteenharrastajana hän on käyttänyt monia materiaaleja, ja nyt hän toivoo näyttelynsä tuovan iloa kävijöille.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Sirpa Kemppaisen maalauksia on esillä Kirpparituvalla. Hän on maalannut nämä työt vanerille akryylivärein. Kemppainen on harrastanut taiteen tekemistä pitkään. Hän on taiteessaan käyttänyt paljon erilaisia materiaaleja, kuten pronssia, savea, metallia sekä kierrätystavaraa.

– Nämä nyt esillä olevat taulut ovat värikkäitä, iloisia kuvia. Ehkä vähän naivistiseen suuntaan. Ennen tein pääasiassa veistoksia. Muutama vuosi sitten uskaltauduin maalaamaankin, Kemppainen kertoo.

 

Sirpa Kemppaisen maalaama "Kauris" valkoisella taustalla.
Kauris.

– Löydän aiheita luonnosta, luonto tarjoaa paljon kaunista maalattavaa. Nämä nyt esillä olevat työt ovat karhuista, kauriista, peuroista. Metsäaiheita, hän jatkaa. Sirpa Kemppaisen töitä oli ensimmäisen kerran taidenäyttelyssä vuonna 1996.

– Kohta siitä on kolmekymmentä vuotta. Olen ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä sekä myös pitänyt yksityisnäyttelyitä. Varmaan lähemmäs 80 näyttelyä, jossa olen tavalla tai toisella ollut mukana, Kemppainen kertoo.

– Kun näyttelyitä on ollut eri paikoissa, yleisökin vaihtuu. Pyrin kuitenkin viemään aina jotain uutta. Nyt nämä vanerilevylle maalatut eläimet ovat uusimpia. Lisäksi on nappitöitä. Nehän sopivat hyvin kirpparimaailmaan, herättävät varmaan keskustelua, hän hymyilee. Sirpa Kemppaista inspiroi myös kierrätystaide. Romulaatikoista löytyy kiehtovia esineitä, joita on mielenkiintoista työstää.

– Mieleisiä materiaaleja ovat savi ja metalli. Ne tosin vaativat sitten välineitä paljon enemmän. Pitää olla polttouuni esimerkiksi. Kävin monta vuotta kansalaisopiston pronssivalukurssilla. Se oli aivan ihanaa, hän kertoo. Syksyn saapuminen antaa aikaa luovuudelle.

– Kesällä on paljon tekemistä. Grillataan, järjestellään näyttelyitä, ollaan perheen kanssa. Syksyisin sitten löytyy enemmän aikaa tekemiselle. Taiteen tekemistä saa jatkamaan se inspiraatio, ahaa-elämys, jonka saan asioista. Tarvitsen luovaa tekemistä kuin hengittämistä. Se on niin tärkeää minulle. Toivon, että tämä näyttely tuottaa ihmisille iloa ja hyvää mieltä, Kemppainen miettii.

Muita juttuja

Kirjastoissa on monenlaisia tiloja asiakkaiden käyttöön. Voit käyttää

Palokan Ilossa on käynnistetty rytmisen voimistelun toimintaa uudelleen

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Alva Tenniksen avoimet täynnä yhteisöllisyyttä ja upeita otteluita

Taidokkaita tennissuorituksia, lämminhenkistä tunnelmaa ja maittavia burgereita turnausta suosivassa säässä. Tätä kaikkea tarjosi viides Alva Tenniksen avoimet – hyväntekeväisyysturnaus 15.–17.8.

MEKIN OLLAAN RALLIKANSAA

Sunnuntaina Secto Rally Finland rallikisojen voittoon kaasutteli Kalle Rovanperä kartturinsa Jonne Halttusen kanssa.

Sote-alus valtion ohjaukseen

Kirjoitin reilut vuosi sitten tämän lehden palstalle hyvinvointialueen tilanteesta. Kysyin, onko Sote-alus ulapalla?