Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

JYP HT + 35

Oltiin keväässä 1982 ja Jyväskylään oli valmistumassa kauan odotettu jäähalli.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Seurasin asioita aika läheltä, koska sen hetkisen työni vuoksi olin saanut tilauksen toimittaa halliin tulevat ferrarinpunaiset muovi-istuimet. Olin tuolloin pelannut Apelli-joukkueessa jo seitsemän vuoden ajan kesät jalkapalloa ja talvet kaukalopalloa, joten olin aika kovassa kunnossa ja luistelukin toimi.

Olin myös liittynyt JYP-77 ikämiesjoukkueeseen ja voitimme siinä myös piirin mestaruudenkin. Samassa joukkueessa pelasi muutamia JYPin entisiä jääkiekkoilijoita joilta utelin mahdollisuutta päästä mukaan juuri perustettuun jääkiekon ikämies-joukkueeseen. Kutsu tuli ja kesän pelailimme Hippoksella jalkapalloa, kunnes elokuussa pääsimme jäähallin upouudelle jäälle. Minähän olin juniorina pari kertaa käynyt Nisulan montussa JPK:n seuraharjoituksissa sähläämässä rikkinäisellä Ala-mailalla ja totesin että tämä ei ole minun lajini! Kun jalkapallotreeneissä minulta kysyttiin olenko ennen pelannut kiekkoa vastasin ”totuudenmukaisesti” juu, juniorina!

Näillä meriiteillä ja luvan kanssa menin siis ensimmäisiin JYP HT +35 harjoituksiin ja minulla, kuten parilla muullakin, oli päällä verryttelypuku ja kaukalopallosuojukset. Harjoitusajat meillä olivat lauantaisin 07:00- 08:30 ja tiistaisin 21:00-22:30, jonka jälkeen oli sauna aina lämpimänä hallissa. Saunan jälkeen kokoonnuimme tunnin verran kahviloihin ja olihan se mukavaa lauantai-aamuna tulla kotiin 10:30 tuollaisten nautintojen jälkeen putipuhtaana ja kylläisenä.

Aika monella JYP-legendalla oli varusteita jopa kymmenien vuosien takaa. Kun erittäin mukavat harjoitukset olivat päättyneet ulos astuessani tuleva Intersport kauppias Kalle Näppi vinkkasi minut autonsa viereen ja avasi auton takakontin joka oli täynnä upouusia jääkiekkovarusteita. Kaupat tehtiin ja seuraavana päivänä minä kotona koetin opetella mikä suojus laitetaan mihinkin ja miten päin.

Pukukopissa huomasin tuolloin myös säästäväisyyttä, kun Heikki ja Inssi eivät repineetkään polvisuojusteippejä pois vaan taidolla pujottelivat sukat teippeineen uusintakäyttöön, jolloin käyttivät samoja teippejä kuukausikaupalla.

Ensimmäinen harjoitusturnaus suuntautui Lahden Red & White-turnaukseen ja Lahdesta oli meille tullut puheenjohtajaksi varsinainen ”moottori” Jarmo Salonen. Majoituimme Vääksyn Tallukassa ja ainoan kerran pukeuduimme jo hotellissa eka peliin ja sehän oli minullekin aikamoinen kokemus. Me tulokkaat olimme kuin nuoret varsat laitumella ja kiisimme luistimilla niin kovaa kuin pystyimme. Aika nopeasti huomasimme että kiekko menee aina nopeammin eikä tarvitse hötkyillä, tämän meille opettivat Lahden, Rauman, Porin ja Tampereen jääkiekkolegendat jotka kouluttivat innokkaita kovalla kädellä.

Miltä kuulostaa samassa kaukalossa nimet Ilpo Koskela, Lasse Litma, Lasse Oksanen, Vellu Ketola, Antero Kivelä ja monet, monet muut, jotka tulevina vuosina luistelivat vastustajimme riveissä ympäri maailmaa.

Pelasimme ensimmäisinä kausina turnauksia myös Oulussa, Joensuussa, Kuopiossa, Varkaudessa, Tampereella ja Savonlinnassa.

”Presidenttimme” Jarmo Salonen on isojen linjojen mies ja hän laittoi meidät heti tekemään oman lehden vuosittain kaupunginjohtajan tervehdyksin, järjestää oman turnauksen ja isona tavoitteena maaliskuussa 1984 osallistua Lontoossa kanadalaisen kattojärjestön COHAn (Canadian Oldtimers Hockey Association) organisoimaan ikämiesten MM-turnaukseen.

Aloitimme jo syksyllä 1983 tavoitteelliset harjoitukset tähdäten tulevaan maaliskuun turnaukseen ja minäkin innostuin siitä niin että kävin kaverin kanssa kerran, pari viikossa luonnonjäillä läpsimässä kiekkotuntumaa omalla ajalla.

Ykköskentäksi muodostui PoutaHelmolaMäkinen pakkeina MikkiläTuunanen, kakkoskenttänä Näppi Arvaja Nyberg pakkeinaan Salonen-Tiilikainen (olin joissakin harjoituksissa onnistunut kun tällaiseen ketjuun pääsin), kolmoskenttänä oli JormakkaT.Taskinen Pakkanen pakkeinaan K.Taskinen Siippainen ja maalivahtinamme oli JYP-legenda Baby Kahilainen.

Tällä ryhmällä olimme valmiit turnaukseen, pelinjohtajana JYPin ykkösvalmentajanakin toiminut Jussi Noronen ja matkanjohtajaksi oli lupautunut kiekkomailojen tekijänäkin marinoitunut H. Tyynelä.

Olemme aamutuimaan Hippoksen jäähallin edessä kaikki tavarat autoon lastattuina ja koko joukkue bussissa istuen, kun H. Tyynelä ilmestyy bussin ovelle ilmoittaen, että työesteiden vuoksi hän ei pääse mukaan. Jarmo Salonen katsoi minuun ja ilmoitti että olet matkanjohtaja tästä lähtien ja sitä tehtävää hoidinkin lähes parikymmentä vuotta aina kun olin mukana reissussa.

Seuraavassa jutussa siis pääsemme Lontooseen!

Muita juttuja

Asiasta päätettiin Suomen Työväentalojen liiton sääntömääräisessä edustajiston kokouksessa

Jokelan alakoulu Palokasta näyttää suunnan. Ensimmäinen kansallinen voitto

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Tervalan tohinoita vietetään 13.6. Leppälahden Tervalassa

Leppälahti – Jyväskylän Leppälahdessa kylätalona toimiva Tervala avaa jälleen ovensa valtakunnallisen Avoimet Kylät -teemapäivän merkeissä lauantaina 13. kesäkuuta.

KOIRANI ON KOKOOMUSLAINEN

Objektiivisuus | Demokratia | Johtajuus

TALVEN ILMAT | Lukijan runo