Lapsuuteni ja nuoruuteni joulut olivat äitini kanssa vietettyinä aika vaatimattomia eli joulukuusi vähillä koristeilla, jouluruokina kinkku, joku laatikko, perunat ja aika kamalalle tuoksuva lipeäkala. Äidilläni vaihtui pari kertaa sukunimi, jolloin hetkittäin vietimme myös isomman perheen juhlaa, samalla vaatimattomuudella, mutta lisänä joulunviettoon tuli joulupukki jolla oli tutun tuntuinen ääni ja meidän eteisestä tutut kengät. Teini-iässä tämä ”ilon” juhla, kuten myös pääsiäinen, olivat nuorisolle kamalaa aikaa kun kaikki juhliminen ja jopa baarit olivat kolme päivää kiinni. Jyväskylässä ainoa tapaninpäivänä avautuva kahvila oli Asema-ravintola, johon meidän ”Vintin” porukka kasaantui tuulettumaan joulurauhasta. Olin tietenkin nähnyt amerikkalaisia jouluelokuvia runsaine ruokatarjoiluineen ja ylenpalttisine koristeluineen ja ulkovaloineen enkä silloin arvannut että se tulisi olemaan myös minun tulevaisuuttani myöhemmin.
Oman perheen perustaminen tapahtui 70-luvun alussa ja kun siihen tuli poikalapsi aika nopeasti, tapahtui joulun vietossa valtava muutos. Vaimo toi jouluun mukanaan omat hienot perinteet, joihin kuului erittäin runsaasti ja kauniisti koristeltu joulukuusi, kaikissa huoneissa runsaasti joulunpunaisia koristeita ja ne jouluaaton ruuat! Niihin perinteisiin kuului että joulukinkku laitettiin aikaisin aamulla uuniin ja nostettiin illalla suoraan ruokapöytään, kaikki mahdolliset laatikot ja erilaiset sillit ja muut kalat runsaina valikoimina omissa astioissaan. Appiukko aloitti rosollin valmistamisen pari päivää ennen aattoa ja insinöörimies pilkkoi kaikki raaka-aineet tasan samankokoisiksi kuutioiksi, hyvä ettei laskutikulla tarkistanut kappaleitten mittoja!
Ja oikea Joulupukki tuli taloon seuraavat kaksikymmentä vuotta runsaine lahjoineen.
Joulurauhan julistamisen jälkeen oli joulusauna ja joulukirkkoa lukuun ottamatta seuraavat kolme päivää oltiin yöpuvut päällä, syötiin jouluruokia silloin kun teki mieli, nukuttiin päikkärit ja taas syötiin, sitten syötiin runsaasti Pandan juhlakonvehteja ja nukuttiin ja sit taas syötiin ja luettiin joululahjakirjoja jonka jälkeen taas syötiin!
Kun muutimme omaan taloon Tuohimutkaan 1977 laitoimme alueen ensimmäisen ulkovalon eli kadun päähän asti näkyvän jouluvalon eli värivaloilla varustetun joulukuusen myös ulos. Naapurit kiittelivät tästä kauniista väriloistosta joka kertoi naapurustolle milloin adventtiaika alkoi. Kävimme yli kolmekymmentä vuotta aattoiltana Taulumäen kirkossa, jossa mestaritenori Vilho Kekkonen lopetti aattohartauden aina ”Oi Jouluyö” kappaleeseen. Yhden ainoan kerran papin puhetyyli ja teksti kohtasivat toisensa kun Vaajakoskella vaikuttanut ”rokkipappi” piti joulusaarnan kertoen elävästi tästä ilon ja riemun juhlasta. Muina vuosina ajatus pääsi harhailemaan, tuli torkahdettuakin sekä tuli tiirailtua parvelta salissa istuvia tuttuja.
1980-luvun lopulla aloimme viettää aikaa Espanjan Aurinkorannikolla Marbellassa, jossa tuli vietettyä muutama erilainen joulu. Siellä jouluaattoilta vietettiin ravintoloissa ja yökerhoissa bailaten ja vasta joulupäivä oli perheen kokoontuminen jouluruokailun merkeissä. Kaupoissa oli jo marraskuusta lähtien hyllyt notkollaan marsipaani-ja mantelimassasta valmistettuja joulumakeisia ja näyteikkunoihin rakennettiin erittäin isoja ja kauniita ”El Belen”-asetelmia, jopa pieniä kylänäkymiä eläimineen ja eri ammattiryhmineen omissa työpajoissaan ja tietenkin talli jossa seimi Jeesus-lapselle. Tämä perinne on kotiutunut meillekin, kun vaimo rakentaa pianon päälle ison Belenin lähes kolmestasadasta pikku figuurista. Espanjalaiseen tapaan joulupäivänä lapset saivat muutaman pienen lahjan, mutta varsinainen lahjojen saanti tapahtui loppiaisena eli Kolmen Itämaan Kuninkaan-päivänä heidän saapuessaan runsaine lahjoineen. Joka kylässä ja kaupungissa loppiaisena pääkadut täyttyivät väkijoukoista kun Kuninkaitten kulkue kulki läpi pääkadun heitellen väkijoukkoon säkkikaupalla makeisia. Innokkaimpia keräilijöitä olivat aikuiset!
Hyvää Joulun aikaa eli Feliz Navidad!
