Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Kalle Tossavaiselle rullahiihdon SM-pronssia

Elokuussa vuoden 2025 Tikkakoskelaiseksi valittu Kalle Tossavainen (18) hiihti Vuokatissa järjestetyissä rullahiihdon SM-kisoissa pronssille, sarjassa M20 10 km.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Sarja oli hyvinkin kovatasoinen, sillä Kalle olisi ollut ajallaan miesten sarjassakin sijalla 14. Taakse olisi jäänyt hyvinkin meritoituneita ja monille tv:stä tuttuja yleisen sarjan hiihtäjiä.

Kalle hiihti kisoissa lisäksi sprintin miesten yleisessä sarjassa, tässä kilpailussa sijoitus oli 19.

Nyt on alkamassa U20-maajoukkue leiri ja sen perään omatoimi leiri Vuokatin ensilumen ladulla. Lumikausi alkaa Vuokatissa perinteisesti jo 10.10 ja ensimmäiset kilpailut järjestetään 1.11-2.11 myöskin Vuokatissa. Silloin mitellään Suomen cupin sprintti vapaalla hiihtotyylillä ja viestit. Alkavan kauden päätavoitteena siintää nuorten MM-kisat Norjan Lillehammerissa maaliskuun alkupuolella.

Muita juttuja

Sääolosuhteiden osalta monessa mielessä poikkeuksellinen talvi alkaa olla

Eduskuntavaalit lähestyvät. Vuosi ja vartti on kärsittävä nykyistä

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Brittipoppia koko ilta 06.02.

Ravintola Poppari perjantaina 06.02. klo 19.00-21.00.

Poskisuudelmia Brysselissä

Tuota intensiivistä syleilyä on ollut nähtävillä jo pidemmän aikaa televisiossa.

Tikkakosken kylätapahtuma elokuussa täynnä tohinaa

Tikkakosken Tohinat kylätapahtumaa on vietetty jo yli 20 vuoden ajan.